Eikö vain, että tärkein päätavoite on oppia tuntemaan Jumala? Ei oppia niinkään tuntemaan tiedettä, maailmaa, psykologiaa, ihmistä, henkivaltoja, ihmeitä tai avaruutta. Vaan oppia tuntemaan Jumala ja Hänen ominaisuutensa. Hänet opitaan tuntemaan ennenkaikkea rukouksen kautta, sekä uskon ja elävän Sanan kautta, joka on Jumalan Pyhä Sana. Ja kaikessa vaikuttaa Pyhä Henki ja Hän opettaa tuntemaan meille Jumalan kasvot. Kun tulemme Taivaaseen, kuinka me tunnemme Hänet? Miten rakastuneet olemme Häneen? Miten uskolliset Hänelle olemme olleet, ja kuinka omistautuneet ja takertuneet Häneen? Meidän tulisi todellakin takertua kiinni Häneen kuin illimadot. Olla Hänessä kiinni kuin olisimme Häntä. Ja toki olemme Häntä, vai olemmeko? Jokaisen kuivan oksan tai solun tai jäsenen, joka on kuollut se poistetaan Hänestä. Kaikki muu tunteminen on turhuutta elämässä, paitsi siinä todellisessa elämässä, joka pysyy iankaikkisesti.
     Tulisiko meidän kehittyä neroiksi ja viisaiksi, kehittämällä itseämme ankarasti siihen? Tai ehkä vain tarkoituksemme olisi rukoilla ja etsiä Jumalaa, ja oppia tuntemaan Hänet syvällisesti, eikä tietopuolisesti. Jumalan Sanassa on Voima. Mutta pelkkä kirjain kuolettaa, ilman Henkeä. Koko uskonelämän sponsori on Pyhä Henki, kaiken alkaja ja innoittaja. Jos ihminen vaatii itseltään enemmän kuin Jumala häneltä odottaa (sponsoroi itseään), silloin se asia on turhuutta tai aikaista. Ihminen on kunnianhimoinen, hänellä on jatkuva edistymisen tarve. Ja mikäli ihminen ei elä kosketuksissa Jumalan kanssa, hän alkaa välittömästi sponsoroida omaa elämää ja näin Jumala ei pääse hänen lähietäisyydelleen.
     Silloin kun näin on, ihminen elää ylpeästi ja suorituskeskeisesti, hän itse silloin koroittaa ja kasvattaa itseään. Mutta hänen suhteensa Jumalaan ei kasva, vaan etääntyy. Ihminen ei voi sponsoroida Jumalaa. Kun ihminen kasvaa, Jumala vähenee hänessä. Mutta mikäli alkaa elämään Jumalan kautta, Hänessä ja Hänen sponsoroimana, niin Jumalan rakkaus työntää ihmistä eteenpäin. Silloin ihminen elää uhrielämää, jossa hän elää Jumalan rakkauden vaatimuksessa ja Pyhän Hengen voimassa ja varmuudessa. Jumala ei lähetä ketään varustautumattomana liikkeelle. Jos meillä ei ole rakkautta, me kasvatamme käännynnäisiä, emme Jumalan sydämen tuntijoita. Uskoontulo on radikaali ja hetkessä tapahtuva fuusio. Käännytys taas vie aikaa. Rakkaus on tehokkain keino muuttua hetkessä.
     Ainoa mihin meidän tulisi tuntea pakotusta ja suoranaista vaatimusta koko aika, hetkittäin, tulisi olla Jumalan sydämen luokse, Jumalan kasvojen eteen, tullakseen täysin tyhjäksi ja tullakseen kokonaan Häneen osalliseksi. Jos tämä sisäinen pakotus puuttuu meistä, meissä ei ole silloin toisin sanoen Pyhän Hengen synnyttämää janoa. Hän on väistynyt silloin, koska olemme murehduttaneet Hänet monilla asioilla, mitkä ovat vieneet meidät pois Jumalasta, etsimään muualta lohtua ja tarkoitusta. Jos meidän sisin ei itke Jumalan ikävää, Isän luojan syliin, me olemme vammaisia ja alikehittyneitä hengellisesti. Jos me emme seurustele Isän kanssa, me emme kunnioita Häntä ja rakasta Häntä, silloin olemme tuhlaajia. edit