Tässä aikakaudessa Jumalan Valtakunta on sisäisesti seurakunnan jäsenissä. Ei siis näkyvässä muodossa. Mutta tämän näkyvän katoavan ajan toisella puolella on hengellinen todellisuus. Katoamaton todellisuus. Pimeyden valtakunta sekä Jumalan valtakunta. Tämä on Jumalan Sanassa. Kuten myös edellinen kirjoitukseni.

Kaikki mitä on Jumalan Sanassa on hullutus tälle maailmalle. Ja kaikki tulee tutkia hengellisesti. Se mikä on Jumalasta - on hengellistä. Kaikki mikä on hengellistä, aukeaa vain hengelliselle käsityskyvylle. Ja kaikki hengellinen sana myös, rakentaa hengellistä syvintä ihmisen olemusta.

Uskovan vaellus ei ole yksi hailee. EI! Vaan tosi tärkeää. Pitää olla valveilla. Se hengellinen uudestisyntynyt mieli ja sisin, täytyy pitää Pyhitettynä. Täytyy vaeltaa puhtaudessa. Jumalan uudesti synnyttämä sisin on Jumalan Pyhä asumus ja temppeli. Tämä ruumiin temppeli, siis on Pyhä. Ja näinollen jos sinne tuodaan turmelusta, koko temppeli on saastunut. Sellainen temppeli, älköön kuvitelko pääsevänsä Karitsan häihin ja ylösottoon.

Jumalan lapsen, siis tulee vaeltaa puhtaudessa, nöyryydessä, Hengessä, palavuudessa. Jolla on sisimmässä hengellinen aktiviteetti Jumalan puoleen, on raikas. Hengellinen ihminen kuulee, näkee, tuntee hengessä. Siis valvoo. Ja hylkää sen mikä on turmelusta ja epäpyhää. Hengellinen ihminen hylkii pahaa.

Sillä sisimmän kirkkaus, sen edessä ei kestä pimeys. Pimeys ei käsitä valoa, ja valo ei kätkeydy pimeyteen. Pimeys ei paljasta mitään, mutta valo paljastaa kaiken. Uskova voi kadottaa valon. Voi todellakin. Jumalan asumus on ihminen. Ihminen voi sulkea itsensä Jumalalta. Lakata kuulemasta Hänen Sanaa, lakata kuulemasta omaatuntoa, lakata rukoilemasta. Näin valo hiipuu. Kun pimenee, kaikki pimeyden teot saavat mahdollisuuden jyllätä.