olen toisten mielestä: (ilkkunimityksiä)

(nämä nimitykset neljän päivän sisällä)

-susi lammasten vaatteissa
-fariseus, farisealainen
-narsistinen
-jumala
-väärä profeetta
-sekainen seinäkello
-profeetta
-ylpeä
-vihainen
-itsekeskeinen
-raaka
-kylmä
-typerys
-kyykäärmeen sikö
-harhaoppinen
-pelle
-harhainen
-eksytyksen henkinen
-lakihenkinen
-pilkkaaja
-hurmahenkinen
-lain julistaja

[ Luuk. 6:22. Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne aivan kuin jonkin pahan — Ihmisen Pojan vuoksi.]

Tulipa käytyä saamassa kunnon selkäsaunat. Tiedän että ne nauraa perässäni, jopa jos lukisivat näitä kirjoituksiani, he halveksivat minua äärettömän paljon, en ole kirroillut, en ole rikkonut Jumalan Sanaa vastaan, ja se antaa aiheen näin kamalaan ilkkumiseen. Ne jotka kiroilee, ja puhuu moraalittomia, niitä ei haukuta vaan säälitään, hieman pikkusen torutaan. Niiden annetaan vaan jatkaa samaa kuritonta linjaa, ja se saastuttaa uskovatkin, jotka ottavat kantaa siihen. Vaikka eivät sanoillaan, niin salaa sydämessään samaistuvat siihen. Sitten kun tulee uskova, joka on jysäri totuuden Sana suussansa, se haukutaan heti paikalla - välittömästi. Ja painostetaan lähtemään pois. Sillä ei kenkään nainen ala kenenkään miehen halveksittavaksi ja solvattavaksi - vieläpä syyttä. Solvaukset saa riittää. Niitä on ollut pikkulapsesta asti. Ja ne ei näköjään ikinä lopu.

En kerta kaikkiaan käsitä miten ihmiset voi noin törkeästi minua nimittää, se on hirveää mitätöimistä. Ihan hirvittää minun polkemista. Olen kohdannut ihan käsittämätöntä itseeni kohdistavaa ilkkumista ja halveksintaa, siellä jopa varsinkin miesten taholta. Nyt on yö, ja se tuntuu todella todella aivan uskomattomalta. Kuinka ikinä miehet jotka väittää olevansa uskovia, saattaa noin sanoa. Mutta tuossa on vasta puolet nimityksistä mitä sain lapsuudessa kuulla. Se tuntuu kaikkein hirvittävimmältä, kun sanotaan sellaista mikä ei pidä paikkaansa. Kuten että minua nimitetään esim. kovaksi. Vaikka todellakaan en ole sellainen, vaan kaikkea muuta. Tai typeryksesksi, vaikka olen tosi nokkela. Tai narsistiseksi, vaikka olen todella itseni tuntien olematon. Jos jotakin olisin puhuisin, vain ulkoisista asioista, tavaroista, ja tekemisistäni ja hyvyydestäni.

Mutta olenkin puhunut vain Jumalasta. Ja itsestäni pohjalokana. Joka tunnen olevani todella. Ja he pitävät huolen että pysyn sellaisena. On hyvä että minua ei kiitellä ja kehuta. Näin ei ole pelkoa että tulisin omissa silmissäni suosituksi ja joksikin hyväksi. Eniten minua satuttaa se kun minua syyttä ja aiheetta panetelleen, luokitellaan sellaiseksi mikä en ole. Voisin tietenkin ottaa taktiikan että alankin hauskaksi,, ja tulisin hyvin kaikkien kanssa toimeen. Mutta miksi. Tulen syntiseksi ja murehdutan Jeesuksen. ja loittonen siten totisesti Jumalsta, enkä ole kelvollinen palvelija siten. Jos puhuisin ja leikkisin sanoillani, tekisin syntiä asenteellani ja sanoillani koko aika. Ja koko aika omatuntoni syyttäisi minua siitä. Miksi sellaista tahtoisin? Miksi tahtoisin - miksi kummassa?

Tietenkin minulla on marttyyriluonne. Mitäs muutakaan. Sen vaihtoehto on ylpeys. Toinen sanoo minua marttyyriksi toinen ylpeäksi. Joku muu joksikin muuksi. Riippuu siitä puhunko omiani, ihmisten lailla, vaan Jumalan Sanoja, ja niitäkin voin tuoda esille erilaisessa sävyssä. En minä päätä sävyjä. Ne tulee miten tulee. Eli se missä sävyssä puhun, se saa erilaista vastakaikua. Mutta jos minua kehutaan, siitä tulee paha olo, en ota vastaan lihallista kehua. Minulla on uskomaton muisti. Muistan kuka on sitä sanonut ja tuota. Eli en luota johonkin, joka on joskus ollut ilkeä, jos se on yllättäen kiva, niin en todellakaan usko, koska se on valhetta. Tiedän että yksi on näitä lukenut, ja käyttää sanojani tahallisesti minua vahingoittaakseni, itse hänestä se on kiusantekoa. Mutta kiusaaja siinä henkilössä on paholainen.

* * *

[ Matt. 6:2. Sen vuoksi, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niin kuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Varmasti, minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.]

[ Matt. 6:5. Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut — sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Varmasti, minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.]

[ Matt. 6:16 . Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niin kuin ulkokullatut — sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Varmasti, minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.]

Mutta ei se mitään. Joka saa kunnian ja kiitoksen ihmisiltä tässä ajassa, tai paremminkin pokkaa ja ylpistyy siitä, se ei saa sitä enää Jumalalta. Jumala ei kunniaansa jaa, ei myöskään kiitostaan. Joko ihminen saa sen ihmisiltä tai Jumalalta. Joko maailma tai Jumala. Joko liha tai hengellinen. Vaikka kaikki minut hylkäisi - niin Jumala ei hylkää minua. Jumala rakastaa minua. Ja minä rakastan koko sielustani ja mielestäni ja tahdostani Jumalaa. Ja kun saan ilkunnan ja haukunnan, niin Jeesus joka ristille naulittiin, joka myös sai pahemman syyttömän rangaistuksen päällensä, Hän antaa minulle hyvityksen iankaikkisuudessa. Ei tässä ajassa, vaan ajan rajan toisella puolen. Hylkäys tosin ajaa minut lähemmäksi Jumalan valtakuntaa konkreettisesti ja se on pelkästään hyvä asia.

En tiedä että onko tämä ulkokultaista kun puhun tällä tavalla. Se ei ole minulle vielä auennut. Mutta yritin vaihtaa noihin jakeisiin ylistyksen sijalle sanan ilkkumisen. En minä vaan tiedä. Saako siitä puhua, ja tehdä haloota. En minä vaan tiedä? Onko se väärin? Jos on en halua tehdä niin, mutta vielä ainakaan en koe sitä vääräksi. Kyllähän Paavalikin toiesille ikäviä puolia. Mutta silloin hän sanoi puhuvansa kuin kurja ihminen. Näin minäkin olen kurja. Saako ja onko hyvä surkutella? Daavid, Job ja Salomokin valitteli, jopa Jeremia. Valitella siis saa, mutta ei kerätä kiitosta ja kunniaa. Mutta hyvää haluan tehdä, ja sillä siunata muitakin. Mutta kiitos saakoon aina välittyä taivaallisiin. Minulle jämät (ilkunta) ja Jumalalle Kunnia (kiitos).

Minä en osaa sanoa olenko fariseus, minusta en ole. Minä en osaa sanoa ja määritellä sitä. Minusta tuntuu omassa tunnossa, että en ole. Minussa ei ole mitään mikä todistaisi niin olevan. Ei todellakaan. Tai sitten Jumala varjelee minua, ja ei näytä koko raadollisuuttani kerralla, koska en kestäisi sitä. Sillä olen jo niin raadollinen kuin olla voin ihmisenä ja lihallisena typeryksenä. Mutta sen tähden juuri, en halua tehdä mitään lihassa. En sanoa mitään typeää ja omaa. Vaan koko aika olla Jumalan Sanan alla, vain siinä on varjelukseni. Jeesus tietää mikä olen. Kukaan ihminen ei sitä tiedä, vain se joka näkee sisimmän ja tuntee minut.

Yksikään näistä neljän päivän satuttajista ja sivustaseuraajista ei todellakaan tunne minua. Yksikään ihminen ei tunne Jumalaa, ilman Jumalan Sanan tutkimista ja sen mukaan elämistä. Kukaan ei voi tuntea toista vain kirjainten kautta. Se on mahdotonta, vain ainoastaan, Pyhä Henki tekee sanat eläviksi. Sanon vielä sen, että minussa on Pyhä Henki, ja puhun ja rukoilen kielillä. Ja on muutakin. Tiedän varmasti olevani uskossa ja oikeassa. Tiedän varmasti että olen totuudessa ja rakkaudessa. Aivan vakuuttavan varmasti. Mutta ihmettelen miksi ei uskovat koe yhteyttä Pyhässä Hengessä - miksi ei? Todella kummalllista? Jumalan Henki ei ole tunnetta ainoastaan, vaan se on varsinkin tietoa ja viisautta.

Minusta tuntuu pahalta se kun minua sanotaan hihhuliksi ja että istuisin ensimmäisillä riveillä, ja rukoilisin kovalla äänellä ym.. Tämä ei pidä paikkaansa. Olen erittäin hiljainen ja vaatimaton. En ole etupenkin Kristitty. Vaan keskipenkin. Enkä ole kovaääninen ja eleinenkään. Olen erittäin harmoninen ilmapiirin mukaan. Joskus tosin lumoudun tanssimaan Hengen koreografiassa / palvonnassa pienieleisesti, mutta silloin on musiikki pitoinen kokous kyseessä. Useimmat ovat kuvailleet minua kovaääniseksi ja ikäänkuin häirittävän huomiotaherättävän oloiseksi. Mutta niin ei ole. Tuntuu pahalta että minut luokitellaan sellaiseksi kuin en ole. Erittäin pahalta. Minussa on Pyhä henki, ja aina olen Hänen aaltopituudellaan. Pyhä Henki on järjestyksen Henki.

Tiedän että näille kirjoituksille nauretaan ja ilkutaan. Tiedän sen. Aivan varmasti tiedän sen. Jos se on uskovaksi itseään nimittävä, se on luopio tilassa. Jos ei ole saakoon Jumala vaikuttaa että se ihminen tulee Jumalan kiinniotetuksi, ja tekee parannuksen elämässä. Minua jo etukäteen haavoittaa tietää nämä asiat. Minä tiedän ne jo ihan varmasti. Minä tiesin alkuviikolla jo että näin pitää käydä. Ja koska sen tiesin, niin en tahtonut pitää sanoja hanttilokerossa, vaan antaa kaiken tulla nopeasti ulos. Sillä muuten jotain olisi jäänyt sanomatta, mitä olisi pitänyt sanoa., koska en olisi ollut siellä tämän pidenpään kuin siellä tällä kertaa olinkaan.

Totuus on että se on luterilaisten fanaatikkojen oma keskus. Muihiin en ole siellä törmännyt. Muuta ovat hiljaa, ja menevät virran mukana. En tiedä miksi. Tuntuu vaan pahalta sekin. Onko siinä kyseessä häpeä, vai taktiikka tehdä hyvä vaikutus? Vai eikä heitä ole varustettu ylhäältä, koska heillä on muu näky, joka on heille läheisempi? En taida olla kertaakaan joutunut vapaan suunna edustajan kanssa vastakkain. En tosiaankaan !!! Missä olisi sellainen areena josta nuo luterilaiset olisi kokonaan poissa näkemyksineen, jotka ei ole Jumalan Sanan mukaisia? Niillä on kauhea tarve puhua omasta käsityksestään.joka on harhaoppinen. Mutta kun aito Totuus kirjoitetaan ja sillä kumotaan harhaoppi, niin siitä tullaan hirveän raivon valtaan ja sitten minua pilkataan siitä. En käsitä sellaista kerrassaan.

Halutaan että ei puhuta harhaopista ja mädännäisyydestä, halutaan että puhutaan vaan rakkaudesta ja armosta. Koko aika pitää vaan silittää kuin kissaa, ja mätä on ja pysyy siellä alla ja muhii loistavasti ja leviää. Ja kun sanoo totuuden mätä pursuaa esille ja se sattuu ja sitten sitä näkeekin mädännäisyyden kautta kaiken. Aika ikävää. Minä en halua silitellä asioita. Ongelmat on akuutteja. Ei ne lähde silitysteorialla pois. Silitysteoria on vienut kirkon vaan syvemmälle mädännäisyyteen sisälle. Mätä vaan lisääntyy ja lisääntyy. Joka seisoo mädännäis-oppisen teologian päällä, siitä pitää mennä pois. Varma on vain Jumalan Sana ja se kestää koetuksetkin.

Tulipa tutkittua itseni myös tässä yön hetkenä. Ja totesin, että minussa ei ole mitään pielessä, minun ja Jumalan välillä. Eikä myöskään Jumalan Sana ole minussa vinoutunutta, vaan se on A & O. Minulla saattaa olla ihmisiin vinoutuneita asioita, eli vaikeuksia tulla ymmärretyksi ja ymmärtää ilman oikeata näkemistä ja tuntemista. Mutta niin ei ole minun ja Jumalani välillä ole todellakaan. Ja se on pääasia. Olen myös tutkinut olenko paatunut. Mutta en voi olla, koska usein kirjoitan kyynelin ja koko sieluni pohjasta liikuttuneena ja vallattuna. Siis itseäni tutkien, en loydä sellaista mikä osoittaisi noiden haukkumissanojen olevan päteviä sekä minuun istuvia. Vieläkin uusia ilkkumanimiä tuonne ilmaantuu luettavaksi. Taidan olla jo pilkatuin ja halveksituin henkilö kyseisellä areenalla.

On hyvä sairastua hengellisyyteen, eikä lihallisuuteen. Sellaiseksikin minua nimitetään ja suorastaan kehoitetaan menemään hoitoon, että minusta lähtisi hengellisyyden pöpöt pois. Mikään muu ei suojaa ja paranna kuin hengellinen elämä. Ja nimenomaan Hengellisyys joka on Pyhässä Hengessä olevaisuutta. Kaikki Jumalan palvelijat ja saarnamiehet ja naiset on ylihengellisiä. Tosi hengelllisiä siis. Ja jos ei joku ole, niin on tosi kuiva puheinen saarnaaja. Sellaisen kokouksessa ei ihmiset parane ja tule uskoon ja uudistu. On selvä että paholainen vihaa Jeesusta sietämättömän paljon, ja niitä jotka on kuuliaisia Hänelle. Katalaa on että itseään uskoviksi kutsuvat niin toimii, sekä luopiot.

On erittäin vaarallista uskovan sanoa mitään tuollaista, mitä tänään luin ja koin. Erittäin vaarallista! Siltä otetaan pois Jumalan Sanan mukaan se mitä se luuli jo saavansa palkkioksi ja annetaan sille jolla jo on, eli sille jolta se henkilö on riistänyt / mitätöinyt pois, mutta Isä titää kaiken ja Isä on oikeuden mukainen. Ei koskaan! - ei koskaan! - ei koskaan! - ole kenelläkään uskovalla oikeutta herjata ja tuomita sitä joka tekee Jumalan tahtoa ja julistaa totuuden Sanomaa vilpittömästi ja kuuliaisesti sekä totuudellisesti. Sillä tosi asia on se että se herjaa Lähettäjää, joka on antanut Sanat ja viisauden. Ja lähettäjä tietää tarkalleen kaiken. Ja kaikki rekisteröidään taivaalliseen kirjanpitoon - totisesti. Sitä palvelijaa nimitetään kelvottomaksi. Tämä on totuus!

[ Mark. 4:24-25 24. Ja hän sanoi heille: "Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette — millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Sillä sille jolla on, sille annetaan — mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on." ]

(En läytänyt ikävä kyllä sitä kohtaa Raamatusta , koska eräs hakukone ei toiminut, jossa sanottiin että se mitä jollakin oli se annettiin sille, jollla oli jo kymmenen. Se kohta piti löytää, mutta en löytänyt tavanomaisen hakukoneen kautta sitä. Ja minä muistan jakeita ulkoa, mutta en missä ne sijaitsee. siksi olisin tarvinnut sitä maailman parasta jakeiden hakukonetta. Jouduin tuohon sitten laittamaan jakeen joka on hyvä, mutta siitä puuttui puolet siitä mitä siinä toisessa jakeessa olisi ollut. Etsin sitä tosi monilla sanataivutuksilla ja vaihtoehdoilla, jopa alaviitteilläkin, mutta kone oli tehoton löytämään, koska sanat pitää olla just täsmällisiä. Ja se ei edes hae kaikkia sanoja tai taivutuksia, koska niitä ei ole tietokannassa.)

Tämä päivänä hirveästi pilkataan Jumalan Sanan julistajia. On väännnetty Jumalan Sanaa, ja sieltä saatu lupa mukamas pilkata, vaikka siellä puhutaan profetian arvostelemisesta. Ei profeetan tai julistajan. Vaan sen Sanan, että onko se Jumalan totuuden mukainen, ja syntynyt Jumalan Hengestä ja totuudesta. Näin minä olen Raamattuni lukenut. Joka uskaltaa pilkata, loukkaa Jumalaa - ei kai Jumala sellaliselle anna sitä mitä se ihminen anoo, jollei se ihminen tee parannusta. Sillä nöyrä ei pilkkaa ja herjaa. Kyllä mua osaavatkin rääkätä. Pitäisi lienee paastota, oivoih... kurjaa nämä passaamispäivät... kun on vähän pakko huolehtia ruuista. Ei olisi ruokahaluja nytkään, mutta mutta.. Mun pitää kirjoittamalla prosessoida nämä asiat läpi.

Ikävä kyllä näin julkisesti, koska ei ole yksityisiä kuuntelijoita, ja kuuntelijaa tarvitsen, joka ei ole tuputtaja. Mutta varma on se että minun ei pidä mennä enää kyseiselle paikalle, missä toistuvasti tämä tapahtuu. Näin aina käy. Siellä on kauhea säälimättömyys, koska siellä ei ole Hengen yhteyttä. Siellä on vaan kahleita. Kauheaa kun sellaista joutuu kokemaan.Typerää se on silti perustaa kuppikuntia. Mutta tosi asia on että luterilaiset ovat tämän maan armottomin kansallinen joukko. Jotka pitävät alkuperäiselle Jumalan Sanalle asettuneita seurakuntia harhaoppisina. Vaikka se mikä on perustettu pelkästää Raamatun oppiiin ja asetuksiin ei voi mitenkään olle harhaoppista. Kuten ei voi olla aito väärentämätön totuuskaan harhaoppia. Ja minua nimitetään julkisesti harhaoppiseksi. Vaikka julistan Sanan kuuliaisuutta, Pyhitystä ja veren evankeliumia.

Rakkaus ilman Pyhää Henkeä ja voitelua ei ole mitään. Rakkaus ilman kuuliaisuutta Jumalan Sanalle ei ole mitään. Joka rakastaa Jumalaa pitää Hänen Sanansa, ja on kuuliainen. Ei halua ylensyödä, ei halua katsoa televisiota, ei halua kuunnella maallista mölymusiikkia, ei halua kirjoilla, juoruta ym... Kun rakastaa Jumalaa, tahtoo sydämestää, tahdostaan ja koko mielestään miellyttää Jumalaa. Kun rakastaa Jumalaa ei halua murehdutttaa, ja tehdä asioita mitkä on Häntä vastaan. Minä rakastan Isää. Tosin minä olen nyt vähän loukkaantunut sisimmältäni. Uskon että tämä koskee myös Jeesustakin, Hän tietää miltä minusta nyt tuntuu. Minua suututtaa myös, mutta tiedän että rakkaus on suurin, se sulattaa kaiken. On ihanaa vaan nöyrtyä Jeesuksen rakkauteen. Hän antakoon mulle nyt hoivaa. Vaikka tuntuu että tämä pääsiäinen meni aivan pilalle. Monestakin näkökulmasta. Olin suunnitellut olevani yksin, mutta eipä siitä mitään tullutkaan.

Mutta ehkäpä minä opin jotakin vielä. En tiedä mitä. Tosin minua koko aika häiritsee yksi asia sietämättömästi. Mutta siitäkään ei auta kuin vain luopua ja uhrata se. Vaikka en tiedäkään mitään. Enhän minä tiedä Jumalankaan salaisia ajatuksia ja suunnitelmia. Mutta Jumalan suunnitelmat koskee minua. Mutta aina haluan toki tietää missä minä vaikutin ja syyllistyin johonkin, joka tapahtui jossakin tai josta saattoi lähteä jotakin alkuun. Minua siis todella kiusaa se eräs asia, koska olen varma että minussa on syytä siihen jollakin tavalla, jota vaan uumoilen, enkä oikein usko että se voisi olla mahdollista, mutta kai se on niin.

* * *

[ Mark. 3:28. Varmasti, minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin — ]

14.04.06 alk... (pitkäperjantai)

Mua on kyllä rangaistu hirmuisesti eilen ja edelleenkin koen että se ihmisten rankaisu minua kohtaan on päälläni. Mutta en todellakaan peru mitään. Koska omatuntoni ei syytä, olin syntipukki evankeliumin, Kristuksen ja Jumalan Sanan tähden. Tiedän että kirjoitin totuutta, en valehtele. Tietenkin eilinen tuntuu pelkältä painajaiselta, jonka takia olen vieläkin ihan hämmennyksissä. En käsitä miten sellaista vihaa ja halveksuntaa voikaan kaataa kukaan niskaani. Se tuntuu niin uskomattomalta. Onhan ennenkin julistettu Jumalan Sanaa. Mutta tuolla missä on uskovia, siellä ei saa julistaa. Luulisi että juuri siellä saa, mutta eipä saakaan. Uskoville ei kelpaa totuus ja Jumalan Sana. Ei edes kirjoitukset muutenkaan, vain juoruaminen ja kesyt uskonpuheet, joissa ei ole mitään muuttavaa sisältöä.

Eivät nuo ihmiset kuuntele julistusta vaikka se tuodaan eteen, eivät he katso netti-televisioitakaan, eivät lue hengellisiä kirjoja, eivät käy kuuntelemassa herätyssaarnoja. Ja ajavat sen joka tulee tarjoamaan sitä suoraan eteen, senkin ne suoltavat ulos. Kyllä uskovat on todella tänä päivänä pöyhkeitä, eivät usko Jumaln Sanaan kuten se on kirjoitettu. Vaan aina tarttuvat johonkin, mikä on todella pelkkää ihmisen mielikuvitusta. Sellaisiako pitäisi vaan silitellä? Minä en kykene kohtaamaan ihmisiä persoonina kirjaimellisesti. Mutta Jumalan voin, koska Jumalan henki on todellisesti minun sisässä. Mutta virtuaalikirjoittajat eivät ole niin todellisia lähellekään, kuin Jumala on minulle.

Ihmiset haluaa vaan rakkautta, armoa ja hellyyttä vaan. He eivät halua totuutta kuulla, vaan ummistavat korvansa ja sulkevat ymmärryksensä. Tai sitten vihastuvat ja ahdistelevat totuuden puhujaa. Mitä jos minä alaksin puhua heidän haluamalla tyylillä, puhuisin vaan kauniita, armosta ja rakkaudesta. Mutta tiedostaessa ongelman en siitä puhuisi, vaan vaikenisin, sen tähden että en halua loukata ketään, vaan olla teeskentelijä ja mielistelijä. Tekisin rikoksen Jumalaa vastaan vaikenemalla. Kun on ongelma, siihen on pureuduttava, ei voi aina loputtomasti roskia piilotella maton alle.

Minä en voisi ummistaa silmiäni asioilta mitkä näen ongelmina, ja todella suurina. Näen ne miten pitäisi olla. Kun näen, niin pitäisikö minun olla vaiti? Ketä minun pitää totella ja peljätä, ihmistäkö vai Jumalaa? Ketä totella, miellyttää ja rakastaa. Ilman kuuliaisuutta ei ole rakkautta. Joka rakastaa on kuuliainen. Ensin tulee rakastaa Jumalaa ja totella Häntä. Ja Jumala antaa sydämelle annettavaa eteenpäin, kenelle runon, kenelle Sanan, kenelle profetia, kenelle laulun. Eikä ketään saa ylenkatsoa, sillä kutsuja on sama. Asia joka riitelee Jumalan kanssa, on totisesti oikaista. Minä en voi sitä. Mutta jokainen joutuu tekemään valinnan.

Kuuliaisuutta Jumala tahtoo enempi kuin uhria. Kuuliaisuutta Jumalan Sanalle kirjaimellisesti. Miksi kirjoitan aina samaa? Tuntuu kuin aina samaaasiaa, vain eri yhdistelmissä ja muodoissaan. Mutta nyt olen melko uupunut. Tämä päivä on tosi raskas päivä. Jumalan palvelijan tulee olla vain kanava, astia. Joka johdattaa kuulijat Jumalan tykö, palvontaa, kuuliaisuuteen ja totuuteen. Minä en ole rakkaus. Minä rakastan Jumalaa sydämestäni, ja palvelijaa ei ole lähetetty muuat varten kuin julistamaan ja palvelemaan. En ole sananjulistaja mielestäni, olen kirjoittaja, vain pelkkä kirjoittaja. Minulla ei ole Sanomaa, vaan Jumalalla.

Olen ollut vuosia uskossa, se mitä puhun Jumalasta, ei voi olla omaani. Vaan sen tulos että olen vuosikausia ollut Hänen vaikutuksensa alaisena. Kaikki hengelllisyys itsessäni, on Jumalan tuottamaa. Sellaiseen en itse kykenisi. Voi minua, olen niin kamalan yksinäinen ihminen. Voi minua, minulla ei ole tietoa tulevasta. Voi minua, minulla ei ole mitään mitä varten elän. Minulla ei ole mitään. Mutta Jumalalla on minut ja kaikki avaimet.

15.04.06 alk..

Tänään oli taas puoli päivää ihan mukavaa, mutta illasta kylässä koin että en viihtynyt, vaan jutut alkoi tuoda tiettyä ahdistusta sisälle. Ja sisin kaipasi vaan rauhaa ja kotiani. Tästä on tullut minun kammioni. Kävelin sitten viisi kilsaa kotia. Annoin kaikki ruuat sitten pois, mitä olin hankkinut, sillä ruokahalujakaan ei ole. Nyt siitten olen jälleen yksin ja on olo kuten pitääkin olla, mutta tietyllä tavalla suruisa. Onneksi ei ole enää ruokaa minulla, etten sillä suruani yritä poistaa. Sillä tiedän mitä sisin haluaa, eikä se ole samaa mitä ruumis haluaa ja tarvitsee. Tietyllä tavalla tulin loukatuksi tänäänkin, ja tuntui kuin en olisi vielä edellisestäkään selvinnyt, niin uusi pläjäys tuli päälle.

Tulin tänään jälleen havainneeksi sen itseäni tutkiessani että en viihdy maailmassa. Osittain sen tähden kun minulla ei ole tässä maailamassa kuin itseni, ja ei ketään rinnallani. Joten ainoa rauhallinen tyyssija ja ilmaisu ja luomisateljeeni on kotonani ja siellä on rauha kaikinpuolin. Siellä on palvontamusiikkia, ja hengelliset aineistoni ja kirjallisuuteni -luomukseni. Usein ajatuksia tulvii niin paljon, että ei tahtoisi niiden valuvan hukkaan. Olen vapaa sielu, minulla on omat aikatauluni, minun sisin ohjaa minua, sisimpäni vain tuntee jotain, ja silloin minun on tehtävä niin. Jos on lähdettävä, niin on lähdettävä. Nyt on ilta 21.54. Ja on niin kalvava ikävä...

16.04.2006 alk...

Mulla on todella yksinäinen olo. Se foorumi on historiaa kohdallani. Eikä ole uutta paikka, eikä sitä ainoaa luotettua ystävää, mikä oli, vaikkakin hän olikin luotettuni vain minun uskomuksissani. Mutta yksin kotona en ole niin yksinäinen kuin jos olisin seurassa. Koska ihmisten kanssa, omat ajatukseni ei voi työskennellä vapaasti. Eilen totesin, että minulle ei sovi oikein itseni altistaminen, tuli kurja olo siitä, on siksi hyvä ottaa välimatkaa. Minusta tuntuu sisällä tai omassatunnossa, kuten olisin menettänyt jotain ja koen että olen itse jotenkin niin aikaan saanut, niin koen sisäisesti. Mutta en oikein tiedä, mihin se liittyy.

Jotenkin olen nyt niin kauhean outona. En saa yhtään mitään hengellistä kirjoitettua nyt. Hanat on sulkeutuneet. Joku asia on nyt sotkenut minua, tuon torstain jälkeen. Mutta en oikein tiedä mikä, koska silloin koin niin paljon, etten voi sanoa onko silloinn, vai sen jälkeen tullutta. Mulla on vaan niin paha olo. Teinkö eilen illalla syntiä sanoillani? Ainakin asenteellani ja sen mukaan toiminnallani. Mun pitää pysyä erossa ihmisten ilmoilta muuten teen aina itselleni vahinkoa ja saan ryöpyt ja tuomiot niskaan, niin on vaan helpompi lähteä pois sieltä. Olen niin riippumaton ihmisistä, todella olen. Mutta mielipiteet satuttaa. En ole mikään hyvä ihminen - tiedän sen. Toisten mielestä olen kamala. Omasta ehkä en niinkään, koska tunnen hieman itseäni ja säälin itseäni. Mutta kun pahoitan muiden mielen, niin se vaivaa minua, silloin kun on todellinen ihminen kysessä.

Luulen että en kesällä käy niin paljon kylässä tädilläni. Jotenkin sekin on ollut ennen korvike. Mutta jo viime kesänä, koin sen haittana. Minun sisin siis ei toisiansanoen viihdy muualla kuin kotona, koska täällä saan olla oma luonnollinen itseni. Muualla en voi hengittää normaalisti, tehdä asioita, olla normaallisti. Lisäksi muualla ei ole käsillä mitään mihin voin kirjoittaa inspiraation syttyessä, ja sellainen tulee ykskaks. Joku oivallus tulee minusta tai joltakin muulta ja välittömästi alkaa ajatuksissani rullata asia, ja kaikki muu, jää sivuun. En voi kuitenkaan olla passiivinen koskaan, vain palvonnassa. Olen kotona ollessa tyytyväisin. Ja nyt alkoi paasto taas. Kaipaan sitä mitä oli kuukausi sitten. Olin tosi laiha, mutta niin läheinen Jumalalle, vaikkakin hirmuisen orpo ja suruisan yksinäinen.

Mutta tämä tila on kurjempi. Olla kylläinen ja kuitenkin tietostaa mahdoton tulevaisuus. Elämä on näin vääjäämätöntä ja ego pullistuu kun ruumiillisesti vahvistuu. Niin en tahdo olla. Kun paastosin, olin aidompi kuin nyt. Otin hengellisiin tarkoituksiin kuvia. Rakastin ja tunsin ihailua omaa sisintäni kohtaan, joka oli ihmeellinen. E:lle näytin kuvan jossa olin alle 41 kiloa. En sanonut painoani mitä se oli, enkä paastoni pituuttakaan, se olisi todella tyhmää. Hän ei ollut yhtään kauhistuneen tuntuinen niistä kuvista. Tänään tätini piti mua kauhean laihana, vaikka olen siitä lienee lähes lihonut 10 kiloa. Velikin sanoi mua tosi laihaksi. Mutta ei E:na, niin näkenyt minua. Kumma miten toinen näkee toisin ja joku muu taas muutoin.

Mun sisin ei saa enää yhteyttä toisiin ihmisiin, vaan pelkästään Jumalaan. Tai sain kyllä E:hen. Mutta en läheskään jokaiseen ja usein ihmisen puheista on 95% turhaa hölötystä keskusteluhengen tai asenteen tähden. Ja sen takia, en voi ja kykene saamaan samaa taajuutta. Ne vaan menee ohi tai sitten niitä ei kestä. Jos imen niitä, silloin väkisin tulee tehtyä syntiä. Sama kuin katsoisi telkkaria, niin aina jotain imeytyisi. Ja en saa yhteyttä, sellaiseen ilmapiiriin tai aiheeseen tai fiilikseen, mikä ei ole rakentavaa. Minä otan ja kuuntelevan vaan hyödyllisen asian. Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään muu. Se muu on yhdentekevää, syntiä tai turhuutta, ja se saa minut voimaan pahoin, hylkimisreaktioon asti.

Näin on parempi että olen yksin. On sunnuntai ja paastoan. Eilen söin ja kyläislin ja kaupassa kävin ruokaa ostamassa, koska veli tuli sittenkin, muuten en olisi mennyt. Sapatti meni pilalle. Mutta tämä päivä on pyhäpäivä. Tai niin haluan ainakin.