Aihe joka nyt tulee mieleeeni, ja josta nyt kirjoitan on seuraava.

     Monet uskovat ovat taistelijoita, mutta taistelevatko he Herraa vastaan, kuvitellen taistelevansa sielunvihollista ja omaa lihaansa vastaan. He ponnistelevat koko aika, aina he kurottatuvat läpi omien ajatuksien ja mielenmallien. He elävät koko aika ylistyskukkuloilla, eivätkä koskaan viivy pohjalla, vaan nousevat heti ylös, väkisinkin. He innostavat muitakin nousemaan ja olemaan ahkeria. Ja kaikkea väsymistä he karttavat. On ennakkoluuloja, että kipu ja väsymys on pelottavaa, ja paholaisesta. Mutta annappa kun kerron tästä syvemmän hengellisen vision, mikä tuli eteeni.
     Jeshua on Paimen ja Lääkäri. Ihminen on Hänen lampaansa ja tarvitsee usein hoitoa. Joskus on tarpeen olla kivussa ja kärsiä kun hoidetaan, on alistuttava siihen, vaikka se on kipua ja piinaa. Tälläiseenkin voi tottua, koska kivussa saa olla lähellä Häntä, Hänen käsittelemänä. Ei ole niin, että kipu johtuisi paholaisesta, ja että sitä tulisi paeta. Kuka tuntee Herran parhaiten? Eikö Hänen tuntemisensa ole tärkein asia ihmiselle? Tunnemme vain Hänet, silloin kun me alistumme Hänelle, ja Hänen valtaansa. Nykyään koko ihmiskunta pelkää sielun tuskaa, ahdistusta ja pelkoa. Jokainen lähestulkoon pakenee kuin pässi, kaikenlaisiin korvikkeisiin. Ja niitä tuntemuksia, hoidetaan lääkkeillä ja terapiolla. Mutta yksikään ei voi sielua hoitaa ja rakastaa, kuten Ylipaimen, Lääkärimme Messiaamme. Kenelläkään muulla ei ole sitä öljyä, viiniä tai vettä mitä Hänellä on.
     Ihmisen paikka on olla Ristin juuressa, se on parannus ja parantumispaikka. Se paikka ei ole televisio, harrastus, viihdelehti, lääke, alkoholi, syöminen, nukkuminen, ystävät tai mikään sielua ja mieltä hyväilevä nautinto. Kun Mooses pystytti vaskikäärmeen erämaahan, niin ihmiset jotka katsoivat siihen jäivät eloon. Messiaamme ei pure ja myrkytä meitä. Mutta jos elämme muiden asioiden hoivauksessa, ne raatelevat, purevat ja myrkyttävät sielun. Meidän tarvitsee katsoa Häneen, kurkottaa silmämme Häneen ja kun me katsomme Häneen, niin Hän saapuu luoksesi, koskettaa sinua ja sinä paranet. Katseemme osoittaa uskoamme Häneen, katseemme on myös sielun peili. Kun katsomme täydellistä puhtautta kuin kuvastimesta, me muutumme.
     Mietin tänään aamulla Paimenemme luonnetta ja vertailin sitä joihinkin kohtaamiini ihmisiin, joita voi syystäkin kutsua paimeniksi. Hyvä Paimen kulkee laumansa keskellä, ja erityisesti Hän kinnittää huomion heikkoihin ja likaisiin lampaisiin ja karitsoihin. Ne joilla on pyhityksen valkoiset vaatteet, ne eivät saa häneltä sääliä osakseen, vaikka olisivatkin sisältään täynnä kapinaa ja turhuutta. Paimen erityisesti antaa aikaansa, poikasille, aroille, heikoille ja tuhruisille. Tälläinen heikko jäsen, kyllä antautuu Paimenelle ja suostuu siihen kipuun, saadakseen tuntea lähemmin Hänet. Mutta tälläisen kipu koskee ulkonaisia asioita. Kukaan ei halua että sisin paljastuu ja että Ylipaimen koskee siihen ytimeen. Sellainen voi vaarantaa oman mielemme, luonteemme ja taipumuksemme.

Nyt on jo vaikea kirjoittaa tästä, joten jätän tähän tämän toistaiseksi.  edit