Luin viime yönä kirjan "90 minuuttia taivaassa" Don Piper. Kirja oli todella mielenkiintoinen, mutta todella raskas ja erittäin draaginen. Kirjan luettuani, koin että siitä tuli jollakin tavalla paha olo. Mies joutui kolariin ja kuoli kliinisesti, samalla hän pääsi välittömästi Taivaaseen ja oli onnessaan siellä. Ja aivan yhtäkkiä hänet siiirrettin takaisin kehoonsa, joka oli aivan murskana. Toinen käsi oli sijoiltaan ja melkein irti, ja myös toinen jalkakin oli vain kiinni lihasta. Ja reisiluusta oli singonnut 11 senttiä luuta mereen ja sinne jäi. Reisivaltimo oli myös mennyttä, mutta hän ei kuivunut siltikään tyhjiin. Hän ihmeellisellä tavalla palasi elävien kirjoihin ja lauloi palatessaan "kautta kärsimysten voittoon"- laulua.

Hänen kehonsa oli shokissa, eli hän ei tuntenut kipua moneen tuntiin, eikä hän tiennyt onnettomuuden laajuudesta ja vakavuudesta mitään. Hänen sisäelimensä olivat myös siirtyneet paikoiltaan kolarissa, mutta ambulanssimatkalla ne siirtyivät ilmeisesti paikoilleen ihmeellisesti. Tutkimuksissa ilmeni että mitään elimellisiä vammoja ei tullut. Häntä ei voitu poistaa kolariautosta ilman erikoisia hydraliikkavälineitä, muuten hänen kätensä ja jalkansa eivät olisi tulleet samalla kerralla ulos, eli ne olisi irronneet hänen kehosta. Sairaalassa hänelle laitettiin jalkoihin luiden läpi terästankoja, ja hän joutui 11 kuukautta olemaan vuoteenomana, ne törröttäen jalasta läpi, ja myös hänen reisiluutansa pidennettiin 11 senttiä, joka päivä ruuvaamalla niitä tankoja tiukuemmalle ja desinfioimalla haavoja vetyperoksiidi-liuoksella.  

Koko sen ajan kun hänellä oli se teline jalassa hän ei kertaakaan saanut nukuttua. Hän vain menetti aina tajuntansa, eli 11 kuukauteen hän ei nukkunut luonnollisesti kertaakaan, sillä kipu oli niin kova. Myös hänen kädessään oli samanlainen systeemi, jossa metallitangot meni luiden läpi. En välttämättä suosittele tätä kirjaa heikoille ihmisille. Itse asiassa tämän kirjan pääpainopiste oli se kärsimys minkä hän koki kolarin jälkeen. Ja vaikka hän pääsi niistä raudoista eroon, hänen kipunsa jäi jokapäiväiseksi, ja hän vammautui pysyvästi. Tämä kirjan henkilö on kärsinyt sanoinkuvaamattoman paljon.

Kuvittele Messiaamme ristillä, kun Häneen lyötiin naulat (mutta ei luihin). Vähintään saman paksuiseet metallit lävistivät tämän miehen monesta kohdasta, ja  niitä kiristettiin joka päivä, ja neljästi - kuudesti vuorokaudessa vuodatettiin kirvelevää peroksidia haavojen desinfioimiseksi, joiden piti olla jatkuvasti auki (jota käytetään mm. hiustensävytteissä, joka kirvelee paljon jos on vaikka haavauma sormessa). Minulle siis tuli paha olo tuosta kirjasta. En saanut siitä itse asiassa mitään myönteistä, vaan ennemmin kysyn että miksi näin paljon Jumala laittaa ihmisen kärsimään? Hän ei olisi halunnut takaisin taivaasta kärsimykseen ja hyväksynyt sitä. Mutta kuinka hän sitten viimeinkin pääsi sen hyväksymään, se selviää lukemalla tämä kirja.

Tosin hänen kärsimyksen kokemuksen, kautta hän sai monia henkilöitä rohkaista, joilla oli sama tilanne menossa, myöskin monet saivat rohkaisua Taivaaasta. Eli hänen tarkoitus oli jakaa kokemusta muiden kärsivien kanssa. Mutta olisin toivonut että tässä kirjassa olisi mainittu edes jossakin kohdassa, Messiaan kärsimyksistä, ja Häneen samaistumisesta. Mutta tämän henkilön fyysiset kärsimykset olivat totaalisen paljon kamalammat määrässä ja pituudessa kuin Messiaallamme oli, joka kärsi ristillä vain joitakin tunteja. Messiaan kärsimys ei ollut vain fyysinen tai moraalinen häväistynä olo alastomana ristillä (ja ruoskiminen), vaan se oli varsinkin hengellinen kärsiminen, koko maailman kirouksien kantaminen päällänsä.

Toisaalta kirja herätti ajatuksia, että miksi uskovainen menee sellaiseen hoitoon ja toimenpiteeseen, ja miksi Jumala ei voisi parantaa kokonaan? Miksi Häneen ei vain yksinkertaisesti luoteta, ja anneta Hänen hoitaa hommia? Mikäli ei sitten parane, niin silloin on aika mennä taivaaseen - helppoa. Itse jos olisin vastaavassa tilanteessa, ilman muuta kieltäytyisin kokonaan kaikesta elämää ylläpitävää epäluonnollisesta menetelmästä. Itse tämän miehen asemassa olisin mieluummin menettänyt jalkani, kuin suostunut tuollaiseen kidutukseen. Mieshän olisi saanut jalkaproteesin, ja säästynyt myöhemmiltä selkäsäryiltä, jotka johtui jalkojen eripituisuudesta.

Kirjasta koosteita: http://members.tripod.com/penttis/