Olisin tahtonut että Jumala olisi tehnyt minusta sielunhoitajan, sellaisen kuin vaikkapa Pirkko Jalovaara on. Mutta Hän ei ole tehnyt niin, vaan aivan jotain muuta. Halusin tulla todella Jeesuksen rakkauskirjeeksi, sellaiseksi, jolle kaikki kirjoittaa rukousaiheita ja kysymyksiä, ja minulla olisi sielunhoito-keskustelupalsta ja aktiivinen kutsumustyö siinä. Halusin olla runoilija ja kauniiden samettisten puheiden pitäjä. Halusin että ihmiset pitäisivät minua ihanana evankelistana, jolle on hyvä uskoutua, ja halusin elää kokonaan niitä rukouksia varten, ja ilahduttaa ihmisiä.

Vaan kaikki se mitä minä halusin, se otettiin pois minulta. Kaikki se mitä halusin maailmasta ja mitä tunteeni ja mieleni tavoitteli, se otettiin pois. Kaikki se mitä halusin olla hengellisesti, sekin otettiin pois. Mutta enää en halua sitä mitä silloin halusin, Jumala ei halunnut että ihmiset pitää minua suurena tai että itse olisin mielestäni suuri ja hyvä. Jumala on sensijaan suunnitellut aivan jotain muuta, mihin kuvittelinkaan tahtovani tai kykyneväni. Hän on muuttanut luonnettani ja mieltäni hyvin voimakkaasti. Kaikki kirjoitukseni on aivan muuta, kuin mitä minä halusin tai suunnittelin. Jumala ei ole tehnytkään minusta pehmeää ja ihanaa helisevää soitinta, vaan aivan muuta. Hän on vain yksinkertaisesti tehnyt niin, ja niin ei ole ollut muuta mahdollisuutta, sillä silloin se ei ole minun päätettävissä, vaan Hänen.

Minä olen runoilijasielu, ja olen kirjoittanut runoja, ja ne kaikki on täällä. Mutta siitäkään huolimatta en kykene runoilemaan ilman että saan siihen erikoisen voitelun. En ole pitkiin aikoihin saanut yhtään todellista runoa aikaiseksi, - en vaikka olen sitä kaivannut. Yksinkertaisesti, ei se ei vain onnistu, se on niin mahdotonta kuin olla voi. Mutta sensijaan, olen saanut kirjoittaa näitä artikkelita ihmeellisellä tavalla ja varmuudella. Tämäkään asia ei tapahtu itsestäni, sillä toisinaan Jumala on muutamiksi päiviksi siirtänyt minut pois käytöstä, ja näyttänyt, että ei tule mitään ilman Häntä, ilman Häntä on todella mahdottomuus kirjoittaa yhtään mitään. Silloin kun on sanat pois, silloin vain on hiljaa ja odottaa, sillä sitä Hän tahtoo. 

Mutta on tämä elämä silti niin mielenkiintoista. Tuntuu että on sellaista pääomaa, joka on tärkeää, mutta ikäänkuin se on vielä vahvistumassa tai kehittymässä, ja paljon asioita koko aika tapahtuu, ikäänkuin asiat kloksahtaa paikoilleen. Monet asiat on edessä, mutta ne on vielä kokonaan puntaroimatta, tai niitä ei ole kykyä ottaa käyttöön, mutta ne tulee vielä asettumaan paikoilleen, niin että mikään ei ole enää hajanaista, vaan kaikki tulee selkeäksi. Se nimenomaan koskee identiteettiäni, uudistuvaa ja kasvavaa hengellistä identiteettiä Messiaassa ja Messiaan todellisessa ruumiissa. Minusta tulee vallan muuta, kuin mitä koskaan olin kuvitellut voivani olla, ja tulen tekemään asioita, joita en ikinä kuvitetellut aikaansaavani.

Koen että kun nämä Jumalan asiat asettuu paikoilleen minussa, siitä tulee valtava riemu minuun, jotain valtavaa tulee esille, kun ne asiat mitkä ennen hallitsi, irtoaa ja sen takaa paljastuu kokonaan Jumalan Pyhä näkökulma. Sen jälkeen asiat on vain niin yksinkertaisia käsittää, niin sanomattoman yksinkertaisia. Mutta se on niin sanomattoman ainutlaatuista, että sitä ei voi mitkään sanat kuvata, sen voi vaan kokea ja ottaa siitä selvää. Lähteä pyhiinvaelllusmatkalle Jumalan Pyhien alkuperäisten aarteiden äärelle, unohtaen oman menneisyytensä sekä kaikki ihmisperinteet. Muuta ei tarvita sille matkalle kuin ainoastaan uskoa ja totuuden silmävoidetta. 

Toisaalta tahdoin tulla Kathryn Kuhlmanin kaltaiseksi. Kun kaksikymmentäyksi vuotiaana luin hänen kirjojansa, ja kuuntelin kasetin missä hän julisti Jerusalemin maailmankonferenssissa, se vaikutti erittäin voimakkaasti minuun. Koin että halusin olla samanlainen, ja omata samanlaisen läheisen Jumalasuhteen kuin hänellä oli. Saatoin kuunnella sitä kasettia useita kertaa, imien siitä vaikutteita itseeni. Ja aloin anoa että Jumala sallisi minun elää vähintään samanlaisessa suhteessa ja todellisuudessa Jumalan kanssa Pyhässä Hengessä kuin hän. Tiesin että siitä on kova hinta maksettava ja suostuin siiihen ja tähän asti olen saanut todella kokea riisumista ja menetyksiä.

Jumala on uskollinen ja kun Hänelle lupaa jotain, Hän myös tekee sen. Enkä kadu sitä anomusta tänä päivänäkään. Se vaan että vuonna 2003 heinäkuussa lupasin itkien ja totaalisen tosissani vannoen että kymmeneen vuoteen en mene naimisiin. Olen sitä perunnut monia kertoja, mutta saattaa olla että niin tapahtuu, kuin lupasin. Se vaikuttaisi todella niin, että saattaa niin tapahtua. Se lupaus ei ollut mikään kevyt lupaus, vaan totinen ja tosi. Uskoisin miksi olen sitä katunut, on se syy, että olen inhimillisessä heikkoudessa niin tehnyt ja sen takia Jumala ei sitä tulisi muuttamaan, vaan siinä pitäisi olla painavammat perusteet, jotka on painavammat kuin se tilanne missä ja miksi niin lupasin.

Joku voi ajatella, että ompa minulla ankara Jumala, kun Hän ei voisi antaa minun päättää asioista, tai saada sitä mitä luonnostani haluaisin. Miksi Hän kiduttaisi minua, pakottaisi ikäänkuin luopumaan monista asioista, miksi Hän muuttaa minua niin voimakkaasti, tilanteiden ja menetyksien kautta. Miksi Hän puhuu omalla tavallaan minulle, siten että en voi rikkoa Hänen tahtoansa. Miksi en voisi vapauduttani, enää itseä sitoa taas orjuuteen mikä tavalliselle ihmiselle on normaalia? Joku pyytäisi minua höllittämään pipoani ja olemaan armollisempi itselleni, mutta se armo ei ole muuta kuin inhimillistä heikkoutta, joka perustuu itsesääliin ja se on syntiä.

Jumala lähetti Poikansa maailmaan, jota Hän rakasti yli kaiken, ja Hän ei tehnyt mitään kompromissia, niin ei tehnyt Poikakaan. Tosi rakkaus kestää riiisumisen, ja se kuluttaa ihmisen. Tosi rakkaus kärsii, ja se saattaa aivan mahdottomaankin tilanteeseen ihmisen, johon oma luonto ei menisi. Joku ajattelee että Jumala oli säälimätön, kun antoi Poikansa joutua ristille, tai että Hän ei saanut nousta suureksi maailman edessä, tai että Hän kielsi itsensä. Jeesus Messias oli järkähtämätön uskossa, ja niin tulee meidänkin olla.