Kuka ottaisi sieluni syliin, kuka rakastaisi itkevää sisintäni joka on yksin tunnontuskissaan. Sinäkö Jumala? Voitko antaa minun tulla tällaisena ja koskettaa Sinua. Yksin ja turvaton on sisin. Olemus joka kelluu olemattomassa, ilman kannattajaa, pitelijää. Missä olisi minulle tuki? Riittääkö Jumala, Sinun tukesi? Sieluni vaeltaa arkana, epäilevänä vailla turvallisuutta, sillä minä en ole kenenkään tässä ja nyt. Olenko sokea? Avaa aistini puoleesi Jumala. Tuntuu turvattomalta tukea itseäni, en kykene vahvistamaan sieluani. Saan aikaan vain pälyilevyyttä. Missä on vahva perustus? Anna jalkojeni alla olla Sinun kalliosi Jumala, anna tuntea se.

Minun mieleni vaeltaa ja kuljeksii tässä maailmassa ja huolissani. Minun sieluni on levoton. Sydän itkee sisältä käsin, mutta se ei tule läpi. Minun sydäntäni joku kivistää, tukahduttaa. Minua ahdistaa. En ole vapaa. Haluaisin olla vapaa, mutta minä en kykene itse vapautumaan iloon ja rauhaa. Minun aikani ei ole vielä. Jumala on vapauttajani, mutta en ole tarpeeksi halukas. Minua itkettää, sillä olen ahdistunut ja en ole onnellinen sisimmässä. Mieleni saattaa olla sitä ja tätä. Mutta sydämeni tahtoo ja tuntee eri asioita kuin mieli. Mielen viiva on lyhyt ja maallinen ja sydämen ylhäinen. Mutta olenko kuoressa, olenko perhonen, jonka silkkilanka on ehtynyt kehittymästä?<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minun maallinen vetonauha jää aina jälkeeni ja sitä inhoan. Mutta ihana silkkilanka on hiertynyt tai sotkeutuu sisääni, eikä se solju. Haluaisin tehdä kaunista silkkilankaa ja että siitä lumoutuisi kaunisteos. Mutta mitä hyödyttää jätevanaa piirtää vaan jälkeensä. Olenko kulumaisillani loppuun? Haluan sisimmästäni räjähtää vapauteen. Sielussani on dynamiittia, joka on lukittu. Välillä pihisee hiukan hyvää aromia., mutta enimmäkseen tulee etovaa löyhkää. Sieluni voisi olla pullo, joka haluaa posahtaa. En pääse kuplimaan, paine lisääntyy, mutta olen vain niin kovin lukittu.

Minä en voi tehdä itselleni mitään, apuni ei koskaan tavoita henkeäni, sieluani, paitsi mieltäni. Mieleni on hyvä lääke joka auttaa ja lievittää. Mutta jos sisin on sairaana, sitä ei voi auttaa kuin Jumala. Siihen ei tepsi mielen aspriini tai kääre. Tuska pysyy ja säilyy sisimmässä. Auta Jumala, Help me!! Tunnen kurjaksi itseni, en tahdo kerskata. Luulen aliarvioivani arvoni. Luulen tekeväni huonoa itselleni, mutta muuten en saa tuntea sitä huimaa eroa, joka on välissämme. Jumala on ylin ja minä alin. Voin ylistää Hänet rajattoman ylhäiseksi, ja itseni rajattoman huonoksi. Näin on, siksi minun on niin kurja tunne anoa armoa, sillä tuhlaan sen hukkaan tuhannesti ja pidän kaiken halpana. Minussa ei pysy mikään hyvä tallessa.

Voitko Jumala rakastaa minua kuten lasta? En tunne enkä käsitä sitä. Anna minulle lapsi tai pari. En elää tahdo jaksaa. Mitä teen, mihin menen, aina rikkoudun, saan vaurioita sieluuni. Olen lapseton, minulla ei ole ymmärtäjiä, ei rinnalla kulkijoita. Kaikilla tutuilla on lapsia, seurakunnat pursuaa lapsiperheitä. Minä olen erilaine, minua ei huomata, minä en kuulu mihinkään. Ei ole mitään yhteistä osaa muiden kanssa. Minua vaaditaan työhön ja ahdistun siitä kovasti. Minä en sovi työhön, menetän voimani ja elämäni. Rikkoudun. Elän puristuksessa. Minä olen äiti-luonteinen, mutta en ole sitä. Olen rikkinäinen, sillä en ole täydellinen persoonallisesti, ellen saa..

Voi tiedät kyllä Jumala, rukoilen, pyydän täytä tarpeeni. En jaksa elää ilman tarkoitusta. Minun täytyy elää ja antaa elämää eteenpäin. Minun täytyy kokea tunteiden siirtoa, eikä elää itselleni. Tukehdun jos en saa antaa tunteitani eteenpäin. Minun täytyy saada kokea rakkaus ja antaa sitä edelleen. Minun täytyy saada olla äiti. En ole nainen muuten, olen vain nuori, kasvamaton ja kokematon, irtonainen tapaus päällä maan. Minun täytyy hoivata ja rakastaa. Minä tukehdun koska en voi antaa. En jaksa elää vain itselleni. Jumala ei ole lapseni, en voi Häntä helliä, en voi Pyhää Henkeä helliä, enkä ketään, kuten lasta. Minun täytyy saada elää. Minun täytyy olla tasapainossa.