voi ei, nyt alkoi taas alakerrassa lattian täristys jytinä-pauhaus metakka rokkimöly muka-musiikkia. Mutta mulla on kuulokkeet korvilla eli en kuule kauheesti niiden läpi, mutta jalkapohjissa tuntuu tuo jytinä. Minä en koskaan ole harrastanut naapureiden häirintää ja minkään sortin metelöintiä. Olishan se kiva asua talossa, jossa ei olis naapureita, niin voisi vaikka kuunnella kunnolla musiikkia. Mutta en varmaan tottuisi sellaiseen, kun olen niin monta vuotta kuunnellut kuulokkeilla. Mutta semmosta se on...

Tulee mieleeni että mua on haukuttu netissä empatiakyvyttömäksi. Mutta eikö se että olen hiljaa ja huomaavainen ole tosi empaattista. Sellanen joka ei välitä ja mölyää, eikä huomioi muita, on sellanen kyvytön henkilö. Minä suorastaan pelkäisin aiheuttaa häiriötä. Koska jos niin tekisin, olisin perustellusti vastuussa häiriöstä. Mutta usein häiriköt eivät tajua muuta kuin vain omat tarpeensa, ja pilkkaavat muita yliherkiksi, koska ovat itse niin paatuneita ja turtuneita.

Ihmiset ei nykyaikana kerrassaan kunniota ketään, eivät pelkää mitään. Vaan ovat kaikinpuolin röyhkeitä. Olen joskus asunut vuosia häiriköden naapureina ja ollut ihan hermo-riekaleena viikottaisten biletysten takia ja myös yöllä tömistelyn ja parveke ja ikkunasauhuttelujen takia. Mutta uskoisin nykyään ketäväni paremmin, koska en ole naimisissa, ja koe siitäkin ahdistusta kaiken kukkaraksi, joka saa kaikki asiat kestämättömäksi, mitä silloin aikoinani koin ylen paljon.

Olen niin rauhallinen ihminen että en kestä monia paineita monilta puolilta yhtäaikaa. Työ, yöhäirinnät, sauhuhäirinnät ja mahdolliset entiset elämisen kuviot kaikki yhdessä mötikässä teki elämisestä ihan hirveää. En haluaisi asua kerrostalossa jos menisin joskus vielä naimisiin. En tosin usko, että minusta olisi vaimoksi. Olen niin kummallinen, laiska siivoamaan, ja unirytmi ei ole kunnossa koskaan ollutkaan, eikä ruokailu rytmitkään ole mun speciaalilaji. Kaikinpuolin en olen todellakaan vaimotyyppi, en ole ollenkaan huolehtivainen ihminen.

Kuitenkin jos joskus menen naimisiin, niin en halua vaatimuksia, en halua että minulta odotetaan sellaista mihin ei minusta ole. Haluan olla aviomiehellelleni rakastajatar, koko elämän ajan, ja kuuntelija ja keskustelija ja lähellä olija. Haluan olla ennenkaikkea läheinen fyyysiseti ja emotionaalisesti. En halua naimisiin ollakseni talouskone tai ollakseni elättäjä. Vaan ollakseni rakastaja ja rakastettu.

Mutta tämä on haihattelua, ja se kiepauttaa vatsani pohjaani fyysisesti, koska koen niin suuren pakahduksen sisälläni, siitä syystä että tämä tarve on minussa, ja joudun sen aina hyvästelemään, koska se ei ole minua varten. Siitä ei tulisi mitään. Olen erittäin vahva tunteinen ja tunnen vatsanvääntöjä ym.. hyvin helposti, tunteideni tähden. Mutta minulla ei ole mitään, muuta kuin Jumalan rakkaus. Ja minulla ei antaa kenellekään ihmiselle itsestäni mitään, minulla ei ole mitään. Minulla oli, mutta minulla ei ollut.

Olen erittäin tunteellinen, tunnen fyysisesti, tunnen kokonaisvaltaisesti. Elän koko olemuksellani, en ole kyyninen, se on mahdottomuus, vaan olen erittäin elävä. Kun liikutun, liikutun koko keholla, kun koen tunteita, niin koen ja eläydyn koko olemuksellani kaikkeen. Olen instrumentti, voin joskus Pyhn Hengen alaisena palvoa ja tanssia Hengessä, olen niin fyysisesti hänen valtaama, että Hänen koreografiansa valtaa minut. Tulen helposti vallatuksi, mutta en valtaudu sellaiseen johon en tunne lumousta.

Olisi ihana vain olla rakastettuna ja rakastajana, olisi ihana niin painautua puolisoa vasten. Olisi ihana antaa kehonsa, toisen omaksi, ja olla vallattu. Olisi ihana elää ja kokea naiseutensa lumous, ja kokea vielä mitä on Luojan suoma yhteys miehen ja naisen yhdistyessä rakkaudessa ja halussa. Jumalan kasvojen suopeudessa. Mutta ei ole kuin yksi oikea tuhansssta, kuka tahansa ei ole täydentäjäni. Siksi minä olen yksin, sillä tiedän että yksinäisyydessä minulla on jo Jeesus, hän on kaikki kaikessa, sisimmän täydentäjä ja täyttäjäni.

Tiedän varmasti sen että jos joku mies kiinnostuisi minusta, niin en todellakaan antaiisi vastakaikua. Minua ei kiinnosta tyrkyt. Minua ei kiinnosta hormoonivillitykset, ja mitkään omat aivoitelmat. Eivät todellakaan. Minä en antaisi mitään suopeutta sellaisille virityksille. Minä en itse asiassa taida olla kenestäkään kiinnostunut, tai olen tai olin. Mutta olen lopulta itseäni tutkiessani kuitenkin vain unelmaan ja fantasiaan unelmoitunut. Sillä en taida kyetä uskoa realistiseen todelliseen toteutuvuuteen.

Olen aivoittelija, mutta en innostu aikaansaada konkreettisia asioita. Mietin ja suunnittelen, pähkäilen ja laadin, mutta en saa aloitteita aikaiseksi. Olen pikkutarkka joissakin asioissa, ja jotkut on ihan hälläväliä. Semmonen olen aina ollut. Jotenkin kun teen jotain, haluan tehdä ison muutoksen, olen huono ylläpitämään tylsiä asioita kunnossa. Vaan haluan tehdä paljon muutoksia kerralla. Musta ei ole mukava toistella rutiineita. En syö ja nuku ja valvo rutiinimaisesti myöskään. Vaan ihan oman sisäisen voimavarani mukaan, mulla ei ole koskaan ollut missän asioissa mitään rytmejä.

Onko häiriköillä omasta mielestään joku oikeus häiritä? Minä en vaan ymmärrä sellaisia ihmisiä. Ihan kuin heillä ei ole pelkoa, eikä minkäänlaista omaatuntoa. Luulevatkohan he että, kun ovat paiskinnet töissä, on oikeus viikonloppuna möykätä. Eikö viikonloppu ole lopoa varten. Jos olisin töissä, en tosiaankaan kärsi meteliä ainoina vapaapäivinä, koska koko viikko on ollut stressiä. Eikä tosiaankaan möly laukaise sitä, vaan rauha ja lepo.

Jotkut ehkä kuvittelee että möly purkaa sen paketin mikä on sisimmässä. Mutta ei se niin ole. Sellaisten tyyppien pitäisi mennä erämaahan asumaan. Oppia mitä on hiljentyminen. Ihmiset haluaa paeta itseään. Miten metelissä muka ihminen rauhoittuu ja laukeaa viikon aikana kertyneistä tukoksista. Ehkä joillekin metelissä on eräänlaista huutoa, sielu huutaa, kun on niin paha olla. Ihminen ei huda, vaan antaa musiikin huutaa puolestaan ja samaistuu siihen, ajatellen että sillä tavalla tulisi hyvä olo.

Mutta ei se niin ole, siinä vain pahoittaa muidenkin mieliä piittaamattomuudella. Eikä todellakaan olo helpotu. Sitten tahdotaan ryypätä, ja paljon porukkaa ympärille. En tajua sellaista menoa. Minulle jos kasutuu painoja, niin paras apu on olla ihan hiljaa, ja hiljaisen musiikin, käsitellä sielua, niin että kyynelien vapautuessa, olo kevenee ja puhdistuu. Ei ole muuta keinoa löytää rauhaa. Mutta ihmiset ei taidakaan haluta rauhaa, vaan sekasortoa. Ja kuka saa aikaan sekasortoa? Itse paholainehan se on!

Mutta kun ihminen ei ole uskossa, ihminen ei tiedä rauhasta mitään. Ihminen ei silloin todellakaan ole rauhaa omistava, vaan rauhaton ylt'päältä ja sisikunnasta kokonansa. Eikö ihminen kaipaa rauhaa? Eikö ihminen kaipaa onnellisuutta ja tasapainoa elämäänsä? Ei ihminen melussa voi kohdata itseään. Itse jos olen kohdannut elämässä kriisin, ja joutunut jonkinlaiseen tilanteeseen, joilloin olen toiminut päättömästi, niin menee pari vuorokautta, saada taas sisäinen balanssi takaisin.

Mutta ihminen joka ei työviikkonsa jälkeen aseta itseään pariksi vuorokaudeksi rauhaa, vaan meteliin joutuu työviikkonsa aikana, siitä tokenemaan. Ja eipä se taida onnistuakaan niin. Ja niin aina vaan kasautuu lisää ja lisää. Sitten tulee kesälomat, ja juhlitaan joka päivä, parvekeen ovet auki ja häiritään sen edestä miten on sisimpään kertynyt jätettä ja tukosta. Mutta ei se sisin niin saa rauhaa. Sielu huutaa, mutta ei se apua saa, ellei sielu mene Jeesuksen luokse.

Ja se on paikka missä on oltava nöyrä ja hiljainen. Ihminen on pelkkä raato ilman pelastusta, raato joka huutaa, sielu joka hamuaa, ja imee kaikkea itseensä, sielu joka on kyltymötän ja pakahtunut. Joka ei rauhaa saa. Joka kulkee sokeudessa, ilman johdattajaa. Sokea tarvitsee paljon meteliä, koska ei näe. Mutta joka näkee, on saanut rauha, sillä hengellisesti uudestisyntynyt on saanut sisimpäänsä Jumalan Hengen, ja Jumalan Henki on valkeus.

Jumalan Henki on rauhan Henki. Paholaisen Henki on kaikkea muuta! Paholainen edustaa kaikkea pahaa, pimeyttä, rienaa, sortoa, piittamattomuutta ym... joka ei ole pelastunut, on pimeydessä, ja pimeyden valtakunnan isännän valta-alueella. Vain Jumalan lapsella on turva. Vain Jumalan lapsella on valkeus ja rauha.

Tosin jotkut uskovat on niin hölmöjä, että pauhaavat ylistysmusiikilla tahallisesti, että naapurit kuulisi että ollaan uskossa, ja kuvittelevat että kova ääninen musiikki saisi Jumalan siunaukset leviämään eteenpäin. Hö... möly mikä möly... Jotkut ajattelevat että kostetaan paha musiikki hengellisellä kovaäänisellä musiikilla. On sekin tapa toimia. Ei todellakaan se ole Jumalan mielen mukaista.

Nyt nuo alakertalaiset ovat vielä koventaneet voluumia entisestään. Ja mulla soi kuulokkeista mahdollisimman kovaa musiikki, jotta ei läpi kuuluisi tuo jytä, vaikka se kuuluu kyllä, ja tuoli tärisee. Tietenkin laitan ylös kaikki häirintä ajat, ja sitten vien kellon ajat ja päivämäärät kerralla isännöitsijälle. Seuraan nyt jonkun viikon tätä touhua, että jatkuuko tämä. (21.07)

Jaa kello on yli kymmenen jo illalla, ja jytä pauhaa...eikä mun kuulokkeet peitä tuota basson jytkettä. Kuitenkin mulla on nyt ollut pyhäpäivä. Tänään en ole tehnyt kotisivu-hommia enää. Yölllä tosin tein. Mutta en tänään, jotenkin koen että olen ollut rukouksen ilmapiirissä ja herkällä taajuudella koko päivän, siis olen antanut aikani Herralle, enkä ole omiani laittanut Hänen eteensä, vaan antanut Hänen olla tänään ensimmäinen. Meteli loppuikin jo - hyvä.