Oma ajatusmaailma on pahin ja suurin este Jumalan äänen kuulemiselle. Kaikki oman mielen sekamelska, se hajottaa koko Jumalan puheen tuuleen. Mutta aivan varmasti tiedän että Herra vaikutti viikonkin aikana voimakkaasti, ja johdatti minua epäkummallisesti irti jostakin asiasta, joka aiheutti minulle pelkoa ja uhkaa ja lisäksi toi oman näkökulmansa siitä, että jos teen jotakin mihin en oikeasti usko ja sitoudu, se on valhetta, ja siitä täytyy päästä irti, koska silloin se on syntiä. Vaikka sitten sitten olisi ongelmaa ja haittaa, mutta jos itse tietää että se ei olekaan mitään se asia itselle, vaan se on vain keino, silloin se on rikkomus Jumalaa vastaan, ja tässä tapauksessa on laitettava kaikki usko Jumalaan, kävi kuinka kävi. Eli peloista huolimatta täytyy, ottaa uusia askelia, ja sitten jos ei pärjää siitä huolimatta, sitten se on sen ajan murhe, ainakin on yrittänyt.
 
Miltähän sinusta lukijana on tuntunut kirjoitukseni kun olet niitä lukenut, onko ne olleet aitoja, vai kenties tarinaa, vai jotakin loogista pähkäilyä?  No en halua sitä itse asiassa välttämättä tietää, eikä sillä ole mitään merkitystäkään. Kaikki tapahtunut on kuitenkin ollut erittäin erittäin ankaraa ja rasittavaa läpikäymistä. Jumala heitti kuitenkin minulle jotakin, minkä avulla pääsin pinnalle, ja sen sitten näkee - mitä siitäkin tulee. Minusta vaan tuntuu että tarvitsen jonkun jolle voin täysin kokonaan avautua, ja joka hyväksyy ja rakastaa minua. Olen niin väsynyt pitämään henkilökohtaisia asioita ja tarpeita sisällä. Niitähän en tietenkään lauo missään eettereissä tai edes sukulaisillekaan.
 
Onkohan sinulla ketään, jolle puhut asioista, miten sinä mahdat purata patoutumiasi? Eikö aina joku purkukeino pidä olla? Mitä tapahtuu jos ei niitä pure? Onkohan sinulla mitään asioita, joita pidät vaiettuina asioina, ja se toki on urheaa ja jaloa, mutta miten sen kanssa pärjää, jos koskaan ei voisi niitä uskaltaa katsoa silmiin, ja usein se katsominen on vain niin vaikeata, ilman jotakin joka kenties kuuntelee ja sillä tavalla osallistuu siihen. Ja pitääkö niitä asioita edes katsoa, ja miksi, onko silloin niin että joku asia, laukaisee niitä muistoja. Mutta jos niitä ei voikaan järjellä määritellä, vaan ne on syvemmän tason asioita, niin silloinhan siitä ei selviä ilman purkamista. Miten siis sinä mahdatkaan tämän asian kokea?
 
Voiko fyysisellä aherruksella niitä vaientaa, tai hyväntekemisellä, hyvittää niitä, nautinnoilla ja menestymisellä? Jos on syyllinen olo, niin sekö todella auttaisi asioihin, että tekisi jotakin hyvää, tai hyvän päätöksen, joka korvaisi sen asian? Eikö se ole itsensä pettämistä, jos itse olisin vakavan kriisin keskellä, ja näkisin jonkun hädän, ja keskittyisin siihen, mikä ei ole huono asia suinkaan, mutta sillä tavalla itseni tarpeen aina ja aina vaan ohittaisin ja sivuuttaisin, jopa lakkaisin täysin arvostamasta ja välittämästä itsestäni, elääkseni vain muille, paraantaakseni sillä oloani tai päästäkseni tosiasioiden yli, että niitä en kohtaisi, sillä ne on ylipääsemättömän suuria järjelle tai niitä ei voi määritellä siksi, koska koska ne on järjen ulkopuolisia asioita, kuten tunteiden tai alitajunnan, joita siksi ei voi hahmotella muulla tavalla kuin vain hengellisesti.
 
Menen viikonloppuna yhteen kokoukseen kuulemaan Seppo Jokisen luentoja, en ole ikinä ollut sen tyylisissä kokouksissa, olen niitä karttanut ja pitänyt huuhaana tai pelottavina. Itsekin Seppo Jokinen on kuvissa aina hirveän pelottavan näköinen ilmeeltään. Mutta tällä kertaa Jumala suositteli minua menemään, tiesin vaan sen että Hän haluaa juuri nyt sitä. Teema koskee Isä - suhdetta, etenkin Taivaallisen Isän näkökulmaa. Tiedän että Jumalan haluaa minut kohdata vielä syvemmin sen kautta. Ja tätä varten Hän kehoitti minua sinne menemään. Pelkään vaan että menen siellä tolpiltani, eli itken jne... Mutta teenkin sillä tavalla, että kirjoittelen paljon ylös muistiinpanoja luennosta, niin pysyn kondiksessa. Sunnuntai on isäinpäivä ja minulle se on vain kupla, mutta ehkäpä tässä kokouksessa Jumala tulee sitten paljastamaan minulle Taivaallisen Isänsä ominaisuuksia minulle, jolloin moni pala voi mennä paikoilleen.
 
Millainen isäsuhde sinulla mahtaakaan olla maalliseen isään? Se lienee iso vaje, kun sitä ei ole, ja jos onkin se on ollut pelottava, niin on sitten sillä tavalla helposti, että Jumalastakin tulee ankara omassa mielessä. Ja onhan se hyvä asia, että on Jumalan pelkoa, eikä liian höllä kurinen, toisaalta siinä on hyvätkin puolensa, mutta jos se estää ihmistä, luottamasta Taivaan Isään, siitä on tullut iso haitta, tai jos täynnä varautuneisuutta elää jumalan suhteessa, ja rangaistuksen pelossa pienistäkin asioista. Ehkä niinkin että mieluummin kurittaa ja rankaisee itseään, kuin että ottaisi vastaan Jumalan rankaisun, jota kenties ei tulisikaan, mutta sitähän ei tiedä?
 
Toki itse tunnen äärimmäisen ja lempeän Jumala, mutta kuitenkin niin pelottavan Pyhän, että se asettaa minut siihen tilanteeseen, että on vain yksinkertaisesti elettävä mahdollisimman kuuliaista elämää, ja se on hyvä asia. Mutta jos kuitenkin, on sellainen olo, että jos tekee pienen virheen, niin sitten tulee viha ja tuomio päälle, niin siinä on menty jo ohi Jumalan ominaisuudesta. Ja saattaa olla vielä niinkin että mieluummin pienestä virheestä syyllistää itseä ja rankaisee itseä, niin että Jumala ei voi mitään enää siihen lisätä, ja kun tulee todella kurjaksi, niin silloin taas iso aurinko hymyilee. Mutta lienee, sekin on ihan hyvä asia, vai onko? Sillä sekin on hyödyllistä.
 
Semmonen asia, mistä Herra tänään puhui ja opetti minua, oli se että minun pitäisi kohdella joka ikistä ihmistä kuninkaallisella arvolla, kuten Jeesusta kohdeltaisiin, ei ihmistä palvottavana, vaan palveltavana, ja niin että itse on viimeisellä sijalla. Tämä on ollut vähän mukkelis makkelis mulla, mutta nythän sitä voi alkaa harjoitella tästä lähtien. Kumpa monissa perheissä tämä tajuttaisiin, että ketään ei alistettaisi, vaan aina palveltaisiin ja arvostettaisiin. Se on nimenomaan Herran tahto. Joillakin tietystä on se käsitys että mies hallitsee ja tyrannisoi, kun ei ota koko Sanaa huomioon, vaan jonkun lauseen jostakin. Mutta mutta tämmöstä... Kuninkaan lapsiahan ja perillisä me ollaan jokainen uskova.
 
Niin ja toinen asia mistä Herra opetti, oli se että kukaan uskova ei voi tehdä mitään, olla itse hyödyllinen, saada itse aikaan mitään iankkaista hedelmää ja satoa. On hyvä kun uskova on aina mitätön ja tyhjän paikalla, eikä ajattele; minä tein, minä olen hyödyllinen, minä onnistuin... vaan että Jumala tekee kaiken. On hyvä olla täysin hyödytön omissa silmissä, on hyvä kun emme kiinnitä huomiota hyviin tekoihimme, vaan Jumalaan. Kaikki hyvähän tulee ainoastaan Häneltä, joka on Lähde ja mikä ei tule Hänestä, se on yhdentekevää Hänelle.

http://vuodatus.net/site/control/editblog?id=348511&start=30