Taivaassa "Voih" ja "Ah", me saadaan olla nuoria aikuisia! Jos olet ihminen joka et enää ole nuoren aikuisuuden kynnyksellä, vaan jo pidemmälle ennättänyt, niin totinen tosi on että huijaat itseäsi, jos ajattelet että olet sellainen kuin näytät olevasi. Olet sen näköinen kuin olet ollut parhaimmillasi nuorena aikuisena, ja lisäksi kaikki finnit ja näpyt, ja läskit ja muut mutikat ovat kadonneet. Näin tänään erään valokuvan, ja ajattelin että tuon näköinen on tuo ihminen on todellisuudessa, ei sen näköinen, kuin ikä määrittelee. Sillä nuoren aikuisuuden kynnyksellä, me tottakai olemme itsemme silmissä kauneimpia. Jossakin hetkessä on se kaunis ja komea täydellinen hetki ollut. Sen näköinen vähintään olet, et ikääntyneen näköinen.  Tälle pitää huudahtaa "halleluja!" Koska niin se on ja se on totinen tosi. Jossakin elämän hetkenä on tullut täydellinen otos itsestä, vaikka joku tietty kuvakulma tai ilme. Se ei ole kadonnut suinkaan, sieluhan ja henkiruumis ei vanhene. Se ei liho!
     Tiedätkö muuten, kun olin lihava ihminen. Niin kun tunnen toisinaan henkiruumiini itsessäni erillisenä osana liharuumiistani. Niin koin että se oli hoikka, tunsin sen. Tunsin sen nukkuessa, rentona. Ja koin että läskit eivät olleet minua. Tunsin että ruumiini ja lihani oli ylimitoitettu sisäisen ruumiini kanssa, ja ne eivät sopineet yhteen. Nyt kun olen hyvänpainoinen, en ole koskaan kokenut että tätä ristiriitaa sen suhteen. Mutta kun laihduin alipainoiseksi, tuntui että sisäinen ruumiini ei mahtunut sisääni, vaan jotenkin osa minusta, sisäisestä henkiruumiistani oli kehon ulkopuolella tai puristuksissa liian ahtaaseen tilaan, ja se oli todella pelottava tunne ja myös todellinen. Kun koin lihavana ollessa itseni olevan hoikka todellisesti sisälläni, niin koin että minun on päästävä pois lihavuudesta, niin että olen tasapainoisessa suhteessa koko itseni kanssa. Koin että läskisen olemukseni oli kuin liian iso talvitakki päälläni, jonka olisin halunnut kuoria pois yltäni, niin että olisin herännyt hoikkana.
     Vaikka sitten olisit ylipainoinen lihassa et varmasti ole sitä iankaikkisuus ruumiissasi, et ole sitä nyt, et tule olemaan sitä. Hermostosi ruumiissa ei ole iankaikkinen, hermostosi ei peri Jumalan valtakuntaa, tuntoaistisi ei peri Jumalan valtakuntaa, vaan sisällinen ihmisesi. Vaikka olisit lihassa minkä näköinen tahansa, et ole sitä sisäisessä ruumiissasi, vaan kauneimmillasi muodon puolesta. Mutta se mikä määritteleee sisäisen lopullisen kauneuden on kirkkaus. Ja kyse on Messiaan kirkkaudesta Pyhässä Hengessä. Jos emme loista, hukkaamme elämämme ja menetämme myös maallisen loisteen elämästämme, ettemme enää näe itseämme nuorina, vaan kuluneina. Mutta se on valhetta, se on vain katoavaa, se ei ole iankaikkista. Kannattaa vaikka pitää seinällä taulua jossa on omakuva (tai puolison kuva) siitä, kun on ollut kauneimmillaan / komeimmillaan nuorena aikuisena. Sen näköinen olet vähintään todellisesti, et sen näköinen kuin peili näyttää.
     Mutta toki tätä kirkastushetkeä emme usein huomaa, siihen havahtuu välillä, ja se on hyvä asia. Sinulla ja minulla on fantastinen ihminen sisällä, jos vain pysymme Messiaan Pyhän Veren vihmonnassa, kirkkaudessa ja loisteessa Pyhän Hengen voitelussa ja valkeudessa. Et tule olemaan Taivaassa sen näköinen kun olet nykyisyydessäsi tai menneisyydessäsi, vaan sen näköinen kuin sisäinen ruumiisi on. Voit olla elänyt kokonaan tiedostamatta sisäistä olomuotoasi ja keskittynyt hermostosi signaaleihin ja katoavaan kuvaan. Mutta se kaikki maallinen ja lihallinen katoaa, ja se ei peri Jumalan Valtakuntaa. Raamattu käskee meidän etsiä silmävoidetta ja kuulla Herraa.
     Meillä voi olla kaikki hengen aistit aktivoituneina (tunto, näkö, kuulo), tosin voimme siltikin valita luonnollisen realismin ja sysätä hengellinen sivuun. Hengen aisteilla emme näe ja tiedosta lihallisella tavalla, vaan silloin mieleen nousee kuvia tai ajatuksemme tulee täyteen Jumalan puhetta tai koetaan hengellinen tuntemus yliluonnollisesti. Tätä selitetään nykyään luonnnollisesti. Eli se voi johtua tuulesta, pölystä, suolasta, hormoonista, mielialasta, aineenvaihdunnasta tms. Hengelliset sanat ja unet, nekin laitetaan aivojen kemiallisten asioiden syyksi. Kaikki hengellinen aistiminen on mukamas vain anatomista, tai kemiallista ja näin ihmisiä on saatu sulkeutumaan Jumalalle. Näin monet profeetat on saatu vaiennettua, koska he uskovat maallisia lääkäreitä ja tiedemiehiä.  Ja heille on uskoteltu, että sellainen on mielisairasta ja kukaan ei halua olla sitä. Sitten siitä syystä he ummistavat hengelliset korvansa ja silmänsä, ja näin he tulevat käyttökelvottomiksi palvelijoiksi.
     Meidän luonnolliset aistimme hämäävät meitä. Monet sokeat ovat taiteilijoita ja virtuooseja, koska heidän vahvempi aisti on joku hengellinen. Mutta tokikaan monikaan ihminen ei ole hengellisesti elävä, mutta kuitenkin jokaisen sisällä on sielu, ja kuollut tai elävä henki. Erikoista on se, että sokeita ja kuuroja uskovia taiteilijoita on enemmän alalla suhteessa näkeviin tai kuuleviin. Lienee jonkun aistin puuttuminen, saavat heidät vähemmän kaipaamaan näkyvää suosiota ja näin ollen samat puutteiden puuttumiset, saavat heidän motivaationsa kohdistumaan taiteeseen, eikä suosioon ja myös silloin he ovat otollisemmat Jumalalle, koska he ovat epätäydelliset ajallisessa merkityksessä. Todellinen taiteilija tarvitsee henkistä kykyä ilmaista itseään. Mutta uskovalla on ihanaa, kun Pyhä Henki, joka on kirkkaus ja ihana elävä Jumalan Henki, avaa nämä Jumaluuden ihanat aistit. Ja sitten olla Jumalan lähellä kuulemassa Häntä, tiedostamassa Hänet, ja olla Hänen käytössään kumppanina, joka tuntee Hänet kokonaisvaltaisesti, sillä olemmehan puettuja Häneen. Miksi siis emme tuntisi Hänen läheisyyttään joka hetki, tai edes vähintään rukouksessa? edit