Kaikki on elämässä niin niin yhtä turhuutta ja yhtä haileeta! Kurjaa! Mutta yritän sitten, olla pinnallinen ja laittaa vakavan minän pois tieltä, joka on se tosi minä. Oikeasti olen elämästäni kylläkseni saanut. Tiedän jo niin paljon. Ja se on totta. Mutta jaksaakseen elää, on pakko ilmeisesti olla pinnallinen. Joutuu jättämään pohdinnat syrjään. Oikeasti, en muuta osaakaan kuin vain pohtia. Toiset näkee elämässä vaan tämän hetken tai pelkän minän. Minä taas näen kaikessa kaiken ja sen tyhjänpäiväisyyden.

Tyhjänpäiväisyys ei täytä sisintä, joka on katoamaton. Se ei tee sisintä onnelliseksi. Etsin sitä. En sitä, mikä on pinnallista. Mutta tästä maailmasta ei löydy rauhaa ja onnea syvimmälle sisimmälle. Se on vain Luojassa. Minun sieluni kaipaa elävää Jumalaa ja ruumiini vapautusta kuoleman laista. Lain alla oleminen on taakka. Liha on taakka, lihan mieli on taakka. Lihalliset halut jotka kiusaavat, ovat taakka ja pistin lihassa. Ja tässä ajassa, liha on todellisuutta, se on sitä. Ja se vaivaa ja on levoton. Siksi koska se ei saa rakkautta. Siksi koska sitä aina kalvaa joku asia. Se ei ole vapaa koskaan.

Se on aina taakka, ja orjuuttaja. On siis hengellinen ruumis ja lihallinen ruumis. Hengellinen mieli ja lihallinen mieli. Ja ne aina ovat läsnä. Lihalla eletään maailmassa, mutta ei lihan mielessä, vaan Hengen mielessä. Mutta kieltämättä lihan mieli ei tahtoisi sitä. Ja on jatkuva hallinta, että se pysyy kurissa. Ja kurissa se ei pysy ilman viisautta. Viisas osaa varoa ja lopettaa ajoissa ja puhua oikein. Ja se viisaus on ylhäältä, ei ihmisestä. Itsessä viisas ihminen, palvoo itseään, koroittaa itseään. Herrassa oleva viisaus, antaa kaiken ylistyksen Jumalalle, ja on Hänenlaisella nöyryydellä puettu.

Kun ei vain kukaan iloitsisi kenenkään vahingosta tai vahingon tuotosta. Mutta se on niin että, ihmiset tekee tietämättä vahinkoa toisille. Tietämättä ja tuntematta toista. Jokainen sana on "oleva", yksikään sana ei ole persoonaton, koska joku on sen ajatellut kirjoittaa, kukaan ei kirjoita mitään tahdosta tietämättä tai tarkoittamatta jotakin sanoillaan. Mutta mikä on se tarkoitus? On niin että vastaanottaja, lukija, ymmärtää sen omalla tavalla. Mikäli osoittaja ei tunne toista, ja osoittaa sanansa toiselle, siitä mikä on kipeää. Joka on kuollutta, joka on pois pantua, ja muistuttaa siitä mikä on kiellettyä, se on kuin pistin.

Olen kuolettanut monet asiat elämässä. Ja se on vaikeaa ja kipeää. Mutta mikäli jostain tulee sanat, jotka ärsyttävät lihaa ja lihan mieltä, joka on pantu pois, se sattuu. Vaikka että on laittanut pois toiveen saada puolison, ja on surrut sitä, ja kuolettanut itseä sille aiheelle. Ja mikäli joku kylvää sitä, niin se sattuu. Se on ärsyttämistä ja se on loukkauskiven laitto eteen. Mutta silti se sanoja ei ole tarkoittanut pahaa, mutta on käsittänyt asian väärin, tai tulkinnut jotain väärin, tai sitten hän on sokea.

Mutta miksi sitten hän sanoo niin? Mikä saa hänet sanomaan sillä tavalla? Mikä? Mutta ei se ole niin tärkeää. Ei tarvitse tietää sitä syytä. Tarvitsee vaan huolehtia siitä että oma Jumalasuhde on kunnossa. Ei tarvitse ajatella miksi joku sanoi ja teki. Ei siihen pidä jäädä kiinni. Mutta se reaktio mikä itselle tulee, mikä se on. Shokki? Ahdistus? Pelko? Viha? Kauhu? Mikä se on? Miksi? Mikä saa aikaan sitä? Turvattomuus? Mistä syystä? Probleema on reaktio, ei aivoitus. Reaktio on tunnetta. Lihallista tunnetta.

Mutta voiko kuollut reagoida? - ei. Voiko kuolettunut reagoida - kyllä. Ihminen ei unohda asioita. Haavat paranee kyllä, mutta arvet jää muistoksi. Mutta maailmassa on ahdistus, liha on oirehtiva. Voi kun ihmisyyttä ei voi koskaan kunnolla käsittää. Ja mikäli sen käsittäisi, olisi mahdotonta elää, koska ei sietäisi hetkeäkään itseä. Koska ihminen on paha ja maailma on sitä. Mutta voimme toki nähdä sen mikä on pintaa, ja olla katsomatta siitä näkökulmasta elämää, mikä on syvällistä.

Kuitenkaan tarkoituksemme ei ole oppia tuntemaan itseämme, vaan oppia tuntemaan Jumalaa. Ja hyödyllistä on sekin, että oppii käsittämään sen mitä, Jumala ajattelee minusta ja millainen on Hänestä. Se on todella myös mahdollista ja se suo meille mahdollisuuden kasvaa Hänen tuntemisessaan. Hän on peili, Hän on kompassi. Minä en ole itseni kuvastin. Vaan Jumalan Sana on kuvastin. Tulee siis tuntea Jumala. Tulee tuntea Mestari. Kaiken aivoittelija ja Luoja.

Miksi minuun sattuu kun minua nimitetään? Miksi sinua sattuu kun sinua nimitetään? Katsotko itseäsi ja tutkit itseäsi, miksi reagoit siten? Vai onko niin että alat kaivelemaan syytä, miksi joku sanoi niin, ja millainen pahis se ihminen oli? Alatko miettiä sellaista joka ei ole tärkeää ja menet ihan väärille poluille? Mutta mikäli katsot itseäsi, ja näet itsessäsi vain kärsimyksen reaktion, tuleeko jäädä silloin siihen murehtimaan? Mikä saa aikaan sen tunteen?

Kärsimys - kärsimys - kärsimys. Mitä se on? Se on surua. Se on jonkun menetetyn asian surua. Tunnetko sinä kärsimystä, kun joku asia sattuu sisälle? Tunnetko murskan sisällä? Tunnetko voimattomuuden, lyyhistymisen sisäisesti. On kuin joku olisi ärsytetty, joku jonka pitäisi olla hallittu. Mutta se ei jaksa käydä sotimaan, vaan se on alistunut. Se on masentunut ja kuoletettu.

Mutta tuleeko siihen jäädä kiinni. Tuleeko jäädä hautaan? Tuleeko jäädä suruun kiinni? Vai nostaa pää ylös. Pukeutua Jumalaan, olla rohkea. Vaikka se tietää sitä, että silloin ei kunnioiteta, eikä tarvitsekaan. Sillä Kunnia kuuluu Herralle. Ja Jumala on Hän johon katsotaan. Hän on elämä. Hän on ylösnousemus. Häntä katsomme. Voi kun olisi vain vahva.. tarpeeksi vahva. Mutta monen vanhurskaan rukous voi paljon.

Onko niin täydellistä ihmistä joka ei koskaan kokisi shokkeja, jolle ei koskaan käy niin. Joka ei koskaan mene ymmälle mistään. Joka ei koskaan typerry, että mitä ja miten. Joka ei koskaan olisi seinää vasten. Jolle ei koskaan tulisi ylipääsemättömiä tilanteita, sellaisia yllättäviä, joihin ei varautunut. Että tulisi tilanteita joissa väistämättä reagoi epätavallisesti. Jolloin toimii tunteilla. Se on ihan normaalia että jotenkin reagoi. Mutta kuinka siitä selviää. Jääkö siiihen. Mikä on se tapa jolla pääsee siitä pois. Mikä on se uoma. Mistä löytyy siihen voimavara ja apu.

Siis on kolme pää- reagoimistapaa selvitä ensishokista.

1) ULOS-päin kääntynyt

a) käydä vastahyökkäykseen ja kostoon
b) käydä analysoimaan miksi joku teki ja sanoi
c) käydä paholaisen kimppuun ja vihata sitä, kun se teki noin toisen kautta

2) ALAS-päin kääntynyt

a) menee shokkiin ja alkaa itkeä ja jää ihan jumiin
b) alkaa analysoimaan itseänsä, ja kiertää ja kiertää vaan...eikä perille pääse itsestään
c) Alkaa tuhota ja rankaisemaan itseä, koska on paha ja toivoton

3) YLÖS-päin kääntynyt

a) itkee ja rukoilee
b) katsoo Jumalan näkökulmasta itseään
c) ei välitä mitä muut sanoo, ei jää tunteisiin, itseensä kiinni, vaan kiinnittyy Jumalaan