Ei ole hengellinen sodankäynti ja taistelu helppoa. Ei ole mahdollista elää passiivisena uskossa, jos aikoo mennä eteenpäin. Meidän heikkoutemme ovat sellaisa, mihin se aina lyö osumansa tai piirittäää uskovaa olosuhteidenkin armottomuudella, yksinäisyyden kautta, juurettomuuden kautta, turvattomuuden kautta, julkisyntien kautta, moraalittomien asioiden kautta, himojen ja aistillisten asioiden kautta, ksrvakuulopuheiden kautta, rahan kautta, ulkonäöllisten asioiden kautta ja minkä ikinä kautta on mahdollista saada ihminen pois Jumalan rakkaudesta ja yhteydestä. On erittäin vaikeaa elää kahdenmaan kansalaisena. Vaikka eläisi pyhää elämää, vaeltaisi täydessä nuhteettomuudessa, ei siltikään ole turvassa ja suojassa. Elämme koko aika hengellisen todellisuuden keskellä, me emme vain näe sitä, mutta me oirehdimme niihin asioihin. Me kommunikoimme päivittäin hengellisen todellisuuden kanssa, kuuntelemme ja saamme vaikutteita sitä kautta. Mutta meidän tulee vastustaa.
 
 Jaak.4:7 — vastustakaa paholaista, niin se pakenee teidän luotanne.
 
Voitto on Herran, mutta jos me ei jakseta katsoa Häneeen, me vaivumme alas ja häviämme. Israelilaiset kun olivat erämaassa, käärmeet tuli leiriin ja purivat ihmisiä, ne jotka eivät katsoneet vaskikäärmeeseen joka oli (ristin) puun päässä, he kuolivat myrkytyksiin, mutta ne jotka katsoivat käärmeeseen, ne selvisivät. Vaikeuksissa pitää vaan katsoa Jeesukseen, vaikka kuinka olisi väsynyt, vaikka kuinka tekisi mieli antaa periksi. Usko ei ole löhöilyä ja lomaa, se on alati ponnistelua, luonnollista taipumusta ja tunnetta vastaan. On hyvä jos joskus saa mennä ponnistelematta, mutta usein se ei riitä. Ei ole koskaan hetkeä, jolloin olisi tässä maailmassa täydellinen lepo. Vaan aina meidän lihamme kärsii, ja aina se on kuoleman oma ja sotii uutta luontoa vastaan. Aina on sielussamme heikkoutta ja taivaskaipuuta, ympäröivän rakkauden kaipuuta, mitä tämä maailma ei koskaan anna, ei edes kukaan ihminen voi antaa sellaista rakkautta, joka kylvettäisi koko sielun, kuin mitä Jumala antaa.
 
1.Piet.5:8-9 Teidän vastustajanne, paholainen, kulkee ympäriinsä niin kuin karjuva leijona, etsien kenet hän nielisi — vastustakaa häntä lujina uskossa.
 
Tässä ajassa joskus (jotkut) saa kylpeä Herran läheisyydessä. Mutta ne hetket ovat erittäin harvoja. Niihin hetkiin haluaisi jäädä, niitä ei tahtoisi menettää. Mutta koskaan koko ihminen ei saa niihin jäädä, ne vaan saa sielun enemmän kaipaamaan sitä samaa. Enää mikään maallinen kokemusta ja elämys ei riitä, ei kykene koskettamaan niinkuin Jumalan läsnäolo. Mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin se että Pyhän Hengen voima, ottaa koko sielun ja antaa sille niin uskomattoman hyvän olon, hyväilee ja keinuttaa sisintä. Mutta tässä maailmassa lihallinen olemus, ei saa onnea koskaan, mikään ei koskaan täytä sen janoa ja tarvetta. Sen täytyy aina rääkkääntyä ja olla alistettu yksinäisyyteen. Ruumis on vain kuoleman oma, ja se on yksin. Siinä ei ole itsessään Jumalan läsnäoloa, se on vain kuori. Sekin odottaa kirkastumista, koska maallinen ei koskaan voi säteillä täydellisyyttä, vaan se on aina oleva yksinäinen, erossa Jumalan luonnosta ja kirkkaudesta.
 
Gal. 5:1 Pysykää siis lujina siinä vapaudessa, johon Messias on vapauttanut meidät, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
 
Usein ihminen kaipaa sielun ja vartalon kylpemishetkiä, sellaista että saa olla jossakin kokonaan, jossakin lämpimässä rakkauden hautomossa, ja sykertyä sinne. Vaan tässä maailmassa, joka on kovin armoton, pitää tyytyä siihen, että emme sitä saa. Ne jotka ovat aviossa saattavat aavistuksen verran sitä kokea, mutta vain aavistuksen / hetkellisen varjon verran. Elämme tässä maailmassa hengellisen todellisuuden keskellä, siinä vajavuudessa ja suojattomuudessa kuin olemme. Siksi olisi tärkeää virittää hengelliset aistimme kirkkaiksi, että me emme vain olisi pimeyden valtojen aktivoimia, vaan Jumalassa meilllä olisi vastustuskykyä kaikkea vihollisuutta kohtaan.