Uskon päämäärä on sielujen pelastus. Kun on uskovia, jotka kuulevat saarnoja, tuhansia tunteja kasvattaen tietoaan, mitä siitä hyötyy. Onko Jumala todellakin kutsunut omansa istumaan alati kuulemassa Sanaa. Jos Sanan tuomisen tähtäys ei ole tulen levitys, vaan sielun tasapainotilan ylläpitäminen, mitä se hyödyttää maailmaa! Minä uskon että vastapelastuneen pitää saada tosi syvä yhteys Jumalaan ja antautua Hänelle ja tulla täyteen Jumalan tulta ja mennä julistamaan siinä voitelussa. Minä en viihdy raamattutunneilla! En halua innotonta sanaa, joka ei muuta mitään, ei sytytä! Jumala haluaa sytyttää omansa, miksi? No siksipä tietysti, että Hänen sotilaansa lähtevät tulisieluisina voittamaan sieluja Jumalan valtakuntaan, ei seurakuntaan. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ihmiset pelastuvat Taivasta varten, ei seurakuntaa. Ihan kuin joissakin on käsitys väärinpäin. Monet ovat oikein istutettuja penkkeihinsä. He eivät liikahdakaan Jumalan puoleen. Kun on alttari avoin, hyvin harva menee eteen. He odottavat että Jumala tulee heidän luokseen, eikä he halua itse mennä. Joka on janoinen, menee! Uskovia pitää evankelioida! Se on ilosanomaa. Ilosanoman julistus varustaa uusia julistajia. Evankelista ei ole paikallaan. Monet saarnat katoavat päivässä mielistä, mutta harvat sytyttävät tuliset julistukset muuttavat silmänräpäyksessä ja jäävät mieliin. Tarvitsemme jatkuvaa tulella