Minusta tuntuu että minun uskoni on kuin veden päällä kävelyä... se on ihmettä.

Päivääkään en voisi olla tälläinen kuin olen tässä elämäntilanteessa, kuin ainoastaan
Jeesuksen kantamana. Ja niiden sanojen mitä saan tuottaa ja syödä sitten.

Tämä on ollut tätä ihmettä jo pitkän aikaa. Jos menen jonnekin missä on kauheasti
mielipiteitä ja ivaamisia. Se on kuin myrskyyn joutuisi, ja alkaa vajota. Ei enää
näe Jeesusta, alkaa voimat hiipua ja upota. Mutta nyt - olen taas tyynellä vedellä.

Ja ihmettelen tätä. Tunnen olevani veden päällä. Allani on mahdottomuus.
Allani on jotain tyhjää.. johon voin vajota. Mutta olen Jeesuksessa, ja siksi en
uppoa. Tämä on ihmettä! Minä siis todella kävelen uskossa veden päällä,
se on ihmettä. Mahdotonta lihan käsittää.

Jos ei olisi Jeesusta johon turvaisin, olisin meren pohjassa. Minä ikäänkuin tarraudun
Jumalaan, minä ikäänkuin kiinnitän sieluni ja mieleni Häneen koko aika intensiivisesti.
En voi muuta, en voi muuta... sillä jos en luottaisi, niin vajoisin heti. Minä tiedän sen.
Minä en halua korvikkeita, vain Jumalan. Minä an halua muuta.
Minä en halua uimarenkaita. Minä kävelen, uskossa... Minä en tarvitse uimarenkaita.
Minua kantaa usko Jeesukseen ja Jumalan Sanat, jotka antavat minulle uskoa.