Olin tänään Seppo Jokisen luennoilla. Siinä tuli se asia esille, hänen oman elämänsä todistuksen kautta, kun hän lapsena oli jäänyt kokonaan ilman isän rakkautta ja läheisyyttä ja turvallisuutta. Ja hän itse siirsi sitä omiin lapsiinsa, mutta lasten aikuistua hän tuli jumalan kiinniottamaksi elämässä, ja Jumala alkoi muuttaa häntä. Ja hänen lapsiensa kanssa hän sitten selvitti asioita. Ja sitten se mikä jäi lapsilta lapsena saamatta, se isän turvallisuus, niin sitä hän on antanut heille sovinnostaan lähtien joka päivä lapsilleen, vaikka he on jo aikuisia, korvatakseen sen ja se on korvannut sen pikku hiljaa, se ei ole hetken teko, se korvaaminen. Tämähän tarkoittaa että joku puuttuva asia, ei paikkaannu, ellei sitä korvata sillä mikä puuttuu. Eli jos isän rakkaus ja läheisyys puuttuu fyysisesti, niin sen lääkitsee vain se mistä on jäänyt vaille. Anteeksi anto tulee ylhäältä, mutta siltikin ne asiat vaan puuttuu, niitä ei ole, niistä ei ole kokemusta. Tai niitä ei ole kyennyt ottamaan vastaan, vaan niitä on torjuttu, tai sitten on ollut niin että ei ole ollut turvallisuutta, joka olisi ollut luottamuksellista, että olisi voinut olla torjumatta.
 
Sitten on vielä sellainen oma huomio, joka tuosta saarnasta tuli esille, eli että koska en ole saanut isän rakkautta, (en muista olleeni koskaan lapsena isän sylissä tms... myönteistä...) Olen kerran ollut äidin isän sylissä, ja se tuntui oudolta, niin se asia siitä nousi mieleeni, että siksi torjun kaikkia, koska en halua koskaan joutua enää torjutuksi, tai halveksutuksi, vihatuksi, syrjäytetyksi, eli samaa kohdata mitä lapsena koin (myös on hengelliset kriteerit sen lisänä), sen vuoksi en voi ottaa ketä tahansa, vaan tavoittelen kaikkein parasta, joka on kaikken vahvin, luotettavin, varmin ja komein ja turvallisin.
 
Tästä johtuu että rimani on mahdottoman korkealla, siis siitä syystä että en koskaan halua enää kohdata turvattomuutta, hylkäystä, pahoinpitelyä, kylmyyttä, kontrollointia, torjumista tms... En halua enää enää epäonnistua, se on niin traumaattista. Myös koska minulla on Jumalan valtakunnan työnkutsu, niin senkään tähden en voi ottaa ketä tahansa, myöskin Herra on karsinut elämästä rajusti useita haittaavia ns. epäjumalia... pyhityksen ja Hänen käytössä olemisen edellytyksenä, niin en voi myöskään niiden vangiksi uudestaan tulla.
 
Mutta on tietenkin valittava, se että tahdonko pelkän turvallisuuden ja oman edun elämäkseni ja turvallisuudekseni, ja silloin en saa elää Herran tahdossa, van kaikkien niiden asioiden, josita Herra on puhunut ja joista Hän on vapauttanut minut. Vai sitten olla yksin, ja toteuttaa Herran tahtoa, jolloin ne elämästä erotetut asiat, saavat pysyä. Mutta toisaalta silloin en tule täyttämään Herran tahtoa käytännöllisellä tasolla. Joten ainoa ratkaisu on odottaa miestä, jossa nämä kummatkin asiat täyttyy.
 
Tulevan aviopuolisoni pitäisi olla saanut lapsuudessa kokenut perusturvallisuutta ja vanhempien välittämistä. Silloin mies ei syyllistäisi itseään, siitä että sattuisin olemaan arka tai mitä olenkin. Olen siis imupaperi, varsinainen kiinnittyjä.  Aiemmassa liitossa itsesyyllistyminen oli lienee kummankin vika... tai sitten toisten syyllistäminen... Kun ei kumpikaan olleet saaneet kokea turvallisuutta, niin kumpikin oli valmiiksi huonolla itsetunnolla varustettu, ja se on itsesyyllistämisen maaperä. Syyllisyydestä pääsee pois rakkauden kautta. Mutta sen rakkauden täytyy tulla Jumalasta.
 
Raamattu opettaa että miehen pitää rakastaa vaimoa, se on miehen maailman vaikein tehtävä, se rakkaus ei katsos ole vain tekoja, vaan se on syvällistä, ja naisen pitää siis kunnioittaa miestä, ja sekin on miltei naiselle mahdottomuus. Tämä on niin ristiriitaista. Silllä nainen osoittaa rakkautta mieluiten ja mies ei. Mies taas osoittaa kunnioitusta ja nainen ei. Mies odottaa myös kunnioitusta, koska itse sitä luonnostaan osoittaakin, nainen taas tarvitsee rakkautta, jota hän myös luonnollisesti osoittaakin. Siis tulisi tehdä tavallaan oman luonnonvastaisia asioita elämässä, eikö se olekin outoa?
 
Niissähän me aina tehdään väärin, ja siitä monet väärät tulkinnat ja riidat syntyväkin. Kun mies ei puhu ja nainen puhuu, ja mies odottaa ehkä vähäsanaisuutta. Tosin ei nainenkaan siedä höpöttävää ja palpattavaa miestä, se olisi karmeaa... Mukavempaa on salaperäisyys, ja se että saa jotain löytääkin. Ehkä siksi nainen puhuu niin paljon, koska hän puheella etsii reittiä miehen sydämeen, tai yrittäää sada miehen huomion itseensä, niin että nainen tuntee olevansa tärkein. Eikö mies halua olla tärkeä? Ekö naisen lörpöttely olekin valtava kunnianosoitus miehelle.
 
Jos höpöttelen Jeesukselle, niin eikö se olekin Hänestä mahtavaa. Mutta jos olisin teippi suun edessä, ja sanoisin vaan jotakin tähdellistä, niin minulla ei olisi läheistä kontaktia Jeesukseen, läheistä rakkaussuhdetta, niin että Hän tuntisi minut paremmin, miten ajattelen, tai että kommunikoisin Hänen kanssansa, jolloin Hän myös vastaa. Jumalan pyhyydessä tosin usein tulee oltua sanatonna, mutta Jumala on myös Taivaallinen Isä, joten kyllähän toki Hänellekin voi rupatella.
 
Ihminen joka ei saa siis läheisyyttä isän / miehen rakkautta, saattaa alkaa halveksimaan itseään, pitämään itseä kurjana, kamalana, pahana (varsinkin jos on siihen liittyy pelkoa). Ja jopa saattaa ruumiillisesti siihen reagoida. Puolisoa ja miehen rakkautta ei korvaa, eläin, ystävä, harrastus, sen puuttuminen on iso vaje elämässä. Tunnistan itsessä reagoimista siihen, mutta ei siitä kannata puhua. Jumalakin loi Adamille Evan. Yhden artikkelin mukaan, jonka luin tuoreimmasta airut lehdestä, niin sen mukaan, vaikka olisi ollut vain Eva, hänkin olisi ollut yhtä vajavainen ja yksinäinen kuin Adamkin oli yksinään. Myös sen kirjoituksen perusteella, mies ja vaimo yhdessä edustavat Jumalan kunniaa käytännössä, ei yksittäisinä persoonina.
 
Jumala loi Adamille Eavan avuksi, mutta ei niin että Eva olisi ollut vain miehen omaisuutta ja luotu pelkäksi objektiksi, vaan Adamkin oli Evaa varten, he täydensivät toisiansa, ja yhdessä edustivat Jumalan äidillistä ja Isällistä ominaisuutta. Jos ihminen elää ilman fyysistä rakkautta ja läheisyyttä, ihminen sairastuu jollakin tavalla. Ei riitä lapsuuden turvallisuus, jos lapsena on ollut turvallista on varmaan selvää, että melko pian luodaan turvallinen avioliitto. Mutta voi olla että sen lykkääminen johtuu siitä että on ikäänkuin kadottanut jonkun identiteetin osa-alueen, se ei ole vahvistunut, vaan heikko ja sitä ei tueta, vaan torjutaan, ja odotetaan sitä täydellistä, joka ymmärtää ja jonka kanssa ei voi epäonnistua, ja jonka kanssa pääsee toteuttamaan itseä, ja nauttimaan elämästä.
 
Jotkut siis oirehtivat fyysisesti, jotkut tunnemaailmalta, jotkut työntävät asiat syrjään, ja joskus ne tulee akuutteina ja vyöryllä esille. Jotkut ylensyö, jotkut menettävät halunsa syödä, jotkut ovat alkoholisteja, jotkut sairastuvat syöpiin, jotkut kärsivät masennuksista, jotkut elävät muiden kautta. Kaikilla on joku asia, mihin se puute keskittyy, tai siirtyy. Joku oirehtii ja kärsii, itsessä, ympäristössä, mutta se aina vaivaa ja sitä aina torjutaan epäonnistumisen pelossa.
 
Sitten on sellainekin asia, kun ei ole saanut rakkautta ja läheisyyttä tai ei ole pystynyt sitä vastaanottamaan, niin uskova voi kadottaa elämän halunsa ja tulevaisuuden suhteenkin toivonsa. Seppo Jokinen puhui eri tyyppisistä krsiiseistä. Naisen yksi suurin kriisi on lapsettomuus, ja se on rinnastettavissa pienen lapsen menetykseen. Hän siis on toiminut kauan terapeuttina tietää näistä asioista. Eli olen senkin asian kokenut, ja kuollut sille, eli menettänyt sen asian. Ja se on ollut itselle erittäin raskas asia käydä läpi, vuosi kausia.
 
Seppo Jokinen sanoi että se voi jopa olla raskaampi kuin vauvan menetys, sillä voi olla että sitä unelmaa on monia vuosia odoetettu ja tavoitettu. Vauvaa on kannettu 9 kuukautta, tosin se on konkreettisempaa kuin unelma. Eli itse on kuollut joltakin osalta siinä samalla kun se on pitänyt hyväksyä. Minulla on mysö muita kriisejä ollut, elämä täynnä niitä tähän asti, jatkuvaa purkamista, jatkuvaa luopumista, jatkuvaa itseni kieltämistä, osaltaan omasta tahdosta ja haluttomuudesta, osaltaan Jumalan vaikutuksesta, osaltaan ja suurimmaksi osaltaan itsestä riippumattomista syistä. Kun on kadottanut niin pajon elämästä, niin ei enää odota mitään todellista, vaan haaveilee, eikä enää usko mihinkään onneen, eikä halua ponnistaa, koska se on niin turhaa vaan.
 
Mutta uskovaisena minulla on hyvin hyvin rakas Taivaan Isä, ja silloin kun maailmassa ei ole enää mitään ja millään ei ole enää mitään merkitystä ja arvoa, eikä se vastaa minun inhimillisiin tarpeisiin, se ei anna mitään, se vaan vaatii siitä mitä ei ole, niin kieltämättä kaipaa ainoan todellisen rakkauden huomaan, ja haluaa pois tästä ruumiin vankilasta, joka pitetlee minua väkisin tässä maailmassa. Taivaassa on Isäni, Taivaallinen Isäni. Kun elämässä on tajuttoman monta kertaa murskaantunut ja haavoittunut, ei enää jaksaisi odottaa ja toivoa mitään, ei edes tavoitella mitään, siinä ei ole mitään vaan, kaikki on tyhjää.

Olen siis elämässäni ollut sirpaleina tolkuttoman tolkuttoman monta kertaa, kaikki unelmani lähestulkoon naiseutta ja normaalielämää kohtaan on tuhottu. Mutta kuitenkin pidän itsestä jollakin tavalla, hemmottelen itseäni eri tavoin, koska haluan tehdä itselleni paremman olon, vaikka sekin on turhuutta. On todella kyllästyttävää, tehdä kaikki asiat itselleen, ja kukaan ei minulle tee mitään, en välttämättä haluakaan mitään sekaantumista henkilökohtaisiin asioihin tai jotakin ehdollista asiaa, vaan ihan sydämellistä.
 
On minulla Jumalan valtakunnan työn kutsu, mutta se ei todellakaan tapahdu minun kunniakseni, tahdosta, voimasta ja aloitteesta. En tiedä kuinka syvälle Herra sallii minun mennä, ennenkuin jotakin tapahtuu. Mutta kaikki oma kunniani, oma merkitykseni, oma haluni, oma motivaationi otetaan pois. Voihan olla että se ei koskaan tapahdukaan, mutta uskon että se tapahtuu, en vain tiedä miten ja minun on mahdotonta sitä tehdäkään, sellainen kuin olen. Siihen tarvitaan ihme, ja itse asiassa koko elämäni pitää perustua ihmeelle ja Jumalan todellisuudelle, muuten siitä ihmeestä ei voi tulla koskaan mitään.

http://vuodatus.net/site/control/editblog?id=348512&start=30