Minua pelottaa lähestyä Jumalaa, en uskalla. Tulen tosi levottomaksi sisältäni. Häpeän kamalasti itseäni, kaikkea sitä tuskaa mikä on sisässäni ja niitä haavoja jotka haisee parantumattomina. En uskalla pyytää apua. Häpeän olemustani, koko minuuttani. Häpeän alitajuntaisia heikkouksiani. Olen niin huono. Kun ole tällainen mato, en pysty kuvittelemaan millään, että taivaallinen pyhyys voisi asustaa minussa. Kun olen haiseva, etova, synkkä, ei puhtaus ja kirkkaus sovi minuun. Haluan lähestyä Jumalaa ja Jeshuaa, mutta menen ihan surkeaksi, enkä kykene. Tunnen olevani syntipesäke ja vieläpä olen niin pinttynyt, että saastani ei lähde Jeshuan veressä noin vain pois. Olen maa, jossa on haisevia paiseita, ne ovat puhjenneet esiin. On perunarutto.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />