Nyt alkaa uusi paasto. Päätän niin ! Huomisesta alkaen siirryn nesteeseen ! Totisesti amen !
Syömisestä tulee kamalan paha olo. Tosi paha olo, ihan sairas ja raskas olo. Se saa riittää
nyt, tämäkylläisyys tila on hirveä tunne. Jos päätän mielessäni, se ei toteudu, mutta kun teen
sen kirjaimin se on aina silloin toteutunut, koska kirjoitetussa sanassa, on yhtä painava voima
kuin puhutussakin.

Jos minä syön, niin en tule todellakaan olemaan silloin Jumalan käytössä, olen niin tukossa
ja väsynyt ja tunnen syyllisyyttä aina kun syön. Olen niin väsynyt ja niin vajavainen ja
masentunut sillloin, kaikki hengelliset aistimeni on silloin epäkunnossa. En todellakaan ole
silloin viritetty taivaalliselle taajuudelle. Minulla ei ole olemassa nälkää ja kylläisyyden
tunnetta. Minä en osaa lopettaa vaan.

Viime aikoina olen saanut todella kokea ihmeellistä Jumalan lähellä oloa ja ihmeellistä
puhtautta ja Pyhyyttä. Aivan ihmeellistä ja liikuttavaa läheisyyttä Jumalan kanssa. Haluan
takaisin siihen yhteyteen. En pääse siihen jos syön synnillisesti, sillä synti eroittaa, ja tekee
minut niin halvaksi, että en kehtaa ja jaksa katsoa uskon alkajaan, koska häpeän silloin
itseäni niin paljon.

Ei mulle mikään muu elämässä ole niin arvokasta kuin saada elää Jumalan työtoverina.
Olen kirjoittanut aikaisemmin tänään paljonkin näistä asioista pohdintoja. Unelmista, jotka
eivät toteudu. Koska ei ole mitään maailmassa, todellista rakastettavaa ja jaettavaa, ei
mistään saa onnea, on vain Jumala yksin joka korvaa kaiken.

Vaikka kaikki menee, vaikka kaikki maine, kaikki kunnia, kaikki himo, kaikki halu ja kaikki
sammuu, on usko joka päivä päivältä kirkastumistaan kirkastuu. Voi kun minulla on viime
päivät olleet ihan hirvettivän raskaita ja raadollisia. On ihmillinen nälkä herännyt myös
syömisen ohessa. Kun ei syö, se on myös joten kuten sivussa. Mutta Jumala on korvike.
Menköön kaikki, minun ikuisuus sieluni on tärkein, se että saan kirjoittaa ja palvella
Jumalan valtakuntaa näillä kirjoittamisen avuilla.

On katalaa, jos lihan himo masentaa ja syöstää pois minut Jumalan suunnitelmista. Ei niin
saa tapahtua. Tietenkin olisi ihanaa, mikäli voisi elää tasapainossa ravinnon kanssa, mutta
en ole ikinä elänyt tasapainoista elämää nukkumisen ja syömisen suhteen. Mulla ei ole
koskaan ollut rutiineja ja sääntöjä ja aikoja. Mä en vaan elä niin, mulla on oma rytmi. Monesti
valvon kaksi vuorokautta, ja nukun välillä 12-16 tuntia ja taas valvon noin pari vuorokautta.

Tutukin paljon hengellisiä linkkejä netistä, kuuntelen kristillisiä nettiradioita ja kirjoittelen ja
pohdisskelen. Niin voi kulua aikaa todella siivillä. Joskus on kyllä hirveän yksinäistä. Ja
nimenomaan inhimillisesti. Mulla on vain loppujen lopuksi Jumala joka tietää syvimmät
arvoitukseni, toki haluan jakaa itseni jonkun kanssa, joka olisi rakas puolisoni. Mutta se
on vain kuvitelmaa. On eräs jota rakastan - en huoli korvikkeita.

Rakkaus on Pyhää, kallisarvoista ja vaalittavaa, suojeltavaa. En heitä sitä jalkojeni juurelle,
enkä ojenna sitä väärille käsille. Sydän tekee valinnan, ja se on oikein se. Mutta totisesti
päätin nyt aloittaa paaston, nämä kirjalliset sanat ovat sitovat. Näin olen vapaa nyt. Teen
sen sitä varten että saan palvella Jumalaa. En halua palvoa vatsaani. Minun iloni on elää
Herrassa, se on minun olemassaoloni tarkoitus.

Mä olen näinä päivinä niin rasittunut ja kokenut niin paljon murhetta ja kipua ja pahaa oloa
syömisen tähden. Niin paljon yksinäisyyttä, niin paljon häpeää ja loitontumista Jumalasta.
Koin että olen niin kelvoton, että en voi sanoa yhtään mitään Jumalasta, koska joka sana
osottaisi minua kohti. Koska tietäisin eläväni pahennuksen tilassa. Koska himo on syntiä.
Ja en syö nälkääni, vaan himooni, koska en kykene järjelisesti syömään. Paavalikin sanoi
että hän kurittaa ruumista, että olisi koetuksen kestävä. Tiedän että se on totta minunkin
elämässäni. En halua olla valehtelija. Silloin on parempi että en puhu uskosta ollenkaan,
koska valehtelisin.

Mutta nyt minä tein tietoisen ratkaisun, ja nyt minä kirjoitan nämä vahvistussanat tähän
oheen. Jouduin perääntymään paikaltani, koska koin niin kelvoton olevani. Ja en halunnut
vahingossakaan joutuneeksi puhumaan mitään väärää, että minua saa ei taas tallata
jalkoihin, enkä kestäisi sitä omassa huonommuudessa, kun olisin menettänyt Jumalan
voiman ja läheisyyden joka paaston aikana on ja nostaa minut uudestaan ja uudestaan.
Minut on niin helppo tallata, koska en puhu kaikki asioita julkisesti. Vaan yhdelle ainoastaan.

Onko minun järkeä ja viisasta puhua heikkoudestani? Ihmiset haluaa että hengellisesti
Herrassa vahva, hajoaa liitoksista, että voi saada omat kourat mukaan peliin ja aikaiseksi
mitä lie sotkuja kun ei ole asiantuntija, eikä tunne toisen sielun rakennetta. Kavahdan
kaikkea ihmisten sääliä. Jos joskus sanon että olen hajalla, heti tulee alemmaksi työntäjät
lähelle, jotka sanoo esimerkiksi tällä tavalla, niin maaanmatonen ihminen, siinäs näet
tms... mulla nousee tosi ärtymys tuollaista vastaan. Uskon pitää nostaa, ei alentaa.

Ihmisellä ei ole oikeutta sitoa toista toista omaan logiikkaan ja ymmärrys-kapasiteettiin. Kun
Jumala on kutsunut jonkun rakkaan lapsensa omakseen ja palvelukseensa, hän tietää tasan
tarkkaan, kuka on oikea ystävä. Ja sellainen ei ole kahdella tiellä mutkitteleva. En ole
minkäkään sellainen. olen - kaikki (täysi) tai ei mitään (tyhjä) - ihminen. Jos söisin, menisin
olemattomaksi, lankeasisin pikkuhiljaa telkkariin ym...loitommalle Jumalasta, ja en enää
olisi kuin vain kuva, ilman elämää sisällä. Ja sitä en tahdo todellakaan.

En ole viikon päästä katsonut vuoteen televisioita. Eilen yritin käynnistää telkkaria, siksi
koska siinä on radio viritin, mutta siinä oli lukitus päällä. Joten en saanut sitä päälle, kun
en tiedä lukituksen purkukoodia, ja en löytänyt ohjekirjaa. Olisin saanut sen lähetyksen
siirrettyä dvd-levylle hifi-stereona, ja sen dopattua mp3:seksi. Mutta mutta näimpä tämäkin
on. Helppo pärjätä ilman telkkua, kun sitä ei joka tapauksessa voi katsoa vahingossakaan,
kun se ei käynnisty.

En tiedä mihin elämä vie. Mutta joku sanoi kun olin väsynyt ja todella murheellinen joitakin
päiviä sitten, että syö kunnolla ja nuku. Voi kun tuli sellainen olo, että yksin joudun nämäkin
taistot käymään, ei ole tukijaa ja ymmärtäjää. Teki silloin mieli huutaa totuus, mutta ei se
Herran tahto että niin toimisin. Vaikka minulla on oikeus, mutta oikeus ja viisaus ei ole aina
samassa paketissa.

Tuli sellainen olo vain tuosta hyvää tarkoittavasta lauseesta, mitä useampi ihminen
oletettavasti sanoisi, joka on tottunut yltäkylläiseen elämään, että ruoka suo lohdutuksen
ja täysi vatsa, tuo onnentunteen. Mutta minulla ei ole niin, vaan päinvastoin. Minulle tulee
sitä kurjempi ja pahempi olo, mitä enemmän olen kylläinen, ja mitä enemmän on melua
ja krääsää ja stressiä elämässä.

Joskus on sellaisia uudistumisen päiviä, jolloin teen kotona kunnolla erotusta, ja laitan pois
paljon asioita, mitkä koen mammonaksi ja turhuudeksi elämässäni. Aika useasti elämässä
koen että kaikki on vaan kulissia. Ei maailmaan jaksa viehättyä enää, toki omia valokuvaus-
luonnoksia ihailen suunnattomasti, mutta vain sellaista, mitä voin itsekin luoda tai ymmärtää.
Sellaista mitä voin itsekin saavuttaa, ja ikuistaa.

Mutta en voisi kuvitella että koko elämäni on vain itselle elämistä, pelkkää valkokuvaamista
ja kirjoittelua netissä, ja elämän epäsäännöllisyyttä ja paastoaja. Olen ollut 92 kiloinen, olen
paastonnut pois kymmeniä kiloja, uudestaan ja uudestaan. Mutta kohta ei ole enää mitään
mitä käyttää ... varamassana. Enkä halua olla jojo. Mutta paasto on elämäntapa, siihen olen
riippuvainen. Siitä on tullut tavallinen asia minulle. Paaston jälkeen, en osaa syödä oikein,
ja siitä seuraa katastrofalinen elimistön tukkeutumis ja kipeytymistilanne. Ja tarvitsen silloin
avuksi vahvoja laksatiiveja.

Mutta en minä aio näistä murehtia taas, nämä on vaan ajallisia asioita. Sisisin on ruumista
tärkeämpi ja ne sanat mitä sanon ja kirjoitan että ne on Jumalan hyväksymiä, ja elämäni voi
olla Jumalan edessä läpivaliasemaa ja koeteltua, ja voin seistä Hänen edessä, häpeämättä,
koska sitoudun Häneen, ja Hänen Sanaansa.

Minun pelastusrenkaani on Usko Jeesukseen, ja Hän ojentaa käden ja minä tartun siihen.
Jos minulla ei olisi Jeesusta, en olisi koskaan laihtunut. En olisi koskaan saanut paastossa
kurottautua Jeesusta kohti ja kokea yliluonnollista uskoa ja Jumalan Hengen huolenpitoa ja
läheisyyttä niin monilla monilla tavoilla. Ilman uskoa olisin varmasti kauhean lihava. Koska
minun elimistöni, ei sen kymmenen vuoden aikana kun lihosin 40 kiloa, toiminut koskaan
silloinkaan normaalisti. Mutta viisi vuotta sitten uudistuin ja kaikki muuttui toisenlaiseksi. Ja
alkoi hurja painon putoaminen ja Jeesuksen läheinen tunteminen aina paaston ajanjaksoina.

Jeesus on minun pelastajani. Hän on pelastanut niin monesta. Hän nytkin antaa minun
kirjoittaa, ja kirjoittaessa oloni kevenee sisäisesti. Minä en tartu omaan ymmärrykseeni,
toisen ihmisen ymmärrykseen, terveyskirjoihin, lihan tuntemuksiin, vaan Jeesukseen, ja
etenkin Jumalan Sanaan. Tiedän että mua pilkataan, ja haukutaan. Mun haluataan olevan
tavis. Mutta mä olen joko mitätön tai sitten Herrassa.

Minua pidetään fariseuksena. Minun omakuviakin pidetään narsistina. Mutta kun on ollut
lihava ja ruma, ja hävennyt itseä reilu kymmenen vuotta, niin on suuri ilo ja Jumalan ihme,
että olen jotain muuta nyt. Ja tuollaisen Jumalan ihmeenä haluan ihmisten minut muistavan.
En kai minä häpeä sitä mitä Jumala on tehnyt ja aikaansaanut, se on ihanaa. Mutta se mikä
nousee itsestä, se on kamalaa. Se on poispantavan kamalaa.

Tulee panna pois kaikki vilppi, kaikenlainen vääryys, katkeruus ja eripura. Kun ne on pois,
on kuin olisi lapsenkaltainen sisin. Minä olen saanut kokea hyvin paljon sitä. En halua vaan
pois siitä, minusta on tullut niin riippuvainen Jumalasta, kaipaan niin paljon, että ei ole
mitään muuta parempaa.

Miksi minun tulisi tavoitella maallisia asioita? Eikö Jeesus anna puolison kun Hän haluaa.
Minä vain luotan että Jeesus on kärsivällinen ja valmistaa kaiken huolellisesti. Ei mun tarvitse
hätäillä. Kuitenkaan en voi vaientaa sydäntäni, saan impulsseja, ja toimin miten toimin. Mutta
ei se mitään. Uskon että kaikella on tarkoitus. Hän tietää mun sisimmän ja kaikki ne tunteet
ja ne impulssit ja ihan kaiken. Hän saa toteuttaa oman tahtonsa kuten haluaa.

Tärkeintähän on se että on suhde Jeesukseen kunnossa. Jeesus on ylimmäinen pappi
taivaassa ja maan päällä melkisedekin järjestyksen mukaan. Hän on avioliiton virallistaja,
kun Hänessä ja Hänen nimessä kaikki tapahtuu, ja myös Hänen johdatuksessaan. Mitä sitä
ihminen hätäilemään omassa järjessään. No järki ei olekaan impulssiivinen. Se on ennalta
arvattu, ja kopea ja itsekäs loppuun asti. Viimein senkin on vain taivuttava ja alistuttava.

Nyt katson vain voittopalkintoon ylös, en kuuntele kehon himoja enää, vaan katson ja
luotan uskoon ja Jeesukseen ! Masennus saa lähteä Jeesuksen nimessä - NYT !

http://vuodatus.net/site/control/editblog?id=269789&start=190