Minä ja yksi hevonen saatiin sähköiskut :) Hevonen oli siinä aidan vieressä, ja autosta (missä itse olin mukana) kehoitettiin silittämään sen kuonoa, ja miehän silitin ja samalla hetkellä kun sitä kosketin, minä säikähdin ja hevonkin pelästyi ja pomppasi taaksepäin, ja autossa olijoista se oli hauskaa. Minäpä luulin että villatakkini aiheutti staattista sähköä. Ja ihmettelin heppaa kun se oli ihan hassu, tanssahteli hyvän matkan päässä aidasta. Sitten menin autoon ja sieltä sanottiin että taisi olla aita sähköistetty. No minä sain vain käteeni tällin ja naurahdin siitä vaan, mutta heppa saikin mojovamman tällin, kun siihen kosketin. Olen minäkin hassu, kaikkea minulle tapahtuu.

Viikko sitten olin myös hevosia katselemassa, ja yksi räyhräyh- koira haukkuili siinä matkan päässä, jo tien toisella puolella makasi karvaturri koira. No miehän menin sitä kattelemaan ja silittelemään, ja räyhräyh- koira tuli myös tien toiselle puolelle, nuolemaan toista koiraa, suoraan erään auton edestä. Sitten se pian kääntyi takaisin, ja oli taas täpärästi auton edestä. Ja miekin siitä kattelin - joo ei tuu autoja, tai tuli yks, mutta empä huomannut kattella toista puolta, ja minäkin sitten erään auton edestä menin täpärästi. Ja autossa, missä itse olin mukana, oli hieman pelästynyttä sakkia. No enhän minä... minähän en huomannut mitään.. ja se siitä...

Jumala varjelee. Jotenkin en edes säikähdä mtään. No tämän päivän tapahtuma oli niin hauska että sille kyllä naurettiin. Entä jos olisin itse koskenut aitaan, mutta sepä tulikin hepan kautta. Sehän se saikin kokovartalo sätkäyksen, mie vaan käden verran. Aika hassuja juttuja mullekin sattuu, ja ne liittyy usein eläimiin, silloin olen jotakin niiden paulassa, että menetän tarkkaavaisuuden. Käärmeitä kammoksun ja ne puistattaa minua. Näin vaskitsan viime viikolla, ja minusta oli tosi myönteistä nähdä se. Tosin viimeksi vaskitsan olen nähnyt lienee 13- vuotiaana lasten leirillä. Mutta en harmi vaan ehtinyt saada kameraa kuvauskuntoon ajoissa.

Mulla ei ole ilmeisesti oikein pelkoa. Minä löysin ihania höyheniä luonnosta, ilmeisesti soidinmenoissa niitä oli varissut iso kasa. Ja esittelin niitä, kun olivat niin kauniita, toiset heti alkoi lintuinfluessasta puhumaan ja kauhistelemaan. Mutta mulle on aika huithapeli... sellaset, jos tulee niin tulkoon. En viitsi joka asiaa peljätä. Pitää pelätä ennemmin Häntä joka voi koko sielun hukuttaa, mitä pienistä ajan asioista. Kaikki on Jumalan käsissä, minä olen Hänen hyvissä käsissään. Niin eikä se sähköisku tuntunut yhtään pahalta. Taisi olla hepulivoltteja siinä, kun heppa alkoi tanssia ja minä kummastelin sitä ihmetellen.

Aaaa.. aaa... mun perhosen kotelo alkaa pian kuoriutua. Se sätkyttelee kovasti. Se on 3,5 sentin mittainen ja ruskea kuorinen. Eli iso yökkö on kyseessä tai joku muu iso päiväperhonen. Luulen että se kuoriutuu aika pian. Löysin sen tänään luonnosta. Aion kuvata koko sen kuoriutumisprosessin, alusta alkaen. Ja tehdä siitä kuvakoosteen. Toivon vaan että olen siloin hereillä. Tai sitten laitan sen jääkaappiin nukkumiseni ajaksi. Täällä lämpimässä sisällä se varmasti kuoriutuu nopeasti. Mikähän olisi sopiva kuvausalusta? Nyt se on tuossa monitorin ja teemukin vieressä, korurasiassa. Iso siitä varmasti tulee! Vähintään sitruuunaperhosen kokoinen.

Olen nähnyt lanttuperhosen koteloita, ne on paljon pienempiä. Oi, jospa tämä olisi suruvaipan tai ritarin kotelo. Sitten kun sitä tulee perhonen, niin toivon että sitä ehtii kuvata. Tosin heti se ei suinkaan lennä. Sen täytyy pullistaa siipensä. Eli tavallaan ikäänkuin saada ilmaa tankatuksi, että voi kohota. Mielenkiintoista. Sitten se saa lentää ulos, kun on täysi perhonen. Mutta sopiva tausta rekvisiitta nyt vain pitäisi keksiä! Eh... mikä se voisi olla. pala luontoa. Ei valkea paperi tms...jummi jammi... mitähän keksisi?