Minulla on sisäinen tyhjyys. Olen elänyt jo monia viikkoja vain ajatusten ja mielen voimalla. Koko aika olen voinut sisältä huonommin ja huonommin. Minun sisin on kokonaan kivulias. Se on täysin tukossa ja lukossa. En ole viikkokausiin voinut avata sieluani. Olen vältellyt kaikkea tunteista puhumista. Jatkuvasti kuormitus lisääntyy ja enemmän ja enemmän sulkeudun. Minä en pysty vain avaamaan sisintä, enkä pysty ottamaan vastaan. Koskee liikaa. Mikään ei auta. En ole pystynyt kirjoittelemaan, eihän järjellisiä asioita kannata kirjoitella. Tunnen että katkeruus on tullut minuun ja se kasvaa vaan itsestään, jostakin sille tulee ravintoa valtavaa vauhtia. Ystävien takia tulee sitä, ja heidän ajattelemisensa, saa paksun kerroksen sementtiä sisimpäni ympärille. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

En ole tätä halunnut, en ole itseäni johdatellut tähän tilaan. Minut on ajettu tähän. Minulla ei ole ollut aseita, eikä voimaa taistella vastaan. Olen vain ajautunut. En tiedä miten, ihmettelen sitä, mutta en osaa sanoa, milloin tämä loppuu. Ja vaikka se päättyy, se on kuitenkin vain pari kuukautta ja jälleen olen tuhannen turhimmassa tilassa. En jaksa itse yrittää, onhan se niin että jokainen yritys on aina vienyt minut entistä pahempaan kurjuuteen. Huomenna alkaa Kupittaalla Steve Hillin kokoukset. Menetänkö tilaisuuden tilani takia? Koenko kauheaa pakokauhua siellä ja raivoa sen jälkeen? Entä jos kaikki menee kurjemmaksi? Minä en usko että siellä muutun, mutta pikkuisen toivoahan minä voin.