Ooh, ihanaa...niin jos saisi unelmieni avaimet haltuuni.
Mutta ne ei koskaan tule olemaan minun omani, vaan
aina ne on sillä, joka vastaa uniini. Minun on vain
nykyhetken realistisuuden avaimet. Utopian avaimet
on Taivaan Isälllä. Minulla ei ole itselläni kuin tämän
hetken avaimet hallussa, ne on minun päätelmiäni ja
valintojani. Mutta unelmieni hahmotus, on arvoitus.
Niitä avaimia en omista kuin unissani. Niillä avaimilla
voi seilata unelmissa, vaan en todellisuudessa, tässä
ja nyt. Ne avaimet on Herrani. Minun omaani on vain kiehtova,
uteliaisuus. Minun on vain jano. Minun on vain omistamisen
ja aarteen löytämisen tarve. Jos vain voisin omistaa
avaimet. Niin käyttäisin heti niitä. Valitsisin parhaimman
laadun ja sulokkaimman vastineen. En tunnustelisi sokkona,
tai peräti jäisi nojaamaan seinään, sillä turha on jäisiä ja
huonoja lukkoja murtovarmuudelta testata. Tiedän mikä
on paras. Jos omistaisin avaimet, avaisin sen ja kävisin
sisälle, ja omistaisin sen loppuelämäkseni.

Minu on vain se mitä näen. Näkymätön on ei ole omaani,
vaan se on sitä mihin sokeasti luotan. Ja tämä näkymätön
omistaa minut. Minä en omista näkymättömyyttä. Unelma
omistaa minut. Minä en omista unelmaa. Minä vain uneksin
ja olen sen omaisuutta. Sillä unelma on satua. Ooh, herätköön
prinsessa-enkeli jo unestaan - herätköön. Mutta uneni ei salli sen
tapahtua, sillä näkymätön ei niele minua imuunsa, vaikkakin se
omistaa minua. Minä antaudun unelmiini, mutta unelmani ei
ota minua omakseen, vaan lainaa omastaan minulle. Käsitän sen
mikä on haaveeni ja mitä avaimia tarvitsen niiden avaamiseen,
mutta ne avaimet ei ole minun- vaan Herrani. Tiedän sisimmässä
ja tunnossani, että en voi asettaa väärään sisukseen luottamustani.
Tiedän että avaimet jotka minulla nyt on, ne on harjoitusavaimet.
Mutta tiedän myös olevan näkymättömän avaimen ja astian.
Jota haluan omaksi. Vaan en omista sitä aarretta ja sitä avainta,
en sitä unelmaakaan, vaan lainaan sitä. Unelmoin laina- ajalla,
joka on nyt. Kun olen laina-ajan kuluttanut loppuun asti, saan
ihan omakseni sen mikä on nyt lainaa ja utopiaa. Silloinkin olen
unelman oma, ja sen aarteen nieleksimä, sille antautunut.

Aah, tämä unelmieni kotoisa syli, on minua varten. Hänen olemus
on minun sylini ja näköiseni. Hän on minun mielitiettyni. Ja ihanan
näköinen, lumoava. Hänen ajattelunsa ja aivoittelunsa, ovat
minulle aarteita ihmeellisiä. Hänen muotonsa, silmänsä ja
olemuksensa on vastustamattomia. Hänen kaikki minuutensa,
on minua signaalisoiva. Hänet voin monesti ohittaa, sillä kyllästyn
odottelemiseen, sovittamaan samaa avainta siihen samaan aarteen
lukkoon, joka aina pysyy muurattuna. Ja testään muuta. Mutta muut
eivät ole minun unelmieni vastakaikuja. Ne eivät tahdista minua,
vaan ahdistavat.Oh, kumpa tämä aarre, tahtoisi ottaa omani omaksi
aarteekseen. Kumpa kaksi unelmaa Herrassa Jeshuassa, Hänen
kasvojensa edessä tulisivat löytämään yhteisen sillan ja majakan,
ja saaren. Yhteisen autiosaaren missä ei avaimia ikinä tarvita,
vaan kaikki on yhteistä omaisuutta. Ja Herra Jeshua omistaa miehen
sekä vaimon.

Oh, mihin tarvitsen unelmia? Ja miksi, oh? Siksikö että unelma on lohtuni,
mutta ei se voi olla lohtuni, jos se ei omista minua ja olemustani. Silloin
unelma on vain illuusiota, vain peitettä. Unelma on kidutusta. Ellei se saa
omistaa minua. Ja tämä unelmieni uskonsoturi ei valloita minua
vieläkään. Kumpa pääsisin unelmieni kautta vaikuttamaan näkymättömissä.
Mutta unelmani on vain minun omaani, ja ne haltioi minua vähän aikaa.
Ooh, jos vain tämä uskon aarteeni, joka on vain unelma-lainaani,
avautuisi minulle, kuin suuri runsas kasvi, ja nieleksisi minut omassa
emissään. Kumpa hänen emi- aikansa alkaisi nyt, ja kumpa hänen eminsä
olisi heteeni vastakaiku. Jumalani, ah, rakas, suo tämä unelmani muuttua,
tai sitten se vallisee minua iankaikkisesti. Ja siihen asti kieltäydyn
hallinnastani, sinä Herrra omistat minut ja avaimeni. Mikään muu kuin
jämpti ja paras vain on vastakaikuni.

Oi Herrani, rakkaani. Sinä tiedät kaiken. Tiedät ihan kaiken. Tunnet
minut. Oh, Herrani. Minä en halua elämääni sellaista mikä on
itsestään selvyys. Sillä olen itsekin todella erikoinen luomus.
Minä en halua helppoa. Jos olisin tahtonut helppoa, olisin
kymmeniä kiloja raskaampi. Olen nyt todellakin, pilven pinnalla liitelijä.
En ole tavallinen luomus. Olen taivaallisista syntynyt uudesti. En ole
tämän maailman kansalainen. Vaan sinun valtakuntasi perillinen ja oma.
Koko elämäni on suurenmoista ihmettä. Se mitä viime kuukausina
on sisimpään ja identiteettiini, sekä uskoon - tullut uutta vahvuutta ja
pääomaa, on todella huippua. Unelmani omistaa minut. Jä tämä unelma
toteuttaa omaa tahtoaan minussa, ja suuntaudun siihen mihin se
tahtoo, ja anon sitä ja ajattelen sitä - mitä se tahtookin.

Ah rakas Herrani, kun on aikaa vierähtänyt kuukausia, pidempäänkin,
ja tämä syvyys syvenee. Mutta se ei ole epätoivoa, vaan kärsivällisyyttä,
ja syvää yhteyttä. Mutta oi Herrani, sekö on vain illuusiota? Ooh, miksi
oi Herrani ei ole niin, että olisin sellainen, kuin tämä emi janoaa? Miksi
en ole hurmaava tuoksuinen? Miksi en voi olla houkuttava, ihana
luonnontuote, sinun uuttamasi. Miksi, oi Herrani, kaikenlaiset itikat
kaartelevat ympärilllä, mutta se ainoa oikea ei vain heräjä, jos häntä
onkaan? Oh, miksi sallit unelmani? Miksi turhuutta janota ja rakastaa
janoavasti ja alati. Rakas Herra - unelma kouluttaa ja taivuttaa. Se on
luovuttamista. Unelma omistaa minut, en minä unelmaa, ennenkuin se itse
tahtoo. Ja unelma omistaa minut, mutta se on vain unelmaa, kunnes unelma
herää, ja tulee niin todelliseksi kuin oma tulevaisuueni. Ja tämä unelma
näin herää, ja ottaa minut syleilyynsä, jota olen odottanut kuin puun hede.

http://vuodatus.net/site/control/editblog?id=269713&start=270