Sellainen joka on luopio, ja kaikella tavalla halveksii uskovia. Älkää menkö siihen valheeseen kiinni. Raamattu sanoo jyrkästi, että sellaisten kanssa ei kuulu olla missän tekemisissä. Ihminen joka on luopunut Herrasta, siinä ihmisessä on ilman muuta pahoja henkiä sisällä. Jos siis joku alkaa leikimään ja vehtailemaan sellaisen kanssa, hän tosiasiassa leikkii pimeyden voimien kanssa. Oikeastaan ne leikkii kenen kustannuksella vaan, saadakseen aikaan hajoamista Messiaan ruumiin keskelllä.

Ja tiedätte että pahalla on valtaa. Mutta ei niihin, jotka on kätketty Jeshuaan. Mutta ne jotka eivät ole kätkettyjä, vaan elävät lihassa, he ovat alattiista vihollisen leikeille. Sillä heiltä puuttuu Pyhässä Hengessä silmävoide ja ymmärrys. Raamatun mukaista on varoittaa näistä valheveljistä ja eksyttäjistä joukoissamme / joukossamme. Koska niiden kanssa ei ole todellakaan mitään leikkimistä. Ne saavat ihmisen kiedottu tavalla tai toisella itsensä ympärille ja kannatajiksi.

Ja näin monet uskovat saastuvat. Menevät pois totuudesta ja alkavat uskoa ja suosia valhetta enemmän kuin Jumalan Sanaa. Tämä on totuutta. Jumalan Sanan erottaisi kaikki luopiot ja eksyttäjät joukoista. Sillä mahdotonta on heidän uudestaan pelastua, kun ovat uudestaan tallanneet Kristuksen veren allensa, ja pitäneet halpana Hänen armonsa Henkeä. Ikuisuuden siementä, joka on uskovaan istutettu ja ihmisen luopumuksen tähden poisotettu ja mädätetty sen hedelnmät.

Me ei voida muuttaa toisiamme, vaan meidän pitää itse muuttua itsessämme. Me itse päätämme antaa anteeksi, me me itse muutumme, emme muuta toisiamme. Jokanen päättää itse. Tarjolle pitää laitta Jumalan Sanaa, kukin omalla tyylillään, kukin omien kokemuksien ja prosessoinin tuloksena syntyneitä kirjoituksia. Mutta lähtökohta on se, että me olemme itse ongelmien syy ja avain. Ei toinen ole syy, tai toinen avain. Me olemme itse ratkaisijoita. Ja avauksi tarvitsemme Jeshuan armon ja Pyhän Hengen avuksemme. Ja mielestäni ei koskaan voi saarnata ja opettaa liikaa Jumalan Sanaa, mutta sen ohitse voi mennä, sitä voi vesittää, sitä voi manipuloida.

Probleema on se miten otamme vastaan sen. Loukkaako totuus, niin paljon, että alataan sen esille tuojaa mitätöimään ja halveksimaan. Samaa koki Pietari, Paavali, Jeshua ym.. Mutta minä en halua tehdä kompromissia evankeliumin totuuden ja lihan välillä, lihallisuuden hyväksi. Jos joku on saanut Jumalan Sanan, niin ei hänen kuulu sitä vesittää. Vaan tuoda se sellaisena, kuin se on tuotava esille. Toki Jeshuaan ärryttiin, kun Hän käytti suvereenia auktoriteettä, julistustoiminnassaan. Samoin käyttivät apstolit. Ja se raivostutti ihmisiä. Ja tänä päivänäkin se aikaan saa samaa ilmiötä.

Ja nytkö sitä ei saisi aiheuttaa, jos silloin se tapahtui, miksei suuremmmalla syyllä tänä päivänä. Enemmän ihmiset ovat tänä päivänä itseriittoisia kuin alkuseurakunnan ajan jaksona, jolta uuden testamentin kirjoitukset ovat. Ei ole mahdollista koskaan tuoda Jumalan Sanaa totuutena, esille, ilman kansan raivoa, ja halveksuntaa. Se ei vaan ole mahdollista! Jeshua sanoi omalle opetuslapselle Pietarille, että vaikene ----- tms... Hän kohteli aina paholaista ja demoneita samoin. hän ei katsonut henkilöön.

Jopa Jeshuan omat voivat olla paholaisen sitomia. On hyvin tärkeää erottaa mikä kenessäkin vaikuttaa. Jos joku puhuu lihassa, ja toimii pahojen henkien ohjauksessa, niin sellaisen anteeksipyyntö on teatteria. Sellaiseen ei saa uskoa. Jopa valhekin osaa taivutella ja hyvitellä. Jopa paholainenkin osaa kalastaa. Löysätä ja kiristää. Tämä on totta. Paholaisella on kätyreitä, ja ihmisten kalastajia. Joiden tarkoitus on saada ihmisiä kannattajikseen, seuraajikseen ja samanlaisiksi kuin hekin ovat, eli kalastajiksi, saalistajiksi.

Raamatussa kun Jeshua sanoi tuon kivenheittämis-asian ja kirjoitti maahan. Niin se aikaan sai piston kivittämistä suosivien mielissä. Mutta tänä päivänä tapahtuu on niin, että omat-tunnot on ihan nukuksissa. Täällä on huomattu tahallista terrorisointia. Ja jostain syystä ei ole tullut parannusta ja katumusta. Vaan pahat ovat pahentuneet. Mutta toivottavasti pyhät pyhittyvät paineesta huolimatta. Paine on elementti joka saa aikaa jalostusta ja kasvua. Aivan kuin simpukassa helmi tuo kasvun kivulla. Kivussa ja paineessa aina ihminen jalostuu. Ihmisen sielu, mieli ja henki jalostuu. Ei jalostu inhimillisellä tavalla, vaan hengellisellä tavalla.

Omista tunnoista, ei kenkään muu voi saada aikaan pistosta omassatunnossa, kuin Jumalan Pyhä henki. Ja Hän on ainoa joka aikaansaa muutoksen, ei toinen ihminen, vaan ihminen, joka tekee parannuksen. Ja kun ihminen tahallisesti tekee vahingon jollekin, siitä Jumalan henki muistuttaa. Olen itse liiankin herkkä tutkimaan ja syyllistämään itseäni. Niin herkkä, että minun on oltava täysin varma, mitä sanon. Ja en uskalla lähteä tahallisesti tekemään pahaa. Sitä tapahtuu aivan tarpeeksi muutenkin, kaikkialla.

Mutta en ole täydellinen. Olen itseäni tämän tästä syyllistävä ja puoskaroiva. Olen itseäni kontrolloiva ja kuritan lihaani, usein jos koen että olen menossa lihallisempaan suuntaan ja otan etäisyyttä ympäristöstä, joka sysää minua lihallisemmaksi. En ole vahva, niin vahva, että vihollinen ei osaisi löytää heikkoa ja kipeälle altista kohtaa minun sisimmässä. Mutta minun ei tarvitse pohtia itseäni, vaan Jumalaa. Minun ratkaisu on Jumala. Minun parantaja ja muutaja on Hän. Mitä ihminen voi itsellensä? Ei mitään. Vain kääntyä Jumalan puoleen. Hän muuttaa, Hän vaikuttaa. Tulee katsoa Jumalan Sanaa, utelee seistä Jumalan edessä, ja katsoa Häneen kuin kuvastimeen. Ei itseensä. Vaan Herraan. Tosin katson liikaa itseeni.

Miksi aina alan puhumaan itsestäni...??? Se on minun tapani. Mutta aina puhun myös Jumalasta, en itsestäni ilman Häntä. Vaan aina Hänestä minun elämässäni. Esikuvani on monet Jumalalle antautuneet pyhät ja uskonsankarit.. ja Jeshua. Mitä minä voisin puhua, mikä olisin puhumaan, jos palvoisin kauniita ja rohkeita tai jotakin muuta julkkista. Olisin täysi valehtelija. Tahdon palvoa Jumalaa, tahdon koroittaa Häntä, etsiä Häntä.

Minun elämässäni on kaksi heikkoa kohtaa. Toinen on tunnemaailmani, joka kaipaa miehen rakkautta. Mutta en kelpuuta ketä vaan, en tosiaankaan. Olen siinä tosi ehdoton. Pidän suurempana saaliina olla Jeshuan oma, kuin olla väärän miehen oma. Toinen heikkous on ruokailu ja sen määritteleminen. Ne ovat minun kaksi lihallista heikkouttani. Muista elämäni ja lihallisuuteni riesoista olen päässyt voitolle, ne eivät hallitse tai yritä hallita, vaan ne ovat orjan asemassa. Nämä kaksi ovat minun jokapäiväisiä riesoja.

Tiedän että nämä asiat mitä nyt puhuin, niistä tulee pilkkalauseita täällä vastaisuudessa, kuten kaikesta mitä olen sanonut itsestäni. Ja kun mainitsen itsestäni, sanon että olen heikko ja mitä olenkin. Mutta minun elämäni on Jeshua. Ja koroitan Häntä. Mitään en kirjoita siteeraamatta itseäni. Jos puhun perättömiä, olen valehtelija. Aina puhun omaksuttuja tai prosessin alla olevia asioita tai mietintöjä.

Kirjoitin joskus marsusta. Että marsu voi kuolla suruun, tai mikä eläin tahansa. Ei ole kyse väkivallasta, vaan siitä että on lopen surullinen ja lohduton. Tälläinen kuin minä olen, koen olevani pakotettu elämään täällä. Minua ei itse asiassa kiinnosta todellakaan paljon mikään, koska kaikki on turhuutta. Ihan kaikki. Liha tykkäisi, mutta kun en halua olla lihallinen ihminen. Vaan hengellinen. Koska lihassa eläminen on turhuutta ja tuulentavoittelua. Ja turhuus on ylen tyhjää ja turhaa.

Maailmassa ei ole onnea, maailmassa ei ole rikkautta, vaan kaikki on turhuutta. Aivan turhuutta. Lihallisuuss on katoavan turhaa. Kaikki ajallinen tavoittelu on turhuutta. Ei vaan kiinnostaisi elää turhuutta varten. Rakentaa turhia pilvenpiirtäjiä... ym... Tullako lihalliseksi ja nauttia turhuudesta, miksi, kun tietää että siitä ei onnea saa, vaan tulee rauhattomaksi. Hengessä eläminen on ainoa misssä on rauha, lähellä Isän sydäntä, ei muualla. Mikään muu ei ole niin olennaista ja tärkeää kuin palvoa Luojaa, ja kuulla häntä ja kirjoittaa Hänestä, ja oppia Hänesätä. Se ei ole turhaa. Kaikki muu on turhaa.

Mielestäni olen varsin hyvin ja perusteellisesti selvittänyt elämän prioteetit. Olen todellakin ne kolunnut läpi perusteellisesti. On valhetta, elää ilman toteamusta että kaikki on turhuutta. Se on lumetta, että kaikki olisi arvokasta ja oikeaa. Maailma katoaa, mutta taivas ei. Tämä maailma on tulevaisen varjo. Tämä maailma on lumetta, taivas on totta. Tämän maailman lume on harhaanjohtavaa... johtaa eroon Jumalasta.

Kyllä minä pidän luonnosta, rakastan vettä, vihreää nurmea, linnunlaulua, naisellisesti pukeutumista ja ihanuutta. Mutta sekään ei poista taivasikävää... siellä on parempi olla. Kaikki täällä on kalpeaa. Kaikki hajoaa ja katoaa. Mihinkään ei voi jäädä kiinni. Kaikki on lumetta. En koe että Jumalan tarkoitus olisi nauttia tästä elämästä. Joku voi nauttia ja saada siitä kylliksi. Hyvä sille. Mutta joku on kenties löytänyt suuremman aarteen ja huomannut jonkun asian taas menettävän etusijansa, Jumalan tarkoituksen edessä.

Minulla ei ole lapsia, joten periaatteessa en ole sidottu tänne aikaan. Ja koska elämä on turhuutta, niin haluan tehdä jotakin mikä ei ole turhaa, ja se on Jumalan lähellä olo, ja Hänen Sanansa omistaminen ja sen kirjoittaminen. Hänestä todistaminen. Sekä kuvaan Jumalan kaunista luontoa, ja Luojan luomaa ylistystä tahdon tuoda esille kuvallisesti. Haluan että elämäni voisi olla ajaton siunaus. Voisin levittää Jumalan tuoksua... se ei ole turhaa.

Jumalan Sana kieltää meitä antamasta kadotustuomiota, tai tyhjänpäiväinen tuomiota tai hullu tms... tuomiota. Jumalan Sana sanoo, antakaa oikea tuomio. Meidän kuuluu tuomita synti elämissämme. Meidän kuuluu todellakin sanoa ja kuuluttaa se. Meidän kuuluu jopa tuomita oma liha ristille. Meidän kuuluu pitää synti ja synnin olemus tuomion alla. Ilman tuomiota, emme voi elää armon alla uudessa sisäisessä luomuksessamme. Kuka sanoo että emme saisi syntiä tuomita? Paholainen? Kyllä synti tulee tuomita Jumalan Sanalla. Tuomio vie ihmisen Jeesuksen armahtajan tykö, ja ilman tuomiota ja katumusta, ei tule armoa ja vapautusta.