Yö oli vaikea, jotenkin hengessä koin jotain selvittämätöntä ja määrittelemätöntä oloa, sellaista että kaikki ei ole hyvin, jotain ei ollut kohdallaan. Olin hiljentyneenä, mutta sekään ei poistanut tuota harmautta, tai kummaa estettä ja en jaksanut rukoilla, olin vain, ja odotin jotain aukenevaksi. En jakanut prosessoida ja miettiä syitä, tiesin että ne eivät ole sen asian syy, vaan asia koskee syvää suhdetta Jumalaan, joka on tärkeämpi kuin asiat, joita saattaisin pitää sen epämääräisyyden tuottamuksen aiheina.

Mutta tässä noin puoli kymmenen hujakoilla taas tuntui että jotain vapautui, en tehnyt mitään, vaan koin että yhteys palasi, sisään tuli taas lisää valoa ja raikkautta, helpottuneisuuden tunnetta. En tiedä miksi joskus tulee verhoja eteen ja sitten ne lähtee ihan itsestään pois, yrittämättä mitään. Arvelen tietäväni vastauksen tähän, mutta tuskin se koskaan tulee vahvistetuksi. Mutta mikään ei ole sattumaan Jumalan maailmoissa, ajoitukset ja kaikki täsmää.

Kaikkea ei todellakaan tiedä uskossa vaeltaessa, mutta sittenkin sitä vaan uskoo. On niin paljon oppimista asioista, kaikki ei ole välttämättä tuttua ja loogista, vaan monet asiat on vain uskoa. Kaikelle ei voi mitään, pitää vaan luottaa, ja sitten se tilanne raukeaa ja ei edes tiedä mikä tarkoitus kaikella onkaan. Senkin jälkeen vaan luottaa, ja selityksillä ei ole arvoa ja väliä. Sillä Jumalan totuus voi olla sellaista, jota ei ole aika tiedostaa vielä, sillä itsessä voi olla jotakin, jonka vuoksi en kestäsi sitä käsitellä. Sen että kaikki ei ole minussa vielä niinkuin Jumala haluaa olevan, sen tuntee, sitä ei vain osaa määritellä. Ja sitä ei voi itse millään tavoin tuoda esille, vaan Jumala kaiken nostaa esille ajallaan, jolloin kaikki on edeltävalmistettua ja turvallista.

Vaikkakin Jumalan näyttäessä oman minuutemme olemattomuuden ja koko itsemme, luonteemme ja perimämme synkkyyden, me hajoamme rikki, menetämme toivomme, luhistumme, surkastumme itsessämme. Me tulemme todella totaalisesti kurjiksi. Vaikka toisaalta kaikki olisikin Herran mielenmukaista, mikä on tiedostettua toimintaa. Mutta se mitä on ihmisen ydin on, se kaikki on täyttä mätää ja kelvotonta.  Kun Jumala sitten paljastaa millainen Hän on, ja miten tulisi olla että täysin olisi Hänen valinnoissansa, niin huomaamme että meillä ei ole voimaa siihen, että emme ole jumalia, niin että me aikaan saisimme asioita, että sanamme ja tekomme muuttaisivat elämämme ja toinen toisemme, vaan aina jäämme alamittaisiksi ja häviämme.

Meissä on ainakin kolme kerrosta, missä on synnin elementtejä. Ensimmäiset elementit on ilmeisiä, ne ilmenevät sanoina ja tekoina. Seuraava kerros on tunteet ja ajatukset, jotka on näkymättämiä asioita. Kolmas ja sisin kerros on tiedostamattomat asiat, jotka on jääneet syvälle, painautuneet syvälle, ja niiden kaikkien ominaisuus on kiedottu pelkoon. Ne ovat ominaispiirteemme, ne ovat syyllisyyden, häpeän ja synnin perimän jäänteitä meissä ja ne on aina meissä. Ja niiden tähden me suojaudumme, masennumme tai oirehdimme tavalla tai toisella.

On olemassa rakkaus ja pelko. Ne ovat toistensa vastakohtia. Viha ei voi toimia ilman pelkoa, ylpeys ei voi toimia ilman pelkoa, katkeruus ei toimi ilman pelkoa. Pelko oli ensimmäinen asia, minkä Adam ja Eva kohtaisivat tottelamattomuuden jälkeen ja siitä pohjasta tuli esille myös häpeä ja syyttely. Kaikki synnin asenteet on pelon aikaansaannosta ja pelko varjostaa joka asiaa ja ruokkii sitä syntiä. Joka ihmisessä asuu sisällä pelkoa ja häpeää. Siitä ei pääse koskaan tässä ajassa eroon. Mutta on olemassa rakkaus, joka on suurempi kuin pelko. Mutta se ei ole meissä, vaan me olemme siinä tai emme ole.

Kuka vain on Jumalassa, on rakkaudessa, ja joka ei rakasta, ei ole Jumalasta. Jumalan rakkaus on agapea, se ei ole inhimillistä heikkoa ja häilyvää rakkautta. Me emme siis itse asiassa ole mitään, meissä ei ole mitään hyvää itsessämme. Mutta Jumala antaa meille kaiken hyvän, ilman Häntä meissä ei ilmene agape- rakkautta. Kaiken ihmisen oman rakkaudessa  on mukana myös pelkoa, se säätelee kaikkea mitä on ihmisessä itsessään.  Maallinen rakkaus on ehdollista, ja pelko siis säätelee sitä, niin että olemme varauksellisia luottamaan siihen ja pysymään siinä ja siksi häilymme.

Työlästä on vastustaa pelkoa ja kieltää sitä olemasta. Pelkomme rajaa elämäämme, siten että emme voi olla rohkeita ja luottavaisia ihmisiä kohtaan, emme usein Jumalaakaan kohtaan. Mutta Jumalassa ei ole pelkoa, vaan Hän on kokonaan agepe- horjumaton rakkaus. Kun kylmenemme rakkaudessa Jumalaa kohtaan, me silloin emme kylmene agapessa, vaan silloin olemme rakastaneet vain itsessämme ja se hiipuu, sillä agape ei ole meissä itsesämme. Jos meissä on agapea, me pysymme Jumalassa kiinni, vaikka tunteet on millaisia onkaan.

Messias kysyi opetuslapsiltaan; "tahdotteko tekin mennä pois?" Ei Hän kysynyt; "kuka tahtoo jäädä tänne kanssani?", vaan Hän odotti vastausta, että Jumala olisi antanut heidän sydämeensä agapen, niin että he eivät voisi luovuttaa Hänestä, vaan että he imeytyisivät Häneen kiinni, sillä Hän oli rakkauden ruumiillistuma maan päällä, ja Hänen tehtävänsä oli julistaa Evankeliumin Ilosanomaa kaikille Hänen jälkeläisillensä maan päällä.

Useimpien rakkaus kylmenee lopun aikoina, sillä he sen sijaan rakastuvat maineeseen, taloihinsa, ihmiskunniaan ja sokaistuvat rahaan, tai markkina-arvoihin.  Ei voi samaan aikaan palvoa ihmistä, kuin palvoo Jumalaa, sillä kaikki on sidottu vain yhteen nimeen, joka on koroitettu ristillä, ja vain Hänen kauttansa Jumalan rakkaus vuotaa sydämiin. Ja tällä agapella on kyky vallata ihminen kokonaan. Mutta vaikka olemme sitä täynnä, meissä on olemassa silti perimämme, ja se pysyy meissä. Pelko ei koskaan lähde pois, se kyllä aina jarruuttaa meitä, mutta se ei saa kuitenkaan hallita meitä.

Itse paljon kirjoittelen hengellisiä asioita, mutta en koe olevani mitenkään rikkaampi ihminen sen tähden, vaan todella köyhä. Ja tunnen niin usein tyhjyyttä ja suurta tarkoituksettomuutta. Saan kirjoittaa, ja se on ihmettä kokonaan. Minä en omista kirjoituksiani, vaan ne on Jumalan ansiota, sillä Hän on antanut sen. Minulla ei ole siihen lahjoja itsessä ja ansioita. Jumala voisi milloin tahansa ottaa tämän pois, jos tahtoisi ja en enää kirjoittaisi sanaakaan Hänen kunniakseen, sillä se olisi mahdotonta jos en olisi Hänessä.

Jumalan Sanassa on Jumalan Pyhyyttä ja rakkautta. Kaikki mikä Hänestä tulee on Hänen tuoksuansa - mitä siis ihminen itse voi itse toteuttaa? Sillä ihmisestä ei lähde kuin vain lemu ja löyhkä Herran eteen. Että tuoksuisimme Jumalan tuoksulta, silloin epätoivoisen halukkaasti kaipaamme Häntä ja olemme Hänen lähellänsä. Jos me olemme synnissä ja tottelemattomuudessa, me menetämme läheisyytemme Häneen, Hän odottaa kuuliaisuutta ja sellaisia Hän rakastaa konkreettisesti, vuodattamalla rakkautensa Pyhässä Hengessä. Voimme siitä huolimatta rukoilla ja puhua kielillä, mutta siitä huolimatta Hänen rakkautensa ei ole meissä.

Me voimme Jumalan edessä näyttää kaiken mitä meissä on. Me voimme näyttää Hänelle pelkomme, ja olla paljaita Hänen edessänsä. Kun me paljastamme itsemme, Hän pukee meidät kuten Hän puki Adamin ja Evan peittäen heidän häpeänsä ja alennustilansa. Jumala tahtoo pukea yllemme siis rakkautensa, joka peittää meidän häpeän pelkomme. Ei niin että me peittelisimme itseämme Häneltä, vaan Hän peittää meidät itsellään. Miksi pelkäisimme Häntä siis? - Hän on Pyhä ja meissä olevan synninperimän pelko pelkää pyhyyttä, sillä se paljasataa että emme ole mitään hyvää ja eriomaista, vaan pelkkiä avuttomia surkimuksia - joka ikinen! Mutta ei meidän tarvitse jäädä pelkoon, kun voimme tulla Hänen vaatettamikseen. Jos olemme Hänessä vaatettuja, niin olemme silloin agape-virrassa.