Siis ihan otettaisiin tosissaan ja vakavissaan nämä uskon asiat. Jumalan valtakunta ei ole huvia ja kevytmielisyyttä. Jumalan valtakunta ei ole sitä. Kuka haluaa olla yhtä vakavissaan uskosta, kuin David Wilkeron tai Hilja Aaaltonen? Voitteko kuvitella, että he olisivat hauskoja julistajia ja itselle maallisia asioita varastoivia ihmisiä. Ei Jumalan ihmisen passaa olla maailmallinen. Sellainen on menestysteologiaa. Jokainen joka katsoo Jumalan Sanaa peittelemättömin silmin uskossa, muuttuu Jeshuan kaltaiseksi. Hän oli vakava ja nöyrä. Hän ei katsonut saaliiksensa olla maailman kaltainen. Minua puhuttelee moni uskova, joita Jumala käyttää. Hilja Aaltosen runot ja kirjat on syviä ja arvokkaita.

Ne ovat vakavaia, mutta todella syviä. Niistä on kaikki turhamaisuus kuorittu pois. Hänessä huokuu Messias. Haluatko että Hän huokuu sinussa. Vaikka se ei ole pelkkää iloa. Se voi olla orpoutta ja yksinäisyyttä ja koleutta. Uskossa olo on syvää! Se on tosi syvälle porautuvaa. Se ei ole pinnallista, ja pinnallisten asioiden kanssa leikkimistä. Se on syvää! Luotaamattoman syvää. Jeshua oli maailman yksinäisin ihminen. Hän tunsi tosiaan kaiken. Tiesi kaiken. Oli maailman ja näkymättömien luomistyössä mukana. Hän oli yksinäinen mies. Hänellä ei ollut ihmisille omaa annettavaa, vaan ainoastaan Jumalan Sanat. Hänellä ei ollut tarvetta uskoutua ihmiselle. Hän tiesi mitä on ihminen.

Hänellä oli vain yksi luotettava suhde ja se oli Isään! Hänellä ei ollut ketään ihmistä ympärillä, joka olisi Häntä ymmärtänyt. Kukaan ei ymmärtänyt häntä todella. Mutta Hänen rakkaus veti ihmisä puoleensa, sillä Hänestä hohti Jumala. Hänessä oli Jumalan koko täyteys, Pyhässä Hengessä. Hän oli yksinäinen. Hän oli. Hän oli lähde. Hän on lähde. Hänessä virtasi lähde. Hänen kautta kaikki on ja tulee olemaan. Minä olen käsittämässä tätä asiaa. Se on todella todella asia, joka tapahtuu, kun on paljon Jumalan edessä. Kun suostuu karsittavaksi. Kun suostuu Jumalan tutkimaksi. Kun suostuu Hänen vallitsevan elämää. Kun suostuu antaumaan Hänelle. Kun suostuu, kieltämään itsensä ja seurata Jeshuaa, minne Hän johdattaa.

Uskoisin että Monilla uskovilla on paljon ystäviä. Mutta he luottavat heihin enemmän kuin Jumalaan. He tukeutuvat enemmän heihin, uskovat enemmän heitä, kuin Jumalaa. He enemmän etsivät ihmisiä, kuin Jumalaa. He enemmän lukevat makasiinilehtiä, kuin hengellistä kirjallisuutta. He enemmän pölpöttävät ihmisten kanssa, kuin Jumalan. He enemmän haalivat itselle nautintoja ja omaisuutta, kuin sisäisiä aarteita, mitä Jumalalta tulee. Mutta se joka haluaa tulla Jeshua kaltaiseksi, se muuttaa käsitystä, se muuttuu toisenlaiseksi ihmiseksi. Se tietää mikä on ihminen. Se ei etsi omaansa, vaan Jumalan valtakuntaa. Sen metodit asettuvat Jumalan mukaiseen järjestykseen.

Jos joku kokee tämän sanan armottomana. Se on sitä. Ja saa ollakin. Veren evankeliumi ei ole leikin asia. Yksi on uhrautunut, Yksi ei laskennut kustannuksia! Yksi oli purevan raitis! Yksi kärsi, yksi oli hyljeksitty. Ja Hän on Jeshua Messias! Mitä me olemme, parempiako kuin Hän? Parempaa kohteluako meidän pitäisi saada, kuin Herramme? Paavali sanoi että Messiaan pilkkaa, saamme kokea, mikäli mielimme olla radikaalisia uskovia. Ja Jeshua oli radikaali. Hän oli ja on. Hän on! Hän huusi Sanat. Hän käski ankarasti opetuslapsia. Mutta Jeshua on rakkaus ja Hänessä vaikutti Jumalan Henki.

Rakkaus on tosin ankaruutta - myös! Se on perusta. Se on vallitseva asia. Se on kiivas asia. Se on nöyrä asia. Se on vahva ja luja asia. Se on! Se on yliluonnollinen asia! Mitä me olemme? Pelkkiä pelkureita! Aivan kuin Pietari, joka oli Jeshuan yksi rakastetuimmista opetuslapsista. Me olemme luusereita. Ja meidän pitää olla sitä. Elämämme pitäisi olla yliluonnollista selviytymistä ja johdatusta täynnä. Koska olemme sellaisia, kuin Jeshua? Vai olemmeko? Tämä kirjoitus on joistakin tuomitsemista. Kumpa osaisin puhua lempeästi ja rakastavasti, mutta en voi minä säätää sitä asiaa.