Tulipa mieleeni ajatus, että olisi hyvä lukea Mauno Saaren, kirjoittama elämän kerta Niilo Ylivainion elämästä. On todella siitä jo aikaa - useampi vuosi. Ja se on erittäin realistinen kirja, muistan sen. Nyt se voisi olla hyvinkin ajankohtainen jälleen kaivaa esille hyllystä. Se todella passaa minulle. Pidän erittäin suuressa arvossa ihmisiä, jotka ei hellitä Jumalan edessä. Vaan menevät, taistelevat ja laittavat kaikkensa likoon, päästäkseen lähempään ja tiiviimpään suhteeseen Jumalan kanssa. Niilo ei koskaan luovuttanut, hän rakasti niin paljon Jumalaa. Hän rakasti todella vapahtajaa. Eikä luovuttanut, mutta väsyi monesti. Sellaista uskoa ihannoin. Uskossa pitää olla koko ajan tähtäimessä maali, ei nuoli, vaan maali ja täysi keskittyminen maaliin, täysin sulkeutua ulkopuoliselta hälinältä. Koska kun ampuu nuolensa, niin sen on oltava täydellinen tähtäys, täydellisen keskittymisen kautta!

Minusta tunnen itseni koko aika riittämättömäksi Jumalan edessä. Olen aina vain vajaa. Tuntuu kuin mikään ei riitä. Tuntuu kuin se rakkaus, mitä koen, sekin on aivan liian viileää Häntä kohtaan. On aivan koko aika, niin heikko olo itsessäni. Tuntuu että tunnen vasta niin vähän Jeesusta. Koen että olen niin vähän vasta omaksunut häntä. Ja suunnattomasti ihmettelen kuinka siitä huolimatta, Herra käyttää ja antaa ymmärrystä ja sanoja, vaikka minusta tuntuu että en ole niin täydellinen, että voisin vaan olla kuin Hän on. Minua vaivaa tämä asia monesti. Joudun tutkimaan itseäni, ja havaitsemaan vaan että mikään ei riipu minusta, vaan Herrasta, koska riipun Hänessä.

Minulla on olemassa oma tahto ja mieli. Ja osa minua haluaa tosinaan heittää rennolle vaihteelle. Mutta on minua vahvempi, joka tekee minusta haluttoman sellaiseen. Hän on Jumalan Henki. Hän vaan hallitsee minua, enkä jaksa taistella tutkainta vastaan. Hän antaa oman rakkautensa ja läsnäolonsa, sisällön elämälle. Paljon suuremman kuin jonkun hyvin. Vaikka se huvi olisikin viatonta. Mutta se erottaa minut Hänestä, vie mieleni pois Hänestä. Jumalan Henki on suunnattoman todellinen. On niin ihmeellistä, se että minä voin levät Hänessä. Kiitos Herra - halleluja! Olet lähellä juuri nytkin ja koen sinut, kuinka niin ilahdut näistä sanoistani. Sinä rakastat kun todistan sinusta. Sinä rakastat - halleluja!

Olen todella monesti huomannut Jumalan Hengen läheisyyden niin läsnäolevana, niin hyväksyvän todellisena. Kun joskus kirjoitan jotain, joka ei ole aivan mennyt juuri kuten Hän haluaa, eli siinä on omaa mukana, niin Hän pysäyttää minut. Ja voin jatkaa vasta kun olen korjannut muotoiluasun Hänen tahtomakseen. Minulla vaan tulee sisälle sellanen jarru. Useasti kun olen painannut enteriä kirjoitukseni lähettämisen jälkeen, niin koen että Hän on hyvin onnellinen ja suopea. Hän rakastaa minua, ja tulen onnellliseksi silloin.

Minä rakastan Pyhää Henkeä. Hän varjelee, ja ohjaa, opettaa sekä virvoittaa. Hän on neuvon ja viisauden Henki. Niin liikuttavan ihanan ihmeellinen Persoona. Hän rakastaa tuotoksiani. Hän rakastaa ääntäni. Hän haluaa olla hyödyllinen minulle ja Hän on. Hän Kristuksen Henki, Hän on Jumalan Henki. Hän on ihana ja ihmeellinen. Mutta - tunnen liian vähän vieläkin. En tavoittele Voimakokemuksia, vaan sitä että tunnen Hänen tahtoaan, läsnäoloaan ja kehoitusta. Niin se on - amen. En todellakaan tiedä mihin Hän johtaa minua. Siitä en minä päätä. Mutta Hän ei tee vääryyttä ja väkisin yhtään mitään.

Olen ollut Herran kanssa kahden kauan aikaa. Olen erottautunut Hänelle omasta valinnastani Hänen kutsumanaan. Olen todella todella ollut Hänen. Tässä ajassa tälläinen koulutukseni vaihe missä olen, on melko erikoista, että se voisi tapahtua, niin monet on ihmisen kiinnikkeet, niin moniin asioihin.

Kun Mooses halkoi kansan kanssa punaisen meren kuivaa uomaa kohti luvattua maata kohti. Niin egyptin kansa tuli joukolla perässä. Niin sinne meren pohjaan jäin egyptin rikkaus, loisto ja turhamaisuus. Tie joka aukeni veteen, sitä pitkin kansa eteni, pois orjuudesta, kohti Jumalan lupauksia ja ihmeitä. Kohti Jumalan huolenpitoa. Maallisesta näkökulmasta käsin, egypti oli vauras, turvallinen ja rikas maa. Ja erämaa riutuvan kuuma ja janoinen eloton paikka. Mutta hengelliseltä näkökulmalta asiat ovatkin aivan toisin päin.

Erämaa hengellisessä merkityksessä ei tarkoita, depressiomaisen masennuksen ja kärsimyksen tietä. Että siellä ollaan jonkun ansaitun rangaistuksen tähden. Ei vaan se on valinta. Moni erämaaksi siteeraava kokemustaan omasta masennuksesta, saattaa ollakin sielunvihollisen orjuudessa egyptissä.

Nyt tauko ja piste - tätä enempää en nyt saa lupaa kirjoittaa. Hän näkee jo että olen niin menettänyt tarkkaavaisuuteni. Joten on levon aika.