Kun tulin uskoon, niin halusin tanssia kuin balettitanssija niityllä. Näin sielussa itseni karkeloimassa tanssien. kerroin haaveeni M:V:lle ja hän sanoi että se on syntiä. Kielsi edes ajattelemasta sellaista. Nyt kun olen ollut 10 vuotta ja ylikin uskossa, olen nähnyt hengessä tanssivia. Ja se on ollut niin kaunista ja puhdasta. Parempaa koreografiaa ei opi kouluissa!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Siitä alkaen kun olen nähnyt sellaista, olen sitä ihaillut niin paljon, ja myös tuntenut samaistuvani palvontaan syvällä sisimmässä ja tahtovani ylistää Jumalaa niin samoin. Kun täytyin Pyhällä Hengellä uskon alussa, käteni ylistivät kaarilla ja sormilla näppäilin näkymättömiä instrumentteja. Mutta lopetin sellaisen jo alussa vaikka halusin sitä. En ollut tavannut sellaista ilmiötä, niinpä lopetin.

Voi kun olin heikko. Rajoitin Pyhää Henkeä parantamasta minua. Vuosiksi minusta tuli kylmä kristitty, joka en iloinnut pelastuksestakaan. Uudistuin toukokuussa 2000. Mutta annoin Pyhän hengen vapaasti tällä kertaa vaikuttaa kuten vaikutti. Mutta seurakunnassa olin vakava ja suljin aarteen sisimpääni.

En uskaltanut ajatuksissa rukoilla, edes sulkea silmiä. että Pyhä Henki ei vaan valtaisi minua siellä, jotta minua ei taas arvosteltaisi. Enkä ollut kovin varma itsestänikään. Vuoden olen halunnut laulaa, mutta en ole kyennyt. Sisimpäni on ollut hyvin musikaalinen, mutta sanoja ei ole pulpunnut ollenkaan. Öisin ylistin aina tuntikaupalla Hengessä ja luin paljon kirjoja. Mutta seurakunnassa imin sisääni kaiken, mutta ulos en luovuttanut mitään.

Olen käynyt eräällä kirkolla useina keskiviikkoina, siellä on ollut vapauttavampi tunnelma, siellä aloin janota, mutta en vaan vapautunut. Eräänä kertana huhtikuussa -01 kun oli loppuylistystä, kumma sisäinen tunne oli että menen sivuun ja alan kävellä kädet ylhäällä viuhoen ylistäen. Minä katsoin sisäisin silmin sitä mielikuvaa ja liikutuin. Olisin oikeasti halunnut sitä, mutta en pystynyt.