Mutta täytyy myös tuoda se näköala esille - että joskus Jumala saattaa johdattaa jonkun uskovan erämaahan omaan kouluunsa pitkäksikin aikaa, kuten Mooses oli 40 vuotta erämaassa paimentamassa lampaita, jossa hän oppi myös tuntemaan elävän Jumalan. Ja sitä kautta hänestä tuli kansan johtaja, joka ei elänyt kansan mielipiteen varassa, vaan koko aika Jumalan varassa. Jos me siis olemme koko aika ihmisten joukossa, me emme opi välttämättä tuntemaan Jumalaa, niin että olemme ainostaan Hänestä riippuvaisia ja emme siis toistemme varassa ja ohjattavissa.
 
Silläkin että joskus joutuu olemaan erossa tavallisista asioista, sillä on mahtava tarkoitus. Ei Mooses koskaan erämaassa kuvitellut, että hänestä tulisi miljoonapäisen kansan johdattaja ja että suuria ihmeitä tapahtuisi, kun hän sanoo Jumalan sanat ja ojentaa paimensauvansa (lienee sama sauva kysessä, jota hän käytti ne 40 vuotta?). Että Jumala sitoutuisi Moosekseen, kuten Mooses sitoutui Herraansa absolyyttisesti.
 
Jumala sanoi Moosekselle niiden 40 vuoden kuluttua, että Hän aikoo lähettää hänet takaisin ja johdattamaan kansansa vapaaksi orjuudesta. Mutta Mooses vastasi "Mikä minä olen?" Uskova joka joutuu Herran kanssa olemaan kaksin, täytyy tulla siihen pisteeseen; "ei minusta ole, mikä minä olen...". Jos on asennetta; "minä olen tai minusta tulee...", niin silloin tämä uskova, ei vielä voi toimia täydellisessä harmoniassa Jumalan kanssa. Sillä silloin hänellä on omia tavoitteita ja myös se osoittaa, että ihminen saattaa ottaa omaa kunniaa vastaan, ja myös vaarantaa koko Jumalan suunnitelmaa toteutumasta.
 
Sen sijaan kuin toteaisimme Jumalalle ja itsellemme; "mikä minä olen, ei minusta ole.." niin voimme saada Jumalan metodin tilalle; "MINÄ OLEN - joka lähetän, Minusta on, Minulla on kaikki valta!" Silloin kaikki valta on Jumalan, ja siiihen ei ole ihmisellä osuutta. Tämä valta ei ole luonnollisuudesta käsin ohjattua, vaan ylhäältä ohjatun luonnollisen ymmmärryksen yläpuolista tietoa ja tulkintaa ja se toteutuu Jumalan suvereenisuuden kautta, johon ihminen osallistuu vain tahtomalla samaa kuin Jumala haluaa. Vasta kun minä en mitään ole, silloin Jumala on kaikki minussa ja minulle. Silloin Hänen jakamaton kunnia voi tulla esille minun elämäni kautta.
 
Me voimme lakata kiinnittämästä silloin huomiota siihen seikkaan, että minä en ole mitään, minä en uskalla, minulla ei ole kykyä ja kokemusta. Lähtökohtamme eivät nimittäin ole meistä peräisin, vaan Jumalasta, ja silloin me alamme ajatella ja tehdä asioita, Jumalan mielen mukaan. Tukeudumme ja sitoudumme Häneen sataprosenttisesti, jolloin Hän sitoutuu myös toteuttamaan oman osuutensa. Mutta jos emme sitoudu kuin osittain, niin saattaa olla niin että Jumala ei voi käyttää ihmistä hänen ominaisuuksiensa kautta, sillä ihminen hyvittää itselleen kunniaa, mikä tulisi vain olla Jumalan kunniaa.
 
Ei tämä mitättömäksi tuleminen tapahdu surkuttelun seurauksena, vaan sen seurauksena, että alkaa käsittämään asioita Taivaallisesta näkökulmasta käsin, ja hahmottamaan tämän aikakauden esineellisen arvon, joka ei merkitse mitään Jumalan näkökulmassa, vaan itse asiassa, kaikki se on turhuutta ja este sille, että laajempi todellisuus alkaisi muodostua ihmisen käsityskyvylle, ja niin tämä katoava todellisuus ja sen luonto, menettää otteensa ihmismielestä, ja sen sijaan tulee toisenlainen näkökulma, joka on katoamaton. On niin että Sana kylvetään katoavaisuudessa ja se poimitaan katoamattomuuteen, sillä muuta todellista iankaikkista hyötyä ei katoamattomuudella ole.
 
Kun tämä todellisuus saa vallata ihmisen ymmärryksen, niin silloin ollaan siinä linjassa, jossa Jumala istuttaa oman painotusmitalinsa sen ihmisen otsaan ja lähettää hänet puhdistamaan puimatannertaan. Silloin tämä katoamaton kylvö, joka tässä materiassa kylvetään, se tuottaa iankaikkisen elämän lunnaat Taivasten Valtakunnan hyväksi ja muuttuu iankaikkisen elämän valkeudeksi ja kunniaksi, Jumalan katoamattomassa todellisuudessa.
 
Vasta tällöin Hänen opetuslapsensa ovat astuneet hengelliseen kypsään täysi-ikäänsä, kun tämä oma viheliäinen luonto, joka rimpuilee Jumalaa vastaan, ja niin mielellään ottaisi omaa painotustaan vastaan ja luottaisi enemmän siihen mitä muut ja toiset sanovat, kuin vain siihen kantaan, mikä ainoastaan Jumalalla on ilmituotavana. Kuuliaisuuden koulu tapahtuu niin usein siellä hengellisessä erämaassa, missä ei ole muuta kuin Jumala ja opetuslapsi. Siellä ei ole muuta heijastumaa, Jumalan teoille ja luonteelle, kuin ihminen Hänen näkynään toteutumassa.