-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- -- --
1Kor 10:25. Syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon vuoksi.
-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- -- --

Mitenkäs käsitätte, kun Vanhassa Liitossa, sika oli kielletty syötävä. Mutta Uusi Testamentti ei ole sitä kumonnut vieläkään tähän asti, mutta kyllä antoi luvan syödä lihakaupan tuotteita. Pietari sai näyn korista missä oli elämiä, mutta se näky tarkoitti kansaheimoja. Ei eläimiä kirjaimellisesti, vaan rotuja ja heimoja, joille piti julistaa Evankeliumi / Ilosanoma. Joten tätä säädöstä ei liene ole kumottu. Joten olisiko oikein noudattaa sitä periaatetta mikä alusta asti on säädetty?

Minä tosin en vielä noudata (koska en oikein ole varma), mutta tämä asia on minulla prosessin alla... voi olla että eräänä päivänä alan sitä noudattamaan (kun olen varma), jos tarpeeksi siihen tulee vahvistusta, ja koen sen Herran mielen mukaiseksi. Muuten milloinkas määriteltiin Uusi ja Vanha Liitto / Testamentti? Sanooko Raamattu että on olemassa Vanha Testamentti / Liitto? Eikö apostolit ja opetuslapset lukeneet pääosin Vanhaa Testamenttia, koska ei ollut Uutta vielä silloin?

Tietysti Vanhan Testamentin aikakausi oli Lain aikakausi, jolloin tarvittiin Lain mukaan kuuliaisuus. Ja rikkomusten peitoksi, uhrattiin uhrieläimiä. Sinänsä Uudessa Liitossa myös liha on Lain ja kirjaimen alla, ja tarvitaan uhri ja Hän on Messias Jeshua sovittaja. Mielestäni pakanoille ja juutalaisille kuuluu samat Raamatun tosiasiat omaksuttavaksi. Kun sanotaan että pakanoiden ei tarvitse noudattaa samaa kuin juutalaisten? - Niin mitä sitten erilaista on juutalaisten noudatettavaa asiaa - suhteessa pakanoihin. Nimittäin Uuden Testamentin mukaan ei ole erotusta pakanalla ja juutalaisella.

Ei juutalaisten tarvitse noudattaa Vanhan Liiton urimenoja, ei myöskään pakanoiden. Mutta on asioita, joita Uusi Testamentti ei ole kumonnut. Mitäpä niille sanotaan? Koko Raamattu kuitenkin kuuluu jokaiselle uskovalle ohjeeksi ja opetukseksi. Jos joku sanoo että pakanat on armon alla, ja että heidän ei kuulu noudattaa Messiaanisia tapoja, niin mikä sitten on Messiaanista kulttuuria tai käytäntöä? Eikö sen kuulu olla sitä, mikä jokaiselle uudestisyntyneelle kuuluu tulla omaksuttavaksi. Tälläistä ajatusta tässä nyt heitän tutkailtavaksi.

Olisiko kuitenkin Jumala olisi enemmän vielä tyytyväisempi, jos pidättäytyisimme siitä tavasta. Eli mikäli tulee mielessään varmaksi jostakin, niin tulee siinä pysyä. Toinen uskova siis kokee jonkun asian olevan itselle paheksuttavaa, toinen taas toisen. Eli ihmisillä on eri näkökulmia. Esim. paastosta. Joku paastoaa 50 vuorokautta, joku taas ei missään tapauksessa alkaisi siihen, ei voisi kuvitella olla päivääkään syömättä. Joku ei voisi kuvitella valvovansa yhtä yötä rukoillakseen. Joku taas on omaksunut kasvissyöntilinjan, joku ei. Mutta jos se joka on omaksunut jotain uskonsa tähden, niin sen kiusaaminen tahallisesti, saattaen sen ihmisen lankeemukseen, on vakava synti.

Joten esim. mitä itse omaksun, en siitä välttämättä halua riidellä ihmisten kanssa. Esim. sapatti, paastot, muut elämän tavat ja tyylit. Yleensä uskovat nimenomaan alkavat usein syyttämään, että ei Uuteen Liittoon kuulu tuo ja tuo asia ja tapa. Mutta jos on jotain omaksunut uskon tähden, on vain pidettävä suu kiinni. Silloin täytyy miettiä kuka on, se joka ei kunnioita, ja yrittää saada toisen lankeemukseen. Ei tosin omaksunut ihminen helposti lankea, mutta siinä saattaa tulla arvokas asia häpäistyksi, jos sen kanssa alkaa kiistelemään. Herran tähden omaksuessa jotakin, se on yhtä kuin Pyhä ratkaisu, se on kunniallista ja varjeltavaa, herkkää ja aitoa.

Raamattu sanoo että älkää heittäkö helmiä sikojen eteen, jotka tallovat ja sotkevat kaiken. Mitä jos joku uskon ja etiikkansa ja moraalin tajunsa takia, siis karsii jotakin pois, tai omaksuu jotakin, niin eikö me voitaisi sitä kunnioittaa, eikä nuhdella. Sillä ei sapatin vietto, kasvis syönti, siveä käytös ja pukeutuminen ja paastokaan ole syntiä ja saastaista, eikä turhaa, vaan se miellyttää Herraa. Mutta jos omaksuminen on jotakin saastaista ja maailmasta, silloin tulee tietenkin nuhdella vakavasti että ihminen kääntyy pois pahoilta teiltä.

Eläkäämme uskossa ja uskosta. En voi siis sanoa ja luvata mitään, koska mikään ei ole omissa käsissäni ja hallussa,sillä tulevaisuus ei ole minun, vaan Herran. Hän on valmistanut minulle pöydän kasvojensa eteen. Hän johdattaa, kantaa, inspiroi, kasvattaa ja neuvoo. Hänessä ja Hänestä kaikki on kiinni. Mitä omaksun, sekin saatetaan koetella. Herralla on oikeus siihenkin. En voi luvata siis mitään sen enempää kuin on näkökenttää eteenpäin, eli uskoa ja valoa (eli sekin edellyttää uskossa /valossa vaeltamista).

Viime joulua en viettänyt hengellisen etiikkani mukaan (paastosin), ja aikomukseni olisi myös ensi joulu olla viettämättä. Mutta en voi luvata sitä. Eli päätökseni voi avioitumisen vuoksi kumoutua. Mutta niinkauan kuin Herra on yksistään pääni, se päätös pysyy. Ja mitä enemmän omaksun ja mitä pidemmän aikaa pitäydyn siinä, sen pysyvämpi asia siitä tulee ja sen vaikeampi sitä on kumota, sillä se tulee pysyvämmäksi asiaksi ajan ja koettelemuksien kautta, missä ei anna periksi lihallisuudelle, ihmisille ja maailmalle, vaan pysyy Herrassa yksinomaan.

Myös joku uskova saattaa olla niin Raamatun alla, että kieltäytyy helpoista maallisista asioista. Vaikkapa kun sairaus iskee, niin ei ryntää lääkäriin, vaan ehdottoman ehdottomasti turvautuu Herraan kokonaan ja sataprosenttisesti. Toinen taas tuomitsisi sen ja sanoisi vaikka että olet murhaaja, jos aiot itsesi tappaa kun et mene lääkäriin, vaikka toinen tekisi sen uskossa ja uskosta Herraan. Mikä traaginen menetys se olisi sille ihmiselle, jos hänet vaikka pakotettaisiin lääkäriin, ja Jumalan yliluonnollinen parantumis-ihme jäisi saavuttamatta. Saatikka mitä arvokasta siinä prosessissa ihminen saisi kokea, kuinka suuren yhteyden Luojaansa.

Ihminen usein mitätöi asioita, ensiksikin itsensä uskomasta Jumalaan. Ja kun on siinä onnistunut, niin seuraavaksi katsotaan, kenen epätavallisen ihmisen vuoro on tulla käännytetyksi, pois uskosta Jumalaan kaikkivaltiaana ja ainoana auttajana, ja saada se luonnollisen järjestelmän pariin. Luonnollinen ihminen aina tahtoo sellaisen ihmisen joka uskoo Jumalaan, ja sitoutuu Häneen radikaalisesti ja ehdottomalla varmuudella, suistaa siitä ja katsomaan luonnollisia asioita, jotka on hänestä realistisia.

Tälläinen ihminen käyttää Jumalan Sanaa sen perusteluna. Eli toinen on syönyt Jumalan Sanaa kuin ruisleipää, ja toinen tulee Sanaa kuin maitoa tarjoamaan. Joku on maksanut hinnan, kalliin hinnan, siitä että seuraa Jeshuaa. Joku on suostunut paljosta luopumaan, että saa elää uskosta ja uskossa. On raakaa, kun joku nirppanokka tulee, sitten eteen ja sanoo, katso luonnollisesti, katso realismia. Aivan kuin kiusaaja tuli Jeshuaa erämaassa kiusaamaan, luonnollisilla maallisilla, lihallisilla visioilla.

Mutta uskova joka elää uskosta ja uskossa, tietää ja tuntee kyllä mikä on aitoa realismia. Se ei ole luotu tai luotu olosuhde, vaan Luoja. Ja uskova joka todella elää uskosta, on niin fanaattinen kuin jeshua, joka sanoi kiusaajalle erämaassa. Kirjoitettu on... Herra sinun Jumalaasi ainoaa, sinun pitää kumartaa ja palvella. Kiusaaja käytti Häntä vastaan siis Jumalan Sanaa, mutta Jeshua ei alkanut kiistelemään. Sanoi vaan yksinkertaisesti kirjoitettu on.

Ja kiusaaja pakeni ja jätti Hänet rauhaan. Mutta entä tämän päivän ihminen, uskova? Antaako uskova toiselle rauhan, Jumalan tähden, uskon tähden pitää oma sitoumuksensa, vaan pakottavatko uskovat nykyään ihmisen luopumaan sellaisesta? Vetoamalla lähimmäisen rakkauteen, Laupiaaseen Samarialaiseen? Ja ottavat vallan omiin käsiinsä (tunkemalla väliin), vastoin Jumalan ja ihmisen yhteistä sopimusta. Mitä silloin uskovan tulee tehdä?

Raamatun aikana uskovat saivat toisinaan paeta joitakin ihmisiä. Toisia yritettiin tappaa, toisia vangita ja toisia viedä tuomiolle. Olisi todella ikävä että uskovien keskuudesta puuttuu kunnioitus ja se että tuetaan ja olla lähellä. Liian paljon on sitä, että yritetään sammuttaa uskoa, saada ihmiset luonnollisiksi. Vaikka luonnollisessa mielessä elävä ei peri taivasten valtakuntaa, vaan se joka on ylhäältä uudestisyntynyt Hengen mieleen.

Usein se ihminen joka on sitoutunut Herraan Jeshuaan Messiaaseen, on todella järkähtämätön vakuudessaan. Se ihminen on joustamaton siinä asiassa, kuin graniitti. Luja kuin kallio. Ja se on hyvä asia. Sillä jos se olisi kuin kiikunkaakun - ollakko vai eikö olla - niin parempi olla vaikka sitten kokonaan luonnollinen. Jos ihminen on epävarma, silloin hän ei kestä koetusta. Mutta jos on varma kuin kallio, niin kyllä kestää. Ja sellaista uskoa Jumala etsii. Sellaista joka KESTÄÄ! Ja se totisesti KESTÄÄ! Ja mikään ja kukaan ei voi sitä luhistaa! Ja mikään ei voi sitä manipuloida ja horjuttaa, muu kuin Herra itse!

Kokemuksesta tiedän mitä on sellainen lujuus. Se on kaikki tai ei mitään - uskoa. Se on rakkautta, mutta se on lujaa kuin mikäkin. Mutta samaan aikaan tiedostettu lihallinen alistettu ihminen ja mieli, pelkää ja ihmettelee vaan. Se ei ole vahvaa, se on heikkoa ja inhimillistä, se on niin alistettua ja väsynyttä. Mutta kuitenkin usko on vahvempi kuin oma luonnollinen mieli. Ja samaan aikaan tiedostaa Jumalan pyhyyden ja rakkauden. Sillä tämä usko on yliluonnollista, ja siinä on Jumalan Pyhyyden elementit.

Ajattele, ihminen kun on pienimmillään ja heikoimmillaan, silloin Jumala on suuri ja vahva ja väkevä. Totisesti näin on! Sen tiedän myös kokemuksesta. Ei vain Jumalan teot ole suuria, van Hän itse minussa on suuri. Mutta kuvittelepa mielessäsi, mitä jos joku uskova viedään väkisin vaikka viikon paaston jälkeen jonkun ns. läheisen toimesta tiputukseen, vaan siksi koska se on epätavallista olla paastossa, ja se on luonnonvastaista. Mitä ajattelit, jos rimpuileva ihminen vietäisiin väkipakolla siihen? Mitä ajattelisit siitä seuraamuksia koituvan.

Tahtoisiko enää ikinä se ihminen nähdä sitä läheistä? Ajattele vielä, että se läheinen uskova kertoisi kaikille, että se oli tiputuksessa, ja kun oli niin ylienerginen mitä olisi käynyt? Miten sairas ja tyhmä se oli, kun vastusti sinne menoa? Tälläisiä hyväntahtoisia uskovia suurin osa on tänä päivänä! Oletko sinä sellainen? Oletko silloin typerä vai viisas? Luonnollinen ihminen on aina yliluonnollisia vastaan. Raamatun aikana, kaikki profeetat, apostolit ja Jumalan palvelijat olivat epätavallisia.

Myivät talonsa ja tilansa, omaisuutensa ja jakoivat sitten rahat keskenään, ottivat vapaa ehtoisesti yllensä ivaa ja pilkkaa. Suostuivat menemään vankiloihin ja eivät hävenneet Jeshuaa, vaan enemminkin menettivät henkensä maan päällä, uskonsa tähden. Johannes Kastaja eli erämaassa, ja söi heinäsirkkoja. Monet paastosivat, pukeutuivat säkkipukuun, itkivät ja istuivat tuhkaläjien päällä. Jeremia makasi noin 100 päivää kyljellään erään kaupungin pielessä, sen kaupungin syntivelkojen tähden ym... aika epätavallisia ihmisiä olivat. Jokainen heistä olisi tänä päivänä laitettu hoitoon ja lääkehuuruihin. Vai mitä?

Siksi on tärkeää että kun sitoudut Jumalan edessä johonkin epäluonnolliseen asiaan, paastoon, tai vietät unettoman rukousyön, niin et julista sitä eteenpäin, vältät kyläilyä, jossa eteesi asetetaan kiusauksia. Vältät vastaamasta ihmisille heidän uteluihinsa. Jos kysyvät, puhu Jumalan Sanaan vedoten varmalla tavalla. Älä puhu miten ja mistä ja kuinka- yksityiskohtia. Koska ihmiset lipsauttelevat ja juoruavat eteenpäin, hyväntahtoisillakin aikeilla. Mutta yhtä kaikki - hyväntahtoiset aikeet eivät aina ole Herrasta, vaan lihallisuudesta, luonnollisuudesta peräisin.

Älä harrasta hyväntahtoista juoruskeluakaan. Kun siis päätät palvella Jumalaa, ja todella totella Häntä ja seurata Häntä, niin pysy Hänessä. Älä luota mihinkään muuhun kuin Häneen. Toivon että puolisot voivat luottaa toisiinsa. Mutta jos tiedät / tunnet yhdenkin ihmisen, joka on luotettava, joka ei ole kertaakaan pettänyt sinua, juorunnut sinusta, manipuloinut sinua, niin olet saanut paremman ystävän, kuin lottovoitto on. Sellainen ihminen on kuva täydellisestä Messiaasta. Olisi ihanaa, että kaikki uskovat olisivat sellaisia, eivätkä luonnollisia mieliltään.

Luonnollinen ihminen aina toimii päinvastoin kuin Jumalan Sana opettaa. Se kyllä tuntee Sanan ja käyttää sitä sovitellen sitä itsellensä. Mutta se ei ole Jumalan Sanan alla, vaan Jumalan Sana on väline sellaiselle. Joka taas elää Jumalan Sanan alla, on kuolettanut luonnollisen ihmisensä. Koska luonnollinen ei voi pyhittyä Jumalan alle. Luonnollinen ihminen ei tiedä mikä on Hengen mieli, uuden luomuksen mieli. Se ei tunne Messiaan mieltä. Se tietää paljon, mutta tunteminen on aivan eri kokemus, kuin tieto.

Jos siis joku tiedon avulla tulee sitä oikaisemaan, jolla on yhteys Jumalan kanssa, niin miten käsität, että se joka tuntee, voisi asettua pois Jumalan alta, ja omaksua sen tiedon, mikä tulee ihmiseltä, asettumalla ihmisen alle? Eikö ihminen joka tuntee Luojan, ole siinä asemassa, kuin pitää silloin ollakin. Ja se jolla on vain tieto, sen tulisi tulla myös siihen asemaan, että tuntisi Jumalan? Eli se jolla on vain tieto, on luonnollinen ihminen, ja ajattelee luonnollisesti järjellään. Mutta se jolla on Jumalan tuntemus, ajattelee sydämellään, tuntee sydämellään, ja harrastaa pyhityselämää tahtonsa ja mielensä kautta.

-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- -- --
RAAMATTU 2005: http://www.nettiseurakunta.net/2005
wwBible haku: http://www.wwbible.net/php/biblesearch.php3
-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- -- --